1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. sairaanhoitopiirit

Etelä-Savon sairaanhoitopiireille miljoonatuet koronakustannusten maksamiseen

Essote ja Sosteri saavat hallitukselta yhteensä yli 4,6 miljoonaa euroa.

Muun muassa koronatestaaminen on lisännyt sairaanhoitopiirien kustannuksia pandemian aikana. Kuva: Silja Viitala / Yle

Etelä-Savon alueen sairaanhoitopiirit saavat yhteensä yli 4,6 miljoonaa euroa valtion tukea koronatilanteen vuoksi.

Hallitus myönsi eilen neljännestä lisätalousarviostaan (siirryt toiseen palveluun) (siirryt toiseen palveluun) kaikille sairaanhoitopiireille avustusta koronaepidemiasta aiheutuneiden kustannusten hoitamiseen.

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essote sai tukea reilut 3,3 miljoonaa euroa, eli noin 34 euroa asukasta kohden. Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymää Sosteria tuetaan 1,3 miljoonalla eurolla, mikä on 32 euroa per alueen asukas.

Hallitus on myöntänyt sairaanhoitopiireille yhteensä 200 miljoonaa euroa paikkaamaan koronasta aiheutuvia kustannuksia ja alijäämää. Nämä avustukset maksetaan joulukuussa.

Sairaanhoitopiirien tukemiseksi on varattu myös toinen 200 miljoonan euron avustuspotti, jonka jakamisesta päätetään joulukuussa.