1. yle.fi
  2. Uutiset

Enontekiön kunnanhallitus esittää valtuustolle sähköyhtiön myymistä

Mikäli kunnanvaltuusto hyväksyy kaupan, arvioidaan sen toteutuvan vuoden 2021 alkupuolella.

Enontekiö
Enontekiön vaakuna riekko enontekiö
Enontekiön Sähkö Oy:n osakkeiden myynnistä päättää Enontekiön kunnanvaltuusto keskiviikkona 2. joulukuuta. Anni-Saara Paltto / Yle

Enontekiön kunnanhallitus päätti keskiviikon kokouksessaan esittää valtuustolle, että kunta myy sähköyhtiön osakkeet. Kunnanhallituksen seitsemästä jäsenestä kuusi oli myynnin kannalla ja yksi vastusti myyntiä.

Kunnanjohtaja Jari Rantapelkosen mukaan kyseessä on kotimainen, luotettava ja kehityshakuinen ostajataho, jonka kanssa on päästy sähköyhtiön myyntineuvotteluissa sopimukseen. Hintaa kaupalle ei vielä kerrota.

Yhtiö on saamassa valtiolta seitsemän miljoonan euron tuen sähköverkkojen kunnostukseen, jos yhtiö myydään. Tuki tulee käyttää seuraavan kymmenen vuoden aikana Enontekiön Sähkö Oy:n vastuualueelle. Tukipäätös edellyttää, että kunta ei omista suoraan tai välillisesti Enontekiön Sähkö Oy:tä.

Enontekiön Sähkö Oy:n osakkeiden myynnistä päättää Enontekiön kunnanvaltuusto keskiviikkona 2. joulukuuta. Kunnanhallitus ja viranhaltijat ovat valmistelleet sähköyhtiön myyntiasiaa keväästä 2019 lähtien. Mikäli kunnanvaltuusto hyväksyy kaupan, arvioidaan sen toteutuvan vuoden 2021 alkupuolella.

Lue seuraavaksi