1. yle.fi
  2. Uutiset

Ulkomaisten matkailijoiden määrä rajussa laskussa – lokakuussa yöpymisiä yli 80 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna

Määrät ovat laskeneet rajusti koronapandemian aikana. Tuntuvinta lasku on pääkaupunkiseudulla.

hotellit
Kuvassa on Helsingin keskustassa kulkeneen henkilön varjo lokakuussa 2020.
Matkailijoiden määrä on romahtanut koronapandemia myötä. Kuvituskuva.Silja Viitala / Yle

Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset Suomessa vähenivät lokakuussa edellisvuodesta 81,7 prosenttia. Ulkomaalaisten yöpymisiä tilastoitiin lokakuussa noin 80 000.

Eniten Suomessa yöpyi virolaisia, joita oli hieman alle 11 000. Seuraavaksi suurimpia kansalaisuusryhmiä olivat saksalaiset, ruotsalaiset ja yhdysvaltalaiset. Suurin vähennys koettiin venäläisten yöpymisissä, jotka vähenivät 44 600 yöllä. Heidän yöpymisiään oli 96,5 prosenttia vähemmän kuin lokakuussa 2019.

Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät lokakuussa Suomen majoitusliikkeissä 14,8 prosenttia viime vuodesta ja heille tilastoitiin 1,05 miljoonaa yöpymisvuorokautta.

Pääkaupunkiseudun ulkopuolella kotimaiset yöpymiset vähenivät 3,6 prosenttia, kun pääkaupunkiseudulla laskua kertyi 50,2 prosenttia edellisvuodesta. Kaikkiaan yöpymisiä oli yhteensä 1,13 miljoonaa, mikä oli 32,3 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Luvut ovat Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotietoja ja ne on kerätty majoitusliikkeiltä, joissa on vähintään 20 vuodepaikkaa tai sähköpistokkeella varustettua matkailuvaunupaikkaa.

Sekä koti- että ulkomaisten matkailijoiden yöpymistilastoissa on ollut rajuja pudotuksia pitkin kuluvaa vuotta koronaviruspandemian vuoksi. Esimerkiksi kesäkuussa 2020 ulkomaisten matkailijoiden yöpymisten määrät laskivat peräti 93 prosenttia

Lue seuraavaksi