1. yle.fi
  2. Uutiset

Emma-gaala siirtyy toukokuulle – vuoden artisti korvaa erilliset nais- ja miessarjat

Uutena sarjana on mukana vuoden striimatuin biisi.

Emma-palkinto
Emma-patsaita musiikkialan Emma-gaalan punaisella matolla Helsingissä 8. helmikuuta 2020.
Emma-gaalan palkintokategorioita uudistetaan niin, että vuoden nais- ja miesartistien sijaan palkitaan vain vuoden artisti. Arkistokuva.Emmi Korhonen / Lehtikuva

Suomalaisen musiikin palkintojuhla Emma Gaala järjestetään ensi vuonna poikkeuksellisesti vasta toukokuussa alkuvuoden sijaan koronapandemian vuoksi. Samalla palkintokategorioita uudistetaan niin, että vuoden nais- ja miesartistien sijaan palkitaan vain vuoden artisti.

– Olemme keskustelleet aiheesta jo muutaman vuoden ajan ja seuranneet siitä käytävää keskustelua myös kansainvälisesti ja nyt tuntui sopivalta hetkeltä luopua erillisistä sarjoista, sanoo Musiikkituottajien apulaisjohtaja Tommi Kyyrä tiedotteessa.

Emma Gaala järjestetään Helsinki Areenassa 14. toukokuuta, ja ehdokkaat julkistetaan 21. tammikuuta. Ensi vuonna palkintoja jaetaan kaikkiaan 21 ehdokassarjassa, joista uusi sarja on vuoden striimatuin biisi. Näiden lisäksi Musiikkituottajat ry:n hallitus jakaa vuoden vienti- ja erikois-Emmat sekä kultaisen Emman.

Lue seuraavaksi