1. yle.fi
  2. Uutiset

Kritiikki viihdealan palkintogaaloja kohtaan kasvaa – kanadalaisartisti The Weeknd syyttää Grammy-palkintokomiteaa korruptiosta

Viihdealan palkintoihin vaaditaan läpinäkyvyyttä ja tasapuolisuutta kaikkialla maailmassa.

Grammy-palkinto
Weeknd MTV Video Music Awards 2020 -show'ssa.
The Weeknd esitti parhaasta musiikkivideosta palkitun Blinding lights kappaleen MTV-gaalan alkuun New Yorkissa.AOP

Viihdealan palkinnot ovat olleet myrskyn silmässä jo vuosia. Palkintoja jakavia tahoja on syytetty syrjinnästä, korruptiosta ja epätasa-arvon ylläpitämisestä. Monet palkintogaalat ovat kasvaneet mammuttimaisiin mittasuhteisiin ja kulisseissa käy kova kuhina.

Tuorein kohu nousi, kun huippusuositun kanadalaisartistin The Weekndin Blinding Lights -kappale jäi Grammy-palkintojen vuoden biisi -kategorian ulkopuolelle.

Musiikkijulkaisu Billboardin mukaan kyseessä on törkeä teko. Ei ehkä yhtä törkeä, kuin Princen When Doves Cry -kappaleen vastaava kohtalo vuonna 1984, mutta melkein.

Blinding Lights (siirryt toiseen palveluun)julkaistiin marraskuussa 2019 ja se nousi nopeasti listaykköseksi 34 maassa mukaan lukien Yhdysvallat ja Kanada. Grammyn arvoiseksi kappaletta tai sen esittäjää ei kuitenkaan noteerattu.

The Weekndin nimittämättä jättäminen hämmentää siksikin, että artisti on jo voittanut lukuisia muita palkintoja kuten MTV Video Music Awardin vuoden video -palkinnon sekä kolme palkintoa American Music Awards 2020 -gaalassa.

Kanadalainen laulaja-lauluntekijä Abel Tesfaye, artistinimeltään The Weeknd, twiittasi eilen pettymyksestään ja syytti Grammy-organisaatiota korruptiosta.

Myös Billboard kuuluttaa läpinäkyvyyttä musiikkibisnekseen palkintoihin. Merkittävien palkintojen epäillään osuvan artisteille, joiden taustavoimat ovat vahvimmat ja vaikutusvaltaisimmat.

Vastaavilta väitteiltä ei ole vältytty Suomessakaan. Iltalehti kysyi ennen 2019 Emma-gaalaa, onko Suomeen syntynyt musiikkihirviö? (siirryt toiseen palveluun)

Hirviöllä viitataan Nelonen Mediaan, jonka sanotaan hankkineen määräävän markkina-aseman Suomen musiikkikentässä.

Kun yksi talo omistaa radio- ja tv-kanavat, festivaalit ja oman levy-yhtiön, voi se jo sanella koko alan pelisääntöjä uusiksi, kirjoittaa Iltalehti.

Super Bowl vai Grammy-gaala vai molemmat?

Kohu The Weekndin ja hänen hittibiisinsä ympärillä käynnistyi, kun artisti ilmoitti esiintyvänsä Grammy-gaalan kanssa lähekkäin järjestettävässä Super Bowlissa helmikuussa 2021.

Super Bowl, amerikkalaisen jalkapallon NLF-sarjan loppuottelu, on yksi maailman seuratuimmista yksittäisistä urheilutapahtumista.

The Weeknd
The Weeknd Santiagon festivaaleilla Huhtikuussa 2017. Elvis Gonzales / EPA

Sen väliaikanumerosta on kasvanut valtava spektaakkeli. Maailman tunnetuimmat artistit kilpailevat mahdollisuudesta esiintyä tapahtumassa, jonka tv-lähetystä saattaa katsoa jopa 100 miljoonaa ihmistä.

Grammyt myöntävän Recording Academyn johtaja Harvey Manson Jr ei myönnä rahan tai muiden ulkomusiikillisten tekijöiden vaikuttaneen palkintolautakunnan työhön. (siirryt toiseen palveluun)

Hän kertoo medialle, että äänestykset eri Grammy-kategorioiden ehdokkuuksista järjestettiin jo ennen kuin Super Bowl ilmoitti esiintyjälistansa.

Manson Jr sanoo, että hyviä artisteja on joka vuosi enemmän kuin palkintoehdokkuuksia.

Palkintogaalojen ympärillä kuohuu

Eri viihteenalojen palkintogaalat tuntuvat olevan käännekohdassa.

Elokuvapalkintojen parissa on kuohunut jo pitkään. Metoo-liike nosti esiin alan epätasa-arvon.

Palkintoja jakavissa organisaatioissa kautta maailman on jouduttu puimaan sitä, miten palkintokategoriat vaikuttavat siihen, millaista maailmankuvaa ala peilaa.

Suomessa tätä keskustelua on käyty elokuva-alan Jussi-palkintojen yhteydessä.

Ylen tekemässä kyselyssä yli puolet vastanneista elokuva-alan ammattilaisista oli sitä mieltä, että Jussi-palkinnoissa pitäisi luopua nykyisistä nais- ja mieskategorioista.

Lue lisää: Nais- ja miesnäyttelijöiden Jussi-palkinnoista pitää luopua, sanoo elokuva-alan kärki Ylen kyselyssä

Jussit jakava Filmiaura päätti kuitenkin pitäytyä vanhassa tavassaan.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Max Malka ja Miia Tervo
Tuottaja Max Malka ja käsikirjoittaja, ohjaaja Miia Tervo iloitsivat Jussi-patsaista vuoden 2020 -gaalassaLehtikuva

Filmiauran hallituksen jäsen Manna Katajisto sanoo Ylen uutisten haastattelussa, että miehiä on palkinnonsaajaksi tarjolla paljon enemmän kuin naisia. Sukupuolineutraali kategoria vääristäisi elokuva-alaa entisestään.

Filmiaura ei myöskään halua vähentää palkintojen määrää.

Musiikkialan Emma-gaalassa on jo päätetty jakaa vuoden artisti -palkinto ilman sukupuolijaottelua vuonna 2021.

Onko gaalojen aika jo ohi?

Yhdysvalloissa elokuva-alan Oscar-palkinnon saajalta tullaan jatkossa vaatimaan myös monimuotoisuutta. Vuoden 2024 Oscar-gaalasta lähtien kategoriaan kelpuutetaan ehdolle ainoastaan elokuvia, jotka täyttävät uudet monimuotoisuusstandardit sekä kameran edessä että takana.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Näyttelijät Olivia Colman, Mahershala Ali ja Regina King palkittiin roolisuorituksistaan Oscar-gaalassa 2019.
Näyttelijät Olivia Colman, Mahershala Ali ja Regina King palkittiin roolisuorituksistaan Oscar-gaalassa 2019.Etienne Laurent / EPA

Valkokankaalla se tarkoittaa, että ainakin yhden pääosan esittäjän tai keskeisen sivuosan esittäjän on edustettava etnistä vähemmistöä.

Viihdealan palkintogaalat ja niiden taustajärjestöt vaikuttavat olevan kriisissä. Seuraavat vuodet näyttävät, kuinka Grammyjen, Oscareiden, Jussien ja Emmojen käy.

The Weeknd joutuu nuolemaan näppejään Grammy-palkintojen suhteen. Se, esiintyykö hän siitä huolimatta Grammy-gaalassa 2021, on vielä arvoitus.

Katso tästä kaikki Grammy-ehdokkaat (siirryt toiseen palveluun)

Lue seuraavaksi