1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Tavaratalot & ostoskeskukset

Koskikeskuksen ja Ratinan yleiset tilat kiinni, myös Veikkaus sulkee pelipaikat Pirkanmaalla

Kiihtymisvaiheen alueiden, kuten Pirkanmaan, halutaan ottavan jo ennakoivasti käyttöön leviämisvaiheen toimia.

Koskikeskuksessa istuinalueita rajattiin pois käytöstä torstaina. Kuva: Antti Eintola / Yle

Hallitus on varoittanut koronan leviämisvaiheen riskissä olevia alueita ja antanut lisäohjeita rajoitustoimista.

Kiihtymisvaiheen alueiden, kuten Pirkanmaan, halutaan ottavan jo ennakoivasti käyttöön leviämisvaiheen toimia.

Tällaisia ovat esimerkiksi kuntosalien, yleisten saunojen ja sisäleikkipuistojen sulkeminen.

Myös kauppakeskusten yleisiä oleskelutiloja toivotaan suljettaviksi. Useita kauppakeskuksia Suomessa omistava Citycon on päättänyt ryhtyä toimiin heti ja esimerkiksi Koskikeskuksessa yleiset tilat ja leikkipaikat laitetaan kiinni.

– Taas ohjataan ihmisiä siihen suuntaan, että kauppakeskuksissa ei vietettäisi aikaa vaan hoidetaan ne omat tarpeet, ostokset ja syöminen ja juominen kahviloissa normaalisti, sanoo Cityconin liiketoimintajohtaja Mari Laaksonen.

Hiljaisia aikoja voi hyödyntää

Myös Ratinan kauppakeskuksen omistava Sponda noudattaa STM:n suositusta kaikissa kauppakeskuksissaan ja sulkee kauppakeskusten yleiset oleskelutilat.

– Osa istuma-alueista tullaan rajaamaan pois käytöstä ja sisäleikkitilat suljetaan. Nämä tarkennetut ohjeistukset ja rajoitukset otetaan käyttöön kauppakeskuksissamme viipymättä, markkinointi- ja brändipäällikkö Anita Riikonen Spondalta kertoo.

Liiketilat, niihin johtavat kulkuväylät, asiakkaiden WC-tilat ja lastenhoitohuoneet pysyvät kuitenkin avoimina.

Kauppakeskukset eivät ole nyt hyviä paikkoja ajanviettoon. Kuva: Antti Eintola / Yle

– Suosittelemme myös kauppakeskusten asiakkaita hyödyntämään keskusten laajoja aukioloaikoja ja asioimaan aamupäivän ja illan hiljaisempina hetkinä. Myös lounasajan jälkeen on kauppakeskuksissa rauhallisempaa, Riikonen sanoo.

Veikkausten pelipaikat kiinni viimeistään lauantaina

Veikkaus sulkee peliautomaattinsa ja omat pelipaikkansa alueilla, joilla korona on joko kiihtymis- tai leviämisvaiheessa.

Myös Pirkanmaa on kiihtymisvaiheen alueiden joukossa.

Veikkaus kertoo tiedotteessa, että sen automaatit ja omat pelipaikat, kuten Pelaamot menevät kiinni kiihtymis- ja leviämisvaiheessa olevilla alueilla viimeistään lauantaina. Sulkuprosessi on laitettu käyntiin heti torstaina.

– Olemme seuranneet koronatilanteen kehittymistä ja toimineet viranomaisten ohjeiden mukaisesti. Teimme sulkemiseen liittyvän päätöksen tänään nopeasti STM:n linjausten jälkeen, kertoo Veikkauksen kanava- ja myyntijohtaja Jari Heino tiedotteessa.

Näillä alueilla pelipaikat ja automaatit suljetaan: Etelä-Pohjanmaa, Helsinki ja Uusimaa, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Länsi-Pohja, Pirkanmaa, Pohjois-Karjala, Pohjois-Pohjanmaa, Päijät-Häme, Satakunta, Vaasa, Varsinais-Suomi.