1. yle.fi
  2. Uutiset

Satakunnan talous selvinnyt koronasta muuta maata pienemmin vaurioin – vaikutukset voivat iskeä viiveellä

Talouden valopilkkuja ovat Satakunnassa olleet metallien jalostus ja meriteollisuus.

talous
Rauman sataman altaassa laiva rakennettavana
RMC:n telakka Raumalla.Katja Halinen / Yle

Satakunnankin talous on kärsinyt suuresti koronakriisistä. Keväällä joka kahdeskymmenes työpaikka katosi. Talouden tila alkoi heiketä jo viime vuonna, ja korona on syventänyt taantumaa, käy ilmi tammi-kesäkuun talous- ja suhdannejulkaisusta.

Muuhun maahan verrattuna talous on Satakunnassa kuitenkin supistunut selvästi vähemmän kuin maassa keskimäärin. Myös maakunnalle tärkeä vientiteollisuus on pärjännyt pienemmin vaurioin.

– Jatkokehitys jää kuitenkin nähtäväksi. Henkilöstömäärä kääntyi alkuvuonna laskuun monilla päätoimialoilla, toteaa Satakuntaliiton aluekehitysasiantuntija Saku Vähäsantanen.

Metsäteollisuus vaikeuksissa

Maakunnan valopilkkuja olivat huhti-kesäkuussa metallien jalostus ja meriteollisuus. Sen sijaan automaatio- ja robotiikkaklusterin liikevaihto laski tuntuvasti.

– Meriteollisuuden hyvää tilannetta selittää RMC-telakan hyvä tilauskanta Raumalla. Automaatioalan liikevaihdon laskuun ovat vaikuttaneen muun muassa Cimcorpin kauppojen lykkääntymiset, kertoo Vähäsantanen.

Metsäteollisuuden viennin arvon romahtamista paikkasi osin teknologiateollisuuden viennin ripeä kasvu. Koko teollisuuden vienti jäi silti roimasti pakkaselle.

Kemianteollisuuden tila on edelleen hyvin alavireinen Venatorin hiipumisen myötä. Sen sijaan maakunnan elintarviketeollisuus onnistui jopa kasvattamaan vientiään.

Tilauskirjat ohenemassa

Vaikka tilanne tammi-kesäkuussa näytti Satakunnassa muuta paremmalta, voi taloustilanne talvella olla jo erilainen.

Satakunnan kauppakamarin toimitusjohtajan Minna Noren mukaan on hyvä muistaa, että teollisuusmaakunnissa koronan vaikutukset voivat näkyä viiveellä, jos koronakriisi pitkittyy.

– Alkuvuoden aikana pystyttiin vielä tekemään jo sisällä olevia tilauksia, mutta tilauskirjat ovat nyt huomattavasti ohuempia.

Kuuntele täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.

Lue seuraavaksi