1. yle.fi
  2. Uutiset

Siun sotessa on yhä palkkalistoilla 50 tekstinkäsittelijää, jotka kirjaavat lääkäreiden sanelut potilastiedoiksi – muualla monet ovat saaneet potkut

Myös Siun sotessa kuitenkin harkitaan uusia tapoja kirjata potilastietoja.

potilastietojärjestelmät
Lääkäri kirjoittaa tietokoneella.
Terveydenhuollossa pitää kirjoittaa vuosi vuodelta enemmän tekstiä, kun lakimuutokset vaativat entistä tarkempia kirjauksia.Eeva Kuivas / Yle

Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Siun sotessa ei kiirehditä automatisoimaan potilastietojen kirjaamista, vaikka muualla sitä tehdään nyt isoin harppauksin.

Terveydenhuollossa syntyy joka päivä valtavasti tekstiä: lähetteitä, tuloksia, lausuntoja, potilaspäiväkirjoja, sairaalakäyntien tietoja.

Tekstiä syntyy koko ajan enemmän, kun esimerkiksi laki vaatii koko ajan tarkempia kirjauksia potilastietoihin. Lisäksi terveydenhuollossa kirjoitetaan edelleen suurin osa tekstistä käsin.

Siksi kirjoittamisen automatisointi houkuttelee ympäri Suomea.

Esimerkiksi Helsingin yliopistollisessa sairaalassa suurin osa potilastiedoista kirjataan nykyään puheentunnistuksella: lääkäri sanelee tiedot puheentunnistukseen, joka muuttaa sen automaattisesti tekstiksi.

Sen sijaan Pohjois-Karjalassa puheentunnistusta käytetään vielä vähän, kertoo Siun soten tietojärjestelmistä vastaava ICT-pääsuunnittelija Tomi Tikkanen.

– Muualla Suomessa ollaan tässä asiassa pidemmällä, mutta me olemme ottaneet vähän varovaisemman näkökulman siihen.

Siun sotessa puheentunnistusta käyttävät lähinnä radiologit kuvantamisessa: siellä tunnistus toimii hyvin, koska alan erikoissanasto on suppea.

– Kokeilut muissa yksiköissä eivät ole olleet ihan niin hyviä, että me olisimme lähteneet laajentamaan sitä koko taloon.

Perinteiset tavat toimivat

Puheentunnistuksen myötä HUSissa päättyivät työt 150 tekstinkäsittelijältä, joiden työnä on tehdä kirjauksia tietojärjestelmiin lääkäreiden puolesta.

Siun sotella työskentelee edelleen noin 50 täysipäiväistä tekstinkäsittelijää. Esimerkiksi vastaanottojen jälkeen lääkärit sanelevat tiedot nauhalle ja lähettävät sen tekstinkäsittelijälle, joka muuttaa sen kirjoitetuksi tekstiksi.

Perinteinen työtapa on toiminut tähän asti hyvin: Siun sote on pysynyt hyvin hoitotakuun määrittämissä ajoissa, joiden sisällä potilastiedot pitää kirjata. Viiveitä on vähän, ja potilastiedot kirjataan Pohjois-Karjalassa nopeammin kuin Suomessa keskimäärin.

Tekstinkäsittelijöiden työ on arvokasta etenkin alueilla, joita vaivaa lääkäripula, koska silloin kirjoittaminen ei vie lääkäreiden muutenkin kiireistä työaikaa. Pohjois-Karjalassa lääkärivaje on Suomen kolmanneksi suurin Kainuun ja Etelä-Savon jälkeen.

Järjestelmät ja lääkärit muuttuvat

Kaikesta huolimatta muutoksen tuulet alkavat puhaltaa Pohjois-Karjalassakin, uskoo Tikkanen. Joulukuussa Siun sote kilpailuttaa potilastietojärjestelmiä, ja silloin katsotaan, tuleeko taloon uusia tapoja tietojen kirjaamiseen.

Vaikka Siun sotella ei ole suunnitelmia luopua tekstinkäsittelijöistä, heidän ammattikuntansa voi jäädä tulevaisuudessa historiaan.

– Paljon riippuu siitä, miten kyvykkäitä tulevat potilastietojärjestelmät ovat. Jos käytettävyydessä päästään paljon eteenpäin, lääkäreiden on helpompi itse käsitellä tekstiä, Tikkanen sanoo.

Puheentunnistustakin käytetään jatkossa todennäköisesti enemmän, jos toimivat järjestelmät löytyvät.

Toisaalta uuden sukupolven lääkärit suhtautuvat kirjoittamiseen eri tavalla kuin edeltäjänsä, arvioi Tikkanen.

– Ikäjakauma näkyy siinä, kirjoittaako tekstit lääkäri vai käsittelijä. Meillä talossa on paljon nuoremman polven lääkäreitä, jotka tykkäävät myös itse tuottaa tekstiä suoraan potilastietojärjestelmään, Tikkanen sanoo.

– Ehkä tässä näkyy myös semmoinen vanha kulttuuri: ennen digiaikaa lääkärit sanelivat paljon käyttämällä nauhureita. Vanha perinne ja historia näkyvät varmaan siinä, mutta sekin tulee vielä muuttumaan.

Aiheesta voi keskustella 1.12. kello 23.00 saakka.

Lue lisää:

Lähes 10 vuotta lääkäreiden saneluja purkanut Michael Perukangas tietää, että tekoäly vie lopulta häneltä työn – ja hän on auttanut sen toteutumisessa

HUS irtisanoo 150 henkilöä tekstinkäsittelypalveluista

Lue seuraavaksi