1. yle.fi
  2. Uutiset

Arja Lehtikangas konttaa pöydän alla Vain elämää -ohjelmassa ja itkee esiintyjien mukana – kokenut ohjaaja huolehtii kuvauksissa kaikesta piilostaan käsin

Kulttuurivieras on pitkän linjan tv-viihteen ammattilainen, jonka mielestä kaikissa työyhteisöissä pitäisi olla monenikäisiä ihmisiä.

Kulttuurivieras
Arja Lehtikangas
– Rakastan työtäni, sanoo lukuisia tv:n viihdeohjelmia ohjannut ja käsikirjoittanut Arja Lehtikangas.Tiina Jutila / Yle

Suosikkiohjelma Vain elämää on viihdyttänyt suomalaisia jo vuosien ajan. Harva kuitenkaan tietää, mitä kaikkea miljoonayleisöjen tavoittaminen tv:ssä vaatii. Ja tässä tapauksessa: kuka on tehnyt menestykseen tarvittavat päätökset, luovat ratkaisut, luopunut vuorokautensa tunneista ja hoitanut kaiken, vuosien ajan.

Vain elämää -ohjelmassa lankoja käsissään pitää 61-vuotias Arja Lehtikangas.

Hänen puhelinnumeronsa on tallennettuna lukemattomien suomalaisartistien kännyköihin, mutta suuri yleisö ei tiedä hänestä mitään. Lehtikankaasta tuskin löytyy internetistä kuvan kuvaa.

Hän kuitenkin on se, joka käsikirjoittaa Suomen eturivin muusikot yhteen keräävää ohjelmaa. Ja hän on tehnyt sitä jo seitsemän vuoden ajan. Viimeksi kuluneet kolme kautta hän on toiminut myös ohjelman ohjaajana.

Lehtikankaan luotsaamassa ohjelmassa artistit versioivat toistensa kappaleita ja kertovat elämänsä käänteistä.Tämänsyksyisen ohjelman joulujaksot ovat juuri valmistuneet. Lehtikankaan vuoden työt alkavat siis olla pulkassa.

Arja Lehtikangas
Ohjaaja-käsikirjoittaja Arja Lehtikangas juttelemassa Reino Nordinin kanssa Vain elämää -ohjelman 11. tuotantokauden kuvauksissa Hirvensalmen Satulinnassa.Petri Aho

Loviisalaisessa puutalossa porisee kodikkaasti kahvikone. Lehtikangas valuttaa kahvit vierailleen, tässä tapauksessa toimittajalle ja kuvaajalle. Kun kone vaikenee kahvin tuoksun täyttäessä keittiön, Lehtikangas aloittaa. Puhe pulppuaa lähes taukoamatta.

Lehtikangas on pitkän linjan tv-viihteen ammattilainen. Hän on ollut tekemässä muitakin suosittuja ohjelmia kuten Idolsia ja Maajussille morsianta.

– En voi tällä hetkellä kuvitella mitään työtehtävää, joka antaisi minulle enemmän. Ihmisen pitää tehdä sitä, mihin hänellä on intohimo, Lehtikangas sanoo silmät loistaen.

Teatteria, mainoksia ja bileitä

Vaikka Arja Lehtikangas asuu Loviisassa, hän on alkujaan lähiön kasvatti Helsingin Kontulasta. Teini-ikäisenä hän liittyi Lähiöteatteriin. Parikymppisenä teatterista ja näyttelemisestä tuli ammatti.

– Sitten tuli vähän rakkautta maailmaan, avioliitto ja kolme lasta.

Lapsiperhearkeen ei oikein sopinut teatteriryhmän kiertue-elämä. Niihin aikoihin 1980-luvun puolessa välissä käynnistyi paikallisradiotoiminta.

Lehtikangas opiskeli markkinointia ja päätyi markkinointitöihin Keravalla toimineeseen Radio Etelän ääneen.

Arja Lehtikangas
– Pääsen kokemaan sellaista, mitä ei millään rahalla tässä maailmassa saisi, sanoo Vain elämää -ohjelmaa ohjaava Arja Lehtikangas.Tiina Jutila / Yle

Radion jälkeen Lehtikangas päätyi mainosalalle, kun Suomessa elettiin talousnousun aikaa 1980-luvun lopulla. Juppikauden huumassa hänen perheellään oli kaikkea talosta veneeseen. Yltäkylläisyyden keskellä hän alkoi kuitenkin miettiä, että tässäkö tämä elämä on. Hän päätti laittaa suunnitelmat uusiksi.

– Kaikki myyntiin ja lapset ja aviomies autoon ja hurlumhei vuodeksi.

Perhe päätyi pohtimaan elämää muun muassa palmujen alle Meksikoon. Kotina toimi asuntoauto. Kun Lehtikangas palasi perheineen Suomeen 1990-luvun puolella, kaikki oli muuttunut. Lama tuntui iskeneen koko maan kanveisiin.

Lehtikangas ei tilanteesta masentunut vaan kokeili jälleen jotain uutta. Hän perusti yrityksen, joka järjesti ravintoloihin bileitä eri teemoilla kuten 60-luvun tai hippiaatteen mukaan. Pakettiin kuului muun muassa bändejä, dj ja kilpailuja.

Se iski lamasta pakoa hakeviin suomalaisiin. Bileyritys teki tulosta monta vuotta ja työllisti ison määrän ihmisiä ympäri Suomen.

– Sitten muistin, että tätäkö tämä oravanpyörä taas on, Lehtikangas kertoo.

Hän halusi jälleen uusia haasteita.

Formaattielämää

Media-ala vaikutti houkuttelevalta 1990-luvun lopulla, ja Lehtikangas ryhtyi opiskelemaan käsikirjoitusta. Pian hänen ja hänen toimittajakaverinsa ideoima Elämä pelissä -ohjelma päätyi MTV3-kanavalle.

Siitä alkoi ura tv-alalla. Lehtikangas on sittemmin toiminut eri tuotantoyhtiöissä ja ohjelmissa monissa tehtävissä.

Arja Lehtikangas
– Duunia en ole ajatellut lopettaa ikinä. Elämä on niin paljon nastempaa kuusikymppisenä kuin vaikka kolmekymppisenä, sanoo Arja Lehtikangas.Tiina Jutila / Yle

Vuonna 2003 käynnistyneessä Idols-ohjelmassa hän esimerkiksi oli toimittajana ja kilpailijakoordinaattorina. Laulajakykyjä etsivä kilpailu toi Suomeen aivan uudenlaisen formaatin. Se esitteli kilpailijat menemällä aivan heidän iholleen ja nosti parrasvaloihin esimerkiksi Hanna Pakarisen ja Antti Tuiskun.

– Nykyisin formaatit eivät enää muuta ihmisten elämää. Ensimmäisten kausien aikana monen elämä todella muuttui. Heistä tuli artisteja.

Kun Maajussille morsian -ohjema lanseerattiin vuonna 2006, kukaan ei uskonut sen menestykseen. Ohjelmassa tuolloin toimittajana toimineen Lehtikankaan mukaan sille suorastaan naureskeltiin.

– Ai ohjelma, jossa joillekin peräkammarin pojille etsitään morsianta? Se oli vähän vitsi.

Lehtikangas kuitenkin tiesi, että käsissä oli jotain hienoa. Hän etsi ohjelmaan oikeat ihmiset ja ajoi tuhansia kilometrejä ympäri Suomea nähdäkseen viljelijät kotitiloillaan. Hän muistaa yllättyneensä siitä, minkälaisia persoonia ja moniosaajia maaseudulta löytyi.

– Silloin ajateltiin, että maajussit ovat joitakin reppanoita siellä jossain. Sen hienompia yksityisyrittäjiä ei olekaan. He pyörittävät isoa bisnestä ja elävät tosi modernisti. Heidän elämässään yhdistyvät tietoyhteiskunta, yrittäminen, eläimet ja luomu.

Maajussille morsian -ohjelma oli Lehtikankaan työnä kolmen ensimmäisen tuotantokauden ajan.

– Se oli vain niin upeaa. Siellä oli oikeaa rakkautta. Kun se lähti pyörimään, niin eipä sille sitten enää naureskeltu.

Arja Lehtikangas
Arja Lehtikankaan seurana Loviisan kodissa on Nasu-koira. Kahvipöytään kiivennyt kissa nimeltä Kisu heitettiin ulkoilemaan.Tiina Jutila / Yle

Vain elämää pöydän juurelta

Vain elämää -ohjelmaa Lehtikangas tekee freelancerina. Niin hän kokee olevansa vapaampi toimimaan.

Kun tuotantoyhtiö on valinnut Nelosen ohjelmaan osallistuvat artistit, Lehtikangas syventyy heidän musiikkiinsa. Sitä kautta avautuu ikkuna artistin sielunmaisemaan, johon Lehtikangas sitten perehtyy lisää syvähaastatteluissa.

Hän kutsuu lähes neljä tuntia kestäviä haastatteluja jutusteluhetkiksi. Niissä käydään läpi artistien uraa ja henkilökohtaista elämää.

Ennen haastattelua Lehtikangas varmistaa, onko jotain, mistä laulaja ei halua puhua valtavan tv-yleisön edessä. Toisinaan joku ei halua puhua perheestään, mutta yleensä artistit ovat ohjelmaan lähdettyään avoimia puhumaan lähes kaikesta, Lehtikangas kertoo.

Haastatteluista työstetään tallenteita, jotka esitetään vasta paikan päällä Satulinnassa Etelä-Savon Hirvensalmella, missä ohjelma kuvataan. Inserteissä ei kerrota kaikkea, vaan ne toimivat herätteinä keskusteluille, kun kunkin jakson päävieras istuu pöydän päässä.

– Ne jäävät vähän auki tarkoituksella, koska niistä herkeävä keskustelu on paljon mielenkiintoisempaa.

Arja Lehtikangas / Yle
– Aina ei tarvitse lähteä pitkille matkoille etsimään itseään, vaan se löytyy ihan keittiön pöydän äärestä, kun laittaa puita takkaan, sanoo Arja Lehtikangas istuessaan saunansa lauteilla.Tiina jutila / Yle

Kun artistit jakavat ohjelmassa kokemuksiaan lounaan ja päivällisen ääressä, Lehtikangas kökkii kyykyssä pöydän juurella yrittäen olla piilossa kameroilta. Hän antaa tilaa keskustelulle, mutta jossain vaiheessa hän ryömii pöydän alta nykimään paidan helmasta jotakuta artististeista, että on tämän vuoro siirtyä lavalle laulamaan.

Lehtikangas kertoo, että joskus hänestä on vilahtanut ohjelmassa jotain, mutta tuskin monikaan katsoja on sitä huomannut.

Piileskely esiintyjien jaloissa kameroiden tavoittamattomissa on tuonut hänelle useita lempinimiä vuosien varrella.

– Olen ollut Turre-koira, koska konttailen siellä pöydän alla. Tällä kaudella minut ristittiin maaoravaksi, joka on aivan ihana nimi, hän nauraa.

Toisinaan Lehtikangas kokee olevansa epäammattimainen. Hän herkistyy musiikkiesityksistä pöydässä istuvien esiintyjien tapaan.

– Itken biisien aikana silmät sumeina ja meikit valuen.

Vain elämää -ohjelmalle on naurettu, että artistit siellä keskenään vain itkevät. Lehtikankaan mukaan kaikki tunteet ovat aitoja. Niitä ei ole käsikirjoitettu etukäteen.

Arja Lehtikangas
– Ammatillisessa mielessä olen urani parhaassa tilanteessa. Enää ei tarvitse suorittaa, sanoo ohjaaja Arja Lehtikangas.Tiina Jutila / yle

Kehukierros kaikille

Television, ja etenkin tosi-tv:n, loppua on ennakoitu jo vuosia. Toisin on käynyt. Tv-sarjoja tuotetaan ja ahmitaan tällä hetkellä enemmän kuin koskaan. Ihmisillä näyttää olevan tarvetta myös reality-sarjoihin.

Vain elämää -sarjakin on ehditty kuopata monta kertaa, mutta nyt on käynnissä ohjelman 11. tuotantokausi, ja kiinnostus on edelleen suurta. Parhaimmillaan jaksot ovat saaneet miljoona katsojaa, ja ohjelmassa esitetyt kappaleet ovat nousseet suoratoistopalveluiden kärkeen.

– Ohjelma kiinnostaa siksi, että siellä on aina uudet stoorit.

Lehtikankaan mukaan reality-ohjelmia aliarvostetaan. Vain elämää -ohjelmasta olisi hänen mielestään jopa jotain opittavaa. Ohjaaja on nähnyt, mitä hyvä tunnelma yhteisen illallispöydän ääressä saa aikaan.

– Esitykset ovat se umami, joka saa kaikki toivomaan toisilleen parasta. Niin esityksistä tulee vielä parempia. Siinä tulee todistettua aito hyväntahtoisuus.

Vain elämää -pöydästä pitäisi ottaa mallia yhteiskuntaan, pohtii Lehtikangas. Kodeissa ja työpaikoilla olisi hyvä olla eri ikäisiä ihmisiä rikastuttamassa toistensa elämää.

Arja Lehtikangas
Ohjaaja-käsikirjoittaja Arja Lehtikangas haastattelee Stigiä Vain elämää -ohjelman 11. tuotantokauden kuvauksissa Hirvensalmen Satulinnassa.Petri Aho

Kun Vain elämää -artistit ovat puhuneet ohjelmassa tarpeeksi, Lehtikangas kuiskaa pöydän alta, että nyt on vuorossa kehukierros. Kaikkien pitää sanoa jotain mukavaa pöydän päässä istuvasta artistista.

Lehtikankangas on soveltanut samaa arkielämäänsä. Hän on isoäiti kolmelle lapselle, jotka ovat usein hoidossa hänen luonaan. Riitatilanteen tullessa mummo istuttaa lapset kehukierrokselle.

– Pikkusisko voi sanoa vanhemmalle, että tykkään sinusta sen takia, koska olet niin pitkä ja annat minulle juomalasin kaapista. Ei kehujen tarvitse olla mitään saavutuksia.

Uramummo

Salvia on huurteessa Arja Lehtikankaan puutarhassa. Hän esittelee ylpeänä tiluksiaan ja vasta laitettua mustana hohkaavaa talon kattoa. Lehtikangas osti talonraadon Loviisasta yhdeksän vuotta sitten. Hän remontoi sitä viisi vuotta käyden samalla töissä joka päivä.

Lehtikangas tunnustaa olleensa aina suorittaja. Hän on tuntenut syyllisyyttä siitä, että lapsille ei ole aina riittänyt aikaa. Nyt hän korjaa asiaa isoäitinä. Esikuvana on oma mummo, joka kasvatti hänet.

– Minulla on aika napakka kuri, eli nyt syödään ja nyt mennään nukkumaan. Mutta luonani voi myös kiukutella tai olla vähän murkkuna.

Arja Lehtikangas
– Olen tehnyt itsehypnoosia ja meditaatiota puolitoista vuotta. Uskon, että yhteys ihmisiin pitää löytyä ilman puhetta, sanoo Arja Lehtikangas.Tiina Jutila / Yle

Lehtikangas täytti 61 vuotta kuluneella viikolla. Hän on ajatellut eläköitymistä vain siinä mielessä, että voisi nauttia vapaasta ajasta ilman huolta rahasta. Hän kuitenkin rakastaa työtään.

– Minulla on pitkän tähtäimen suunnitelma, että ainakin yhdeksänkymmppiseksi menen täysillä. 30 vuotta eli kolmasosa elämästä on vielä jäljellä. Uskomatonta!

Lue myös:

Stig loi härskin hahmon peittääkseen ujoutensa – välillä lopettaminen oli lähellä, mutta nyt laulaja on suositumpi kuin koskaan

Lue seuraavaksi