1. yle.fi
  2. Uutiset

Salon uuteen ekovoimalaitokseen ajoi ensimmäinen jätekuorma

Täydessä toiminnassa laitos on ensi kesänä.

Salo
Lounavoimaan ekolaitos Salon Korvenmäessä.
Salon Ekovoimalaitoksen rakentaminen alkoi tammikuussa 2019. Arkistokuva. Maria Lammassaari/Yle

Salon Korvenmäen ekovoimalaitos vastaanotti ensimmäisen jätekuormansa keskiviikkona, kertoo yritys tiedotteessaan.

Laitoksessa hyödynnetään energiaksi Lounais-Suomen Jätehuollon alueen kierrätyskelvotonta polttokelpoista jätettä.

Ekovoimalaitos korvaa kaukolämmön tuotannossa fossiilisia polttoaineita ja turvetta.

Laitoksen käyttöönotto laskee Salon kaukolämmön tuotannon hiilidioksidipäästöt puoleen aiemmasta.

Jätteiden hyödyntäminen energiaksi alkaa alkuvuodesta 2021 ja täydessä toiminnassa ekovoimalaitos on kesällä.

Lounavoima alkaa ensi vuoden alussa rakentaa kaukolämmön syvälämpövarastoa, johon on saatu työ- ja elinkeinoministeriön investointitukea.

Tämän lisäksi selvitetään ekovoimalaitoksen hiilidioksidipäästöjen hyödyntämistä synteettisen metaanin valmistuksessa.

LSJH ja Salon Kaukolämpö perustivat Lounavoiman rakentamaan Saloon ekovoimalaitoksen kolme vuotta sitten. Ekovoimalaitoksen rakentaminen aloitettiin tammikuussa 2019 ja peruskivi muurattiin toukokuussa 2019.

Lue lisää:

Jäteralli ulkomaille päättyi – Turun ja Salon seudun jätteet varastoidaan ekovoimalaa varten

Kaatopaikkakaasusta syntyi onnistuneesti liikennepolttoainetta Salon Korvenmäen jätekeskuksessa

Lue seuraavaksi