1. yle.fi
  2. Uutiset

Thaimaan poliisi lyö mieltään osoittavia opiskelijoita majesteettirikospykälällä

Kahtatoista protestijohtajaa syytetään kuningashuoneen herjaamisesta, joka on vakava rikos Thaimaassa.

Thaimaa
Kaksi hirmuliskoasuihin pukeutunutta mielenosoittajaa esiintyy mielenilmauksessa sillan alla. Ympärillä on nuoria mielenosoittajia.
Thaimaassa osoitettiin mieltä teemalla "Näkemiin, dinosaurukset" 21. marraskuuta. Opiskelijoiden mielenilmauksessa pidettiin maan hallintoa dinosauruksina, joiden aika on tullut.Narong Sangnak / EPA

Thaimaan viranomaiset kiihdyttävät oikeustoimia demokratiaa vaativia opiskelijoita vastaan. Kahtatoista protestiliikkeen johtajaa vastaan on nostettu syytteet kuningashuoneen herjaamisesta.

Thaimaata ovat kuukausien ajan ravistelleet nuorison johtamat mielenilmaukset. Opiskelijat vaativat pääministeri Prayuth Chan-ochan ja hänen hallituksensa eroa, nykyistä demokraattisempaa perustuslakia ja kuninkaan vallan rajoittamista.

Viime viikolla poliisi käytti vesitykkiä ja kyynelkaasua hajottaakseen mielenilmauksen parlamenttirakennuksen luona. Mielenosoittajat ottivat myös yhteen kuningasvaltaa puolustavien rojalistien kanssa. Ainakin 55 ihmistä loukkaantui ja kuutta ammuttiin. Ei ole selvää, kuka ampui laukaukset.

Poliisi kutsui tiistaina kaksitoista protestijohtajaa vastaamaan syytteisiin majesteteettirikoksesta. Thaimaassa laki kieltää kuningasperheen jäsenten arvostelemisen. Tuomio voi olla jopa 15 vuotta vankeutta.

– En pelkää enää. [Vaatimustemme] katto on tuhottu. Kukaan ei voi pysäyttää meitä nyt, yksi protestijohtajista Parit ”Pingviini” Chiwarak vastasi Twitterissä.

Lakia ei ole käytetty kolmeen vuoteen, koska kuningas Maha Vajiralongkorn ilmoitti hallitukselle, ettei toivo sen käyttöä.

Opiskelijat arvostelevat kruunun varojen hallintaa

Protestilikkeessä katsotaan, että kuningashuoneella on liikaa valtaa Thaimaassa. Rojalistit taas katsovat, että instituutio on Thaimaan kansallisen identiteetin kulmakivi.

Protestiliike muutti viime hetkellä keskiviikon mielenilmauksen paikkaa. Alun perin mielenosoittajien oli määrä kokoontua kruunun varoja hallinnoivan viraston edessä, mutta poliisi tukki teitä paikalle konteilla ja piikkilangalla.

Protesti pidetäänkin Siam Commercial Bankin edessä. Kuningas omistaa yli 23 prosenttia pankista.

Protestiliike pitää kruunun omaisuuden siirtämistä ikään kuin kuninkaan henkilökohtaiseksi omaisuudeksi kansakunnan varojen anastamisena.

Pian valtaannousunsa jälkeen uusi kuningas otti kruunun varoja hallinnoivan viraston kontrolliinsa. Aiemmin sen hallitusta oli johtanut Thaimaan valtiovarainministeri.

Viraston arvioidaan hallinnoivan yli 30 miljardia dollaria eli yli 25 miljardia euron varallisuutta.

Aiheesta aiemmin:

Thaimaassa mielenosoitusten järjestäjät saavat syytteen kuningashuoneen loukkaamisesta – Rangaistuksena jopa 15 vuotta vankeutta 24.11.2020

Thaimaan pääministeri uhkaa mielenosoittajia kaikilla mahdollisilla laeilla ja säädöksillä19.11.2020

Thaimaassa jälleen suurmielenosoitus – kymmenet tuhannet marssivat Bangkokissa, mielenosoittaja: "Olemme vihaisia" 18.11.2020

Lähteet: AFP, AP, Reuters

Lue seuraavaksi