Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Suuri punaruskea tiilitalo sijaitsi pensaiden suojassa yksityistien päässä. Vieressä virtasi joki. Aurinko oli sulattanut joesta jään, mutta lumi sinnitteli vielä maassa.

Talo huokui rahaa.

Oli 7. huhtikuuta 1995. Ruskeaan nahkatakkiin pukeutunut mies oli käynyt Kotkan Tavastilassa etsimässä taloa jo hetkeä aiemmin. Nyt hän pysäytti harmaan Mitsubishin talon eteen. Kello oli puoli yhdeksän illalla.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Mies nousi autosta ja meni talon päädyssä sijaitsevalle ovelle. Se oli ovi, jota kylään tulevat tutut yleensä käyttivät.

Oven avasi pieni tyttö. Musta rottweiler tytön takana murahteli.

Mies kysyi tytöltä, oliko tämän isä kotona. Osmo "Lusu" Ahlqvist nousi keittiön pöydän äärestä tervehtimään tulijaa. Lapset leikkivät lattialla.

Vieras oli piilottanut housunkaulukseensa aseen.

Tuijotus

Jari Kolivaara istui pöydän ääreen Ahlqvistia vastapäätä. Ahlqvist kutsui naisystävänsä viereisestä huoneesta kahvinkeittoon.

Miehet puhuivat hiljaa ja vähän. Nainen oli ulkomaalainen eikä ymmärtänyt kieltä. Hän keitti kahvin ja kaatoi sen vieraan ruskeaan kuppiin. Lusu ei ottanut kahvia.

Miehet tuijottivat toisiaan. Nainen pani merkille, että Lusun kasvot olivat hermostuneet ja punaiset. Hän ymmärsi katseesta, että nyt oli syytä lähteä keittiöstä.

Kaksi lapsista pomppi keittiössä trampoliinilla, kunnes kolmevuotias poika satutti itsensä keittiön jakkaraan. Ahlqvist viskasi jakkaran keittiön ovesta ulos ja otti lapsen syliinsä.

Sananvaihto miesten välillä kiihtyi. Toisessa huoneessa pauhasi televisio.

Jari Kolivaara veti aseen esiin, viritti sen ja ampui.

Kuusi laukausta

Ahlqvist lähti pakoon. Toisessa huoneessa ollut naisystävä näki ovesta, kuinka mies juoksi ohi vieras perässään.

Jari Kolivaara ehti ampua pari laukausta ennen kuin Ahlqvist hävisi kulman taakse. Hän jatkoi ampumista. Ahlqvist avasi talon pääoven ja ryntäsi ulos.

Kolivaara tyhjensi lippaansa kohti ulko-ovea. Kuuden laukauksen jälkeen ase sanoi enää "klik, klik".

Lattialla makasi vertavuotava lapsi.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Mukava mies

Osmo "Lusu" Ahlqvist oli 1990-luvulla yksi Suomen alamaailman tunnetuimmista pomoista. Häntä pidettiin Kotkan seudun huumeparonina, joka pyöritti myös Porvoon ja Loviisan alueen huumekauppaa.

Jo 1980-luvulla lehdet kirjoittivat Ahlqvistin "miljoonaliigasta". Porukka teki murtoja ja kauppasi varastettua tavaraa miljoonien markkojen edestä.

Siviilissä Ahlqvist oli kuntosaliyrittäjä, rakennusmies ja perheenisä. Mukava kaveri. Sellaisena hänet tunsi myös 31 vuotta poliisina toiminut rikosylikonstaapeli Erkki Weckman, joka työskenteli Kotkan poliisin väkivaltaryhmässä.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

– Lusu tykkäsi jutella kanssani. Tapasimme usein. Kävin jopa hänen luonaan, ja siellä Lusu saattoi vaikka esitellä valokuvia. Erittäin sympaattinen ja sosiaalinen kaveri. Ei hän puhunut koskaan liikeasioistaan mitään enkä niistä kysellyt, Weckman sanoo.

Poliisina Weckman toki tiesi Ahlqvistin puuhista. Hänen pöydälleen rikokset eivät tulleet, koska Ahlqvist ei ollut väkivaltarikollinen. Tai ei ainakaan liannut käsiään.

– Voi olla, että hänellä oli työmiehet niitä hommia varten. Lusu itse oli herrasmies.

Vihattu mies

Puhelu tuli poliisilaitokselle. Soittaja oli nuori poika. Poika kertoi, että hänen veljeään oli ammuttu. Pian piha oli täynnä ambulansseja ja poliisiautoja.

Osmo "Lusu" Ahlqvistia ei näkynyt missään. Poliisi oletti, että hän oli lähtenyt ampujan perään. Keittiöjakkara löytyi joesta.

Kun Erkki Weckman saapui aamuyöllä työtehtäviin tutun omakotitalon pihaan, hän ei tiennyt, että joku oli kuollut.

Ahlqvist ei ollut lähtenyt mihinkään. Hän makasi lähellä talon pääovea useiden luotien lävistämänä. Viimeinen niistä oli ollut tappava.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Erkki Weckman nimettiin murhan tutkijaksi. Hänellä ei ollut aavistustakaan, kuka oli halunnut Ahlqvistin hengiltä. Se tiedettiin, että tämä oli Helsingin alamaailmassa vihattu mies.

Vielä 25 vuotta myöhemmin tapaus vaivaa eläkepäiviään viettävää Weckmania. Henkirikoksesta tuomittiin aikoinaan yksi mies, mutta Weckmanin mielestä kyseessä oli palkkamurha.

Yle kävi läpi Osmo "Lusu" Ahlqvistin murhaan liittyvän poliisin tutkinta-aineiston ja oikeusistuntojen pöytäkirjat. Lisäksi haastattelimme useita 1990-luvulla poliisina toimineita. Tietoja on saatu myös alamaailmaan kytköksissä olleilta lähteiltä, jotka eivät halua esiintyä jutussa omilla nimillään.

Syynä on pelko.

Kaikki viittaa siihen, ettei Jari Kolivaara toiminut yksin.

Murhapäivä

Kun huumausainerikoksen vuoksi pidätetty Jari Kolivaara vapautui poliisivankilasta Helsingin Pasilassa aamupäivällä 7. huhtikuuta 1995, hän nosti rahaa, meni viinakauppaan ja alkoi juoda.

Sitten hän kävi isoäitinsä luona peseytymässä ja vaihtamassa vaatteensa.

Kolivaara suuntasi keskustaan, jossa pelasi rahapelejä ja nosti lisää rahaa ennen kuin matkusti julkisilla Helsingin Maunulaan. Hän kertoi myöhemmin poliisille, että oli piilottanut Walther-pistoolin erään kellarin ilmanvaihtohormiin noin neljä kuukautta aiemmin eikä ollut kertonut aseesta kenellekään.

Maunulasta Kolivaara lähti Itäkeskukseen, varasti parkkipaikalta harmaan Mitsubishin ja suuntasi kohti Kotkaa.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Hän pysähtyi motelli Leikarissa lähellä Kotkan Tavastilaa. Kolivaara kävi siellä syömässä ja soittamassa kolikkopuhelimesta kaksi puhelua. Motellin ulkoseinässä olleesta pankkiautomaatista hän nosti 500 markkaa.

Mies oli hermostunut. Hän etsi oikeaa taloa.

Alkuillasta Tavastilan Kesoilin viereen seisahtui harmaa auto. Osmo "Lusu" Ahlqvist istui naisystävänsä kanssa huoltoaseman kahvilassa ja katseli ikkunasta ulos. Ahlqvist pohti ääneen, oliko autossa poliiseja.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kun auto siirtyi huoltoaseman pihaan, mieheen tuli liikettä.

– Nuo taitavat etsiä minua, hän sanoi.

Pariskunta poistui kahvilasta. Noin tuntia myöhemmin Ahlqvist oli kuollut.

Pako

Tavastilassa Ahlqvistin talossa kaikki oli ohi puolessa tunnissa.

Kolivaara poistui samasta ovesta, josta oli tullut sisään. Hän meni takaisin harmaan Mitsubishin luo ja lähti kaahaamaan Kouvolan kautta kohti Helsinkiä.

Poliisin kojelautakamera taltioi Jari Kolivaaran pakomatkan ja törmäyksen poliisiautoon 7. huhtikuuta 1995:

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Poliisin piikkimatto sai Kolivaaran vain painamaan kaasua Porvoon moottoritiellä. Poikittain tielle ajettuun poliisiautoon törmätessään hän oli ehtinyt hankkiutua eroon tärkeimmästä todisteesta. Kolivaara oli viskannut aseen ja äänenvaimentimen auton ikkunasta.

Minkään ei pitänyt yhdistää häntä Osmo "Lusu" Ahlqvistin murhaan.

Sitten poliisi avasi Kolivaaran repun.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Silmät selässä

Syksyllä 1994 Osmo "Lusu" Ahlqvist oli asennuttanut olohuoneensa ikkunaseinän täyteen peilejä. Asentaja oli ihmetellyt, miksi. Hänen mielestään peilit olivat mauttomat.

– Peilien asentamisen jälkeen minulla on silmät selässäkin, Ahlqvist oli vastannut.

Peilejä hämmästeli myös rikosylikonstaapeli Erkki Weckman, joka kävi Ahlqvistin kotona hieman ennen murhaa. Weckman pohti, oliko mies vainoharhainen.

Weckman muistaa Ahlqvistin kertoneen joskus aiemmin, kuinka tämä oli viettänyt öitä pihalla asuntovaunussa. Sieltä kuulemma pystyi valvomaan paremmin, jos joku tuli pihapiiriin.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Ympäri pihaa oli sijoiteltu liiketunnistimia.

Kolmekerroksisessa talossa oli muitakin erikoisuuksia kuin peilit. Vaatekaapin sisältä kulki maan alle salakäytävä, joka tuli ulos lähellä parkkipaikkaa. Se oli pakoreitti.

Vähän ennen kuolemaansa Ahlqvist oli tilannut asentajalta luodinkestävät lasit. Ne oli määrä asentaa makuuhuoneen ikkunoihin.

Ahlqvist oli tavoitellut asentajaa samana päivänä, jona hänet murhattiin.

Oppipoika

Lauri "Late" Johansson tutustui Osmo "Lusu" Ahlqvistiin Konnunsuon vankilassa vuonna 1985. Ahlqvistin laaja kontaktiverkosto ja hyvä ihmistuntemus tekivät vaikutuksen nuoreen rikolliseen.

Miehet ystävystyivät. Myöhemmin Johanssonista tuli Ahlqvistin nuorimman pojan kummi.

– Lusu sai puhuttua vaikka aidanseipään tekemään itselleen töitä. Hän osasi vedellä oikeista naruista. Käsittämättömät suhteet hänellä oli joka paikkaan, Johansson sanoo.

Ahlqvist oli rakentanut kotinsa vierashuoneeseen vankisellin, johon hän majoitti yövieraansa – moni kaveri ei kuulemma osannut enää nukkua tavallisessa sängyssä. Johansson nukkui sellissä aina kyläillessään Ahlqvisteilla.

– Se oli Lusun huumoria. Vierashuoneessa oli lavetti, kunnon ketjut ja Sörkan yösellin alkuperäinen ovi. Siellä on nukkunut moni nimimies Volvo Markkasesta lähtien, Johansson kertoo.

Yövieraat ovat jättäneet vankisellin tiiliseinään puumerkkinsä. Siellä on Matti "Volvo" Markkanenkin. Yhteen tiileen on kaiverrettu Jari Kolivaaran nimi.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Ahlqvistin ja hänen "oppipoikansa" Johanssonin välit viilenivät 1990-luvun alussa. Alamaailmassa liikkui puheita Ahlqvistin yhteistyöstä poliisin kanssa, mikä ei rikollispiirejä miellyttänyt.

– Lusulla oli outoja juttuja. Jotain aseita palauteltiin poliiseille sun muuta. Minä olin nuori nouseva konna enkä tietenkään ymmärtänyt ollenkaan sellaista bisnestä, Johansson selittää.

Railo miesten välillä syveni, kun Lauri Johansson ampui rikoskumppaninsa vuonna 1992. Murha oli vastoin Ahlqvistin oppeja.

– Lusun politiikka oli, ettei ketään saanut ottaa hengiltä. Kun sitten menin niin tekemään, ei se meidän välejämme ainakaan parantanut, Johansson sanoo.

Samoihin aikoihin Ahlqvist alkoi laajentaa huumekauppaansa. Hänen johtamansa huumeliiga salakuljetti 1990-luvun puolivälissä Hollannista Suomeen nykyrahassa mitattuna 3,5 miljoonan edestä kiloja hasista, kokaiinia, amfetamiinia ja heroiinia. Se oli aikansa suurin huumejuttu Suomessa.

Liiga levitti huumeita lähinnä pääkaupunkiseudulle. Kerrottiin, että Ahlqvist tuli bisneksissään muiden reviireille. Vihamiehiä kertyi, kun hän pyrki Kymenlaaksosta Helsinkiin päin.

– Hän astui isojen miesten kengille. Piti tehdä selväksi, ettei toisten reviirille ole asiaa. Ei näitä missään papereissa lue, mutta tällainen käsitys asiasta on, sanoo eläköitynyt rikosylikonstaapeli Erkki Weckman.

Hän ei täsmennä, keihin viittaa "isoilla miehillä".

Murhaajan kuva

Jari Kolivaara alkoi valehdella heti törmättyään poliisiautoon Porvoon moottoritiellä. Hän väitti, ettei ollut ennen käynyt Kotkassa eikä tuntenut Osmo "Lusu" Ahlqvistia.

Kolivaara oli sanojensa mukaan kaahannut poliisia pakoon, koska oli kiire juoda viinat pois. Hän ei halunnut putkaan selvin päin.

Poliisi avasi Kolivaaran varastamasta autosta löytämänsä repun. Siellä oli motelli Leikarin mainoskynä ja paperilappu, johon oli kirjoitettu kolme puhelinnumeroa.

Nyt Kolivaara myönsi käyneensä Kotkassa liikeasioissa – mutta Ahlqvistin kanssa hänellä ei ollut mitään tekemistä. Hän kiisti kaiken niin pitkään kuin mahdollista.

Sitten Ahlqvistin naisystävä tunnisti hänet.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Nainen oli saapunut kuulusteluihin Kotkan poliisiasemalle. Rikosylikonstaapeli Erkki Weckman antoi hänelle epäiltyjen kuvia sisältäneitä mappeja. Nainen alkoi käydä kansioita läpi kaikessa rauhassa.

Yhtäkkiä hän keskeytti silmäilyn. Hän osoitti erästä kuvaa ja huudahti suomeksi: "Tuo!" Nainen näytti Weckmanille miehen kuvaa mapin vasemmassa yläkulmassa ja toisti: "Tuo mies, tuo mies!" Hetki on piirtynyt Weckmanin mieleen tarkasti.

– Kysyin, oliko nainen varma. Hän sanoi olevansa.

Kuvassa oli Jari Kolivaara.

Seitsemän kuukautta myöhemmin, marraskuussa 1995, käräjäoikeus tuomitsi Jari Kolivaaran elinkautiseen vankeuteen murhasta ja murhan yrityksestä.

Kolivaaran mukaan hän oli mennyt Ahlqvistille kylään tekemään hasiskauppoja ja Lusu oli alkanut syyttää Kolivaaraa vasikaksi. Henkirikoksen hän kuulemma teki pikaistuksissa.

Tästä Erkki Weckman oli eri mieltä. Kolivaaran repun sisältö vihjasi, ettei tarina pitänyt paikkaansa.

Kolme puhelinnumeroa

Yksi repusta löytyneistä puhelinnumeroista oli Osmo "Lusu" Ahlqvistin. Kaksi muuta kuului tunnetuille ammattirikollisille. Toinen heistä oli Lauri Johansson.

– Kolivaara soitti motelli Leikarista kaverilleni, jolta sai numeroni. Me jouduimme sitten kaverin kanssa siitä kuseen, Johansson sanoo.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Hän oli Ahlqvistin murhapäivänä seuraamassa nyrkkeilykilpailuja Helsingin Kisahallissa, kun puhelin soi. Kello oli puoli kahdeksan illalla. Soittaja oli Jari Kolivaara.

– Hän kyseli ajo-ohjeita Lusun luo. Annoin osoitteen ja neuvoin tien perille.

Kolivaara soitti Johanssonille toisenkin kerran, parikymmentä minuuttia ensimmäisen puhelun jälkeen. Poliisissa heräsi epäilys, että Johansson oli sekaantunut murhaan. Johanssonia kuulusteltiin, mutta näyttöä ei löytynyt.

– Vankiloissa jotkut tyypit puhuivat, että on se Late vittumainen jätkä: ensin Lusu opettaa mulle hommat ja sitten kun ne ovat hallussa, murhautan hänet. Mutta ei se niin mennyt. Ei mulla ollut mitään tekemistä sen kanssa, Johansson sanoo.

Tapporaha

Rikosylikonstaapeli Erkki Weckman on varma, että Kolivaara oli palkattu murhaamaan Ahlqvist. Palkkamurhaan uskoi myös keskusrikospoliisissa vuoteen 2003 saakka työskennellyt rikosylikonstaapeli Martti Junell. Nyt jo edesmennyt Junell puhui asiasta Rööperi-teoksessa viisitoista vuotta sitten:

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

"

Ylen selvityksen mukaan poliisin tietolähdesuoja saattoi pelastaa Osmo "Lusu" Ahlqvistin tapauksessa useita henkilöitä murhatuomiolta.

Helsingin huumepoliisin silloinen päällikkö Jari Aarnio kertoi Ylen Punainen lanka -ohjelmassa 19. huhtikuuta 2000 tietävänsä, että Osmo "Lusu" Ahlqvistin kuolema oli palkkamurha. Aarniota haastatteli Maarit Tastula:

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Neljännesvuosisadan hiljaisuus

Helsingin käräjäoikeus antoi tiistaina 22. joulukuuta 2020 tuomion tapauksessa, jonka tutkinnassa oli aikoinaan samoja ongelmia kuin Ahlqvistin murhassa. Kaikki eivät puhuneet.

Vuonna 2003 tapahtuneen ruotsinturkkilaisen rikollisen Volkan Ünsalin palkkamurhasta tuomittiin aikoinaan neljä miestä elinkautiseen vankeuteen. Viisitoista vuotta myöhemmin myös Helsingin huumepoliisin entinen päällikkö Jari Aarnio ja rikollispomo Keijo Vilhunen saivat syytteet. Vilhusen epäiltiin osallistuneen palkkamurhan järjestelyihin, Aarnion puolestaan jättäneen viranomaisena estämättä murhasuunnitelman toteuttamisen.

Käräjäoikeus tuomitsi Aarnion elinkautiseen vankeuteen murhasta. Keijo Vilhunen sen sijaan vapautettiin syytteistä, sillä näyttö häntä vastaan ei riittänyt.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Vilhunen toimi Ünsalin henkirikoksen aikaan yhtenä Helsingin huumepoliisin tärkeimmistä tietolähteistä. Vuonna 2004 hän ei puhunut kuulusteluissa mitään.

Tässä kohtaa tapaus alkaa muistuttaa Osmo "Lusu" Ahlqvistin murhatutkintaa. Ahlqvistin murha jäi osin selvittämättä, koska murha-asetta oli säilyttänyt poliisin tietolähde. Tietolähteen henkilöllisyyttä ei saatu selville. Kukaan ei puhunut kuulusteluissa mitään.

Ahlqvistin murhasta tuomittiin aikoinaan vain Jari Kolivaara, eikä oikeus pitänyt tekoa palkkamurhana.

Entä jos oikeus oli väärässä?

Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professorin Matti Tolvasen mukaan mikään ei estä poliisia avaamasta Osmo "Lusu" Ahlqvistin henkirikoksen tutkintaa uudelleen samaan tapaan kuin se avasi Volkan Ünsalin palkkamurhan.

Edellytyksenä on, että yli 25 vuotta sitten tehdystä murhasta saataisiin uutta tietoa. Jonkun asiasta tietävän pitäisi puhua.

Salainen tietolähde

Murha-ase äänenvaimentimineen löydettiin Porvoon moottoritien varrelta takaa-ajon jälkeen. Tärkein vastausta vaille jäänyt kysymys on, keneltä Jari Kolivaara sai aseen.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kolivaara väitti ostaneensa Walther-pistoolin joulukuussa 1994. Hän ei suostunut kertomaan, keneltä. Hän perusteli kieltäytymistään sillä, ettei halunnut sotkea muita asiaan. Kolivaaran mukaan pistooli oli ollut neljä kuukautta koskemattomana Helsingin Maunulassa sijaitsevan kellarin ilmanvaihtohormissa.

Tutkinnassa kuitenkin selvisi, että ase oli ollut poliisin hallussa alkuvuonna 1995. Siis sen jälkeen, kun Kolivaara oli sanojensa mukaan ostanut aseen ja piilottanut sen hormiin. Helsingin poliisissa työskennellyt vanhempi rikoskonstaapeli oli saanut aseen tietolähteeltään tutkimuksia varten.

Aseen on pakko ollut päätyä Kolivaaralle vasta poliisin tekemien tutkimusten jälkeen. Sen antoi Kolivaaralle joko poliisin tietolähde tai joku, jonka tietolähde tunsi.

Professori Matti Tolvasen mukaan vaikuttaa siltä, että vanhempi rikoskonstaapeli syyllistyi tapauksessa virkavelvollisuuden rikkomiseen.

– Aseen takaisin antaminen vaikuttaa ampuma-aselain vastaiselta menettelyltä aivan kiistatta. Luottamuksen ylläpitäminen ei oikeuta poliisia rikkomaan yksiselitteistä virkavelvollisuuttaan., Tolvanen arvioi.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Aseen tutkittavaksi vienyt Helsingin poliisin vanhempi rikoskonstaapeli ei suostunut paljastamaan, kuka hänen tietolähteensä oli. Keskusrikospoliisi pyrki murtamaan tietolähdesuojan pakkokeino-oikeudenkäynnissä marraskuussa 1995, koska aseen vaiheilla ennen Ahlqvistin murhaa olisi ollut keskeinen merkitys palkkamurhaepäilyn selvittämisessä.

Oikeus kuitenkin tyytyi siihen, että Jari Kolivaara oli jo tuomittu murhasta. Oikeus katsoi, että syyllisyys oli lain tarkoittamalla tavalla selvitetty. Painavia syitä tietolähdesuojan murtamiseen ei oikeuden mukaan ollut.

Käytännössä tietolähteen turvallisuuden katsottiin olevan merkittävämpi asia kuin Osmo "Lusu" Ahlqvistin murhan perinpohjainen selvittäminen.

Avoimiksi jääneisiin kysymyksiin ei saatu vastausta. Poliisi ei löytänyt uusia keinoja jatkaa tutkintaa. Näin epäilyt palkkamurhasta päätyivät maton alle.

Kuka tilasi murhan?

Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen pitää Ahlqvistin tapausta erittäin mielenkiintoisena. Tolvanen ei tiedä muita tapauksia, joissa tietolähdesuoja olisi jäänyt murtamatta murhatutkinnassa.

– Monesti tietolähteet suostuvat mukaan toimintaan juuri sen vuoksi, että saavat poliisilta takeet, ettei heidän henkilöllisyyttään paljasteta, Tolvanen kertoo.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Edes murhatutkinta ei Tolvasen mukaan oikeuta ottamaan riskiä, että tietolähteen henki joutuu uhatuksi.

– Vaaran täytyy olla ilmeinen ja vakava. Yleensä se liittyy järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Ahlqvistin tapauksessa jäi selvittämättä, tiesikö murha-asetta säilyttänyt poliisin tietolähde murhan mahdollisista tilaajista.

Juhlalounas

Vielä 25 vuotta Osmo "Lusu" Ahlqvistin murhan jälkeen Erkki Weckmania vaivaa se, ettei palkkamurhaepäilyjä selvitetty loppuun asti. Poliisi sai vihiä, että Ahlqvistin tappamiseksi olisi kerätty palkkiopotti. Viranomaisille tihkui myös tietoja murhan kunniaksi järjestetystä juhlalounaasta.

– Ketju on katkeamaton, mutta näyttö puuttuu. Kun se ei ole paperilla, se ei perustu mihinkään. Emme saaneet toimeksiantajaa selville, Weckman sanoo.

Tutkinnan aikana poliisi kuulusteli pääkaupunkiseudun huumekauppaa johtaneita henkilöitä. Kukaan ei tiennyt mitään eikä ollut kuullut mitään.

– Poliisissa tällaisista käytetään termiä kiviseinäkiistäjä. Heihin voi käyttää aikaa vaikka kuukausia, mutta heistä ei saa mitään irti.

Ylen tietojen mukaan pelko hiljentää alamaailmassa asiasta tietävät vielä tänäkin päivänä.

Murhaajan kuolema

Osmo "Lusu" Ahlqvistin murhasta tuomittu Jari Kolivaara kertoi teostaan Ylen Ajankohtaisen Kakkosen haastattelussa 12. joulukuuta 1995:

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Jari Kolivaara pääsi elinkautisesta vankeudesta ehdonalaiseen vapauteen vuoden 2011 alussa. Hän jatkoi rikollista elämäänsä. Hänet tuomittiin myöhemmin muun muassa osallistumisesta joukkoraiskaukseen.

Kolivaara tapettiin kotiinsa kaksi vuotta sitten. Kuolema ei liittynyt Osmo "Lusu" Ahlqvistin kohtaloon. Totuuden siitä Kolivaara vei mukanaan hautaan.

Osmo "Lusu" Ahlqvistin johtama huumerinki paljastui hänen kuolemansa jälkeen syksyllä 1995. Useita henkilöitä tuomittiin pitkiin vankeusrangaistuksiin.

Ahlqvistin kolmevuotias poika Tomi Ahlqvist sai Kolivaaran luodeista osumat päähänsä ja käsivarteensa. Hän loukkaantui vakavasti ja pysyvästi.

Lue lisää: Murhatun huumepomon pojat kertovat, miten selvisivät isän kuolemasta – 3-vuotiaana päähän ammuttu Tomi Ahlqvist sai pysyvän vamman: "Se on mukanani aina"

Jutussa on käytetty lähteinä Osmo "Lusu" Ahlqvistin murhan poliisitutkinta-aineistoa ja oikeusistuntojen pöytäkirjoja. Lähteinä on hyödynnetty myös silminnäkijöiden kertomuksia, Kymen Sanomien arkistoja ja 1990-luvulla ilmestyneitä Alibi-lehtiä. Lisäksi juttuun on haastateltu useita tuohon aikaan poliisina toimineita. Tietoja on saatu myös alamaailmaan kytköksissä olleilta lähteiltä, jotka eivät turvallisuutensa vuoksi esiinny jutussa nimillään.

Juttuun on päivitetty tiedot Vuosaaren palkkamurhatapauksen uusista tuomioista 22.12.2020 kello 14.30. Käräjäoikeus tuomitsi Jari Aarnion elinkautiseen vankeuteen ja vapautti Keijo Vilhusen syytteistä.