1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kirjastot

Kysely: Lapin kirjastojen sulkemisella suuri vaikutus ihmisten elämään

Monet vastaajat kertoivat siirtyneensä kirjastosta kaupallisten ääni- ja e-kirjapalvelujen käyttäjiksi, kun kirjastot menivät kiinni.

kirjastot
yleiskuva
Kirjastojen sulkuaikana sähköisten aineistojen käyttö kasvoi merkittävästi.Mikko Koski / Yle

Kirjastojen sulkemisella viime keväänä oli Lapissa suuri vaikutus ihmisten elämään, käy ilmi kyselystä.

Kyselyyn vastanneiden mukaan kirjastotilojen sulkeminen vaikutti opiskelun, tutkimuksen ja työnteon mahdollisuuksiin sekä vähensi sosiaalisia kontakteja.

Vastaajat eivät kokeneet ongelmaksi pelkästään kirjojen lainaamisen loppumista, vaan vastauksissa korostui myös kirjastojen työntekijöiden ammattitaidon merkitys sopivaa lukemista valitessa. Useat vastaajat kertoivat siirtyneensä kirjastosta kaupallisten ääni- ja e-kirjapalvelujen käyttäjiksi.

Kirjaston sulkuaikana e-aineistojen käyttö kasvoi merkittävästi. Samalla Lapin kirjasto lisäsi e-aineistoja.

Lapin kirjastojen viime kesäkuussa tekemään kyselyyn vastasi 155 asiakasta. Kyselyyn vastattiin pääasiassa internetissä mutta siihen tuli vastauksia myös paperilla.

Kyselyn koordinoi Rovaniemen kaupunginkirjaston alueellinen kehittämistehtävä AKE Lappi.

Kaikki Suomen kirjastot suljettiin valtioneuvoston päätöksellä viime keväänä.

Lue seuraavaksi