1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yleistä

Lue tästä Pirkanmaan koronapäivitykset 1.9. – 14.11.

Artikkeliin on kerätty tietoja siitä, millaisia vaikutuksia koronaviruksella on Pirkanmaalla.

Yleistä
Koronatestausta Kuopion terveysasemalla
Jämsän parin viikon takaiset koronatartunnat ovat varmistuneet brittivirusmuunnoksen aiheuttamiksi.Sami Takkinen / Yle

14.11. kello 9:53 Kahdeksan uutta koronatartuntaa

Pirkanmaalla kerrottiin lauantaina kahdeksasta uudesta koronatapauksesta.

Yhteensä todettuja koronatartuntoja on nyt ollut 841.

13.11. kello 14.34 Uusi kuolemantapaus TAYSin alueella

TAYSin erityisvastuualueella on todettu uusi koronasta johtuva kuolema. THL:n mukaan alueella on kuollut nyt 13 ihmistä.

Myös sairaalassa olevien koronapotilaiden määrä on noussut. TAYSin alueella koronan takia sairaalahoidossa on kahdeksan potilasta, joista kaksi on tehohoidossa. Erityisvastuualueeseen kuuluvat PIrkanmaa, Kanta-Häme ja Etelä-Pohjanmaa.

13.11. klo 14.15 Joukkoaltistumisia Tampereella

Tampereen yliopistollisen sairaalan mukaan Tampereella on voinut tapahtua joukkoaltistumisia koronalle.

TAYS kehottaa kiinnittämään huomiota, jos on ollut viidessä eri paikassa Tampereella 6.–8. marraskuuta.

– Tarkkaile vointiasi ja hakeudu heti testiin, jos saat oireita, TAYS kehottaa Twitterissä.

Tarkemmat ajat ja paikat:

6.11. Kaupinojan sauna klo 17.00-18.00

6.11. Pub Sisko ja sen veli, Lapintie, klo 18.30-22.30

7.11. Social Burgerjoint, Hämeenkatu, klo 14-15

7.11. Kievari Kahdet kasvot, Kauppakatu, klo 16-19

8.11. Sitko Pizza, klo 13-14.

13.11. kello 9.38 Yhdeksän uutta koronatartuntaa

Pirkanmaalla kerrottiin perjantaina yhdeksästä uudesta koronatartunnasta.

Fimlab tutki torstaina alueelta 1 563 näytettä.

Yhteensä todettuja tapauksia on nyt ollut 833.

12.11. kello 9.32 Viisi uutta tartuntaa, erillisia koronaosastoja ei ole tarvittu

Pirkanmaalla on todettu viisi uutta koronatartuntaa. Tällä viikolla uusia tartuntoja on löydetty tasaisen vähän.

Yhteensä tapauksia on nyt 824.

TAYSin erityisvastuualueella on koronan takia nyt kuusi potilasta sairaalahoidossa, heistä yksi on tehohoidossa.

Fimlab tutki keskiviikkona 946 näytettä. Sairaalahoitoa ovat syksyn aikana tarvinneet muutamat potilaat kerrallaan Pirkanmaalla.

Nämä potilaat on syksyn ajan voitu hoitaa ilman erillisten koronaosastojen perustamista.

11.11. kello 17.07 Sairaalahoidossa olevien määrä laskenut TAYS-alueella

TAYSin erityisvastuualueella on kuusi ihmistä koronan takia sairaalahoidossa. Määrä on neljä vähemmän kuin maanantaina. Osastohoidossa on viisi ihmistä, tehohoitoa tarvitsee yksi.

Koronavirukseen liittyvien kuolemantapausten määrä on pysynyt ennallaan TAYS-alueella. Kuolemantapauksia on tähän mennessä 12.

TAYSin erityisvastuualueeseen kuuluvat Pirkanmaan lisäksi Kanta-Häme ja Etelä-Pohjanmaa.

11.11. kello 16.24 Tredussa koronatartunta Kangasalan yksikössä

Tampereen seudun ammattiopiston, Tredun, Kangasalan toimipisteessä on todettu koronatartunta.

Taysin Infektioyksikkö selvittää altistuneita, joihin otetaan henkilökohtaisesti yhteyttä. Altistuneet asetetaan 10 päivän karanteeniin.

Tredu tiedottaa opiskelijoilleen, että Kangasalan toimipisteeseen astuu voimaan kahden viikon ajaksi maskinkäyttösuositus oppilaitoksen tiloissa oleskellessa. Tredu jakaa maskeja opiskelijoilleen.

Useammassa Tredun toimipisteessä oli tartuntoja myös viime viikolla.

11.11. kello 11.13 Koronarokotteen syväjäädytys herättää kysymyksiä

Koronarokote vaatii -70 asteen syväjäädytyksen. Tämä herättää kysymyksiä, koska käytännön toteutuksesta on vielä vähän vastauksia.

Yhteenä ratkaisuna on pidetty kuivajääkuljetusta.

Tampereen yliopistollisen sairaalan infektio-osaston ylilääkäri Jaana Syrjänen sanoo, että rokote sulatetaan ennen käyttöä.

– Rokottaminen suunnitellaan niin, että kyseiset vaatimukset voidaan toteuttaa, Syrjänen sanoo.

Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet sanoo, että ongelman ei pitäisi olla ratkaisematon meillä Suomessa. Suomessa on yliopistokampuksilla tutkimuskäytössä useita pakastimia, joissa voi säilyttää näytteitä -70 asteessa.

Lisätietoa asiasta täällä.

11.11. kello 11.12 Seitsemän uutta tartuntaa

Pirkanmaalla raportoitiin keskiviikkona seitsemästä uudesta koronatartunnasta. Yhteensä tapauksia on ollut Pirkanmaalla 819.

Tiistaina Pirkanmaan pandemiatyöryhmä kertoi, että tauti on rauhallisessa vaiheessa, eikä uusia suosituksia rajoituksista tehty.

Fimlab tutki alueelta tiistaina 1 198 näytettä.

10.11. kello 9.39 Neljä uutta koronatapausta

Pirkanmaalla kerrottiin tiistaina neljästä uudesta koronatapauksesta. Määrä on sama, mitä maanantaina raportoitiin.

Yhteensä todettuja koronatartuntoja on nyt ollut 812.

Fimlab tutki alueelta 567 näytettä.

9.11. kello 17.47 Rokotetutkimuskeskuksen johtaja iloitsee rokoteuutisesta

Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet ilahtui kuullessaan lääkeyhtiö Pfizerin ja BioNTechin menestyksekkäästä koronarokotetestistä. Sen mukaan yhtiöiden kehittämä rokote esti koronaviruksen aiheuttaman taudin kehittymisen koehenkilöillä 90-prosenttisesti.

– Tällaiset uutiset marraskuun keskelle tuntuvat tosi piristäviltä. Onhan tämä iso läpimurto Covid-19:n suhteen.

Tutkimuksessa oli mukana yli 40 000 osallistujaa, joista puolet sai lume-rokotetta ja puolet tutkittavaa rokotetta. Nyt on saatu ensimmäiset todistee, että rokote pystyy todellakin suojaamaan tautia vastaan.

– Sen suojaava teho oli yli 90 prosenttia, eli todella hieno uutinenhan tämä on.

Lue lisää: Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet riemuitsee Pfizerin ja BioNTechin koronarokotteesta – Jätetäänkö myyntilupapyyntö jo ensi viikolla?

9.11. kello 14.06 TAYSin alueella ei uusia koronaan liittyviä kuolemia

Koronavirukseen liittyvien kuolemantapausten määrä on pysynyt ennallaan Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella. Kuolemantapauksia on tähän mennessä 12.

Sairaalahoidossa TAYSin alueella on tällä hetkellä kymmenen koronavirustartunnan saanutta henkilöä. Heistä kolme on tehohoidossa, kun perjantaina tehohoitoa tarvitsi yksi henkilö.

TAYSin erityisvastuualueeseen kuuluvat Pirkanmaan lisäksi Kanta-Häme ja Etelä-Pohjanmaa.

9.11. kello 9.48 Mahdollisia altistumisia kolmessa paikassa Tampereella

Koronavirustartuntojen määrä kasvaa maltillisesti Pirkanmaalla. Tampereen yliopistollinen sairaala kertoi maanantaina, että uusia tartuntoja on todettu neljä.

Laboratorioyhtiö Fimlab tutki 562 näytettä.

Eilen sunnuntaina TAYS tiedotti mahdollisista altistumisista kolmessa paikassa Tampereella.

  • Rauhaniemen kansankylpylässä 3.11. klo 16–18 välillä saunoneet
  • Tampereen työväenteatterin 4.11. klo 19 alkaen Ikiliikkujat-näytöksessä olleet
  • Ravintola teatterikulmassa 4.11. klo 21–22.30 välisenä aikana asioineet

Sairaala kehottaa noissa paikoissa noihin aikoihin olleita henkilöitä tarkkailemaan vointiaan ja hakeutumaan koronatestiin heti, jos oireita ilmenee.

Viime viikolla Pirkanmaalla kerrottiin 45 koronavirustartunnasta. Viikkoa aiemmin vastaava luku oli 101.

7.11. kello 10.04 Pirkanmaalla 13 uutta koronatartuntaa

Keskiviikkona ja torstaina Pirkanmaalla kerrottiin seitsemästä uudesta tartunnasta. Perjantain luku on edellispäiviin verrattuna lähes tuplaantunut.

Tays muistuttaa maskienkäytön tarpeellisuudesta ja hyvän käsihygienian huolehtimisesta julkisessa liikenteessä ja takseissa.

Fimlab tutki eilen 1455 testiä.

6.11. kello 17.46 Koronatapaus myös Tredun Ylöjärven toimipisteessä

Tredun Ylöjärven Pallotien toimipisteessä on ilmennyt koronatapaus. Altistuneita kartoitetaan.

Aiemmin perjantaina kerrottiin kahdesta tartunnasta Tredun Tampereen Sammonkadun toimipisteessä.

Kyseisiin oppilaitoksiin on annettu vahva maskisuositus kahden viikon ajaksi.

6.11. kello 13.34 Uusi kuolemantapaus TAYSin alueella koronan takia

TAYSin erityisvastuualueella on 12 kuollut koronan takia. Määrä on noussut yhdellä.

Myös sairaalassa olleiden määrä on noussut. TAYSin erityisvastuualueella on sairaalassa koronan takia yhdeksän potilasta, joista yksi on tehohoidossa.

Erityisvastuualueeseen kuluvat Pirkanmaan lisäksi Kanta-Häme ja Etelä-Pohjanmaa.

6.11. kello 13.33 Ammattioppilaitos Tredussa kaksi koronatartuntaa

Ammattioppilaitos Tredun Sammonkadun toimipisteessä on todettu koronatartuntoja.

Yhteensä tartuntoja on todettu kaksi, Tredu vahvistaa Ylelle.

Altistuneiden määrää selvitetään parhaillaan infektioyksikön kanssa ja karanteeniin joutuville tiedotetaan myöhemmin.

6.11. kello 9.30 Seitsemän uutta koronatartuntaa

Pirkanmaalla todettiin torstaina seitsemän uutta koronatartuntaa. Määrä on sama kuin keskiviikkona.

Viime viikkoon verrattuna tartuntoja on todettu tällä viikolla vähemmän kuin viime viikolla. Torstaihin mennessä uusia tapauksia on nyt ollut 21. Viime viikolla uusia tartuntoja tuli yhteensä 92.

Fimlab tutki torstaina 1 385 näytettä.

Yhteensä tartuntoja on todettu maakunnassa 782.

5.11. kello 17.53 Mänttä-Vilppulassa Savosenmäen etäopetus jatkuu ensi viikkoon

Savosenmäen koulun etäopetuksessa olleet oppilasryhmät palaavat ensi maanantaina kouluun. Mänttä-Vilppulassa on tällä hetkellä edelleen yhteensä 46 karanteeniin määrättyäaltistunutta ja 2 koronavirusinfektioon sairastunutta eristyksessä.

Mänttä-Vilppula patistaa viikottaisessa koronatiedotteessaan kaupunkilaisia hakeutumaan hoitoon matalalla kynnyksellä.

Koronatestiin pääsee kaupungin mukaan nopeasti ja myös vastaus tulee pikaisesti. Tällä hetkellä koronatestistä tulos tulee keskimäärin 23 tunnin kuluessa.

5.11. kello 11.12 Seitsemän uutta tapausta

Pirkanmaalla todettiin keskiviikkona seitsemän uutta koronatartuntaa. Viikko on ollut tähän asti rauhallisempi kuin viime viikko, sillä nyt tällä viikolla on löytynyt 14 uutta tapausta.

Yhteensä tapauksia on ollut nyt 775.

Fimlab tutki Pirkanmaalta 1 045 testiä. Keskiviikkona kerrottiin, miten Tampereella on saattanut olla joukkoaltistumisia koronalle neljässä eri paikassa. Paikat ja ajat löytyvät edellisestä linkistä.

4.11. kello 14.52 Viisi sairaalahoidossa koronan takia, 11 kuollut

Sairaalahoidossa TAYSin erityisvastuualueella on viisi koronapotilasta, mikä on vähemmän kuin aiemmin. Koronaan kuolleita on nyt 11. Luvut selviävät THL:n tilastoista. TAYSin erityisvastuualueisiin kuuluu Pirkanmaan lisäksi Kanta-Häme ja Etelä-Pohjanmaa.

4.11. kello 9.21 Kolme uutta tartuntaa, paljon käyty testeissä

Pirkanmaalla todettiin tiistaina kolme uutta koronatartuntaa. Tällä viikolla koronatartuntojen määrä näyttää hidastuneen, koska maanantaina tuli ilmi neljä uutta tapausta.

Fimlab tutki tiistaina maakunnasta kaikkiaan 1 672 koronatestiä, mikä on suuri määrä.

– Testeissä oli taas käyty, kiitos siitä, TAYS kehuu Twitterissä.

Yhteensä koronatartuntoja on ollut Pirkanmaalla 768.

3.11. kello 9.45: Neljä uutta tapausta

Pirkanmaalla on todettu neljä uutta koronatapausta. Kaikkiaan Fimlab tutki eilen 377 testiä.

Verrattuna viime viikkoon koronatilanne on säilynyt Pirkanmaalla muutamien päivien ajan rauhallisena.

Viime viikolla useina päivinä Pirkanmaalla löydettiin yli kymmenen tapausta tai jopa kymmeniä. Viime viikolla positiivisen koronatestin sai kaikkiaan 88 ihmistä Pirkanmaan alueella.

TAYS tiedotti viime viikolla huolestuttavasta ilmiöstä: jos ihmiset oireilevat lievästi, he saattavat jättää testauksen väliin. Asiantuntijat muistuttavat, että vain testillä saadaan varmuus ja taudin leviäminen katkaistua sekä sairastuneet kartoitettua.

2.11. kello 9.36 Kolmen päivän aikana lähes 40 tartuntaa

Koronatilanne Pirkanmaalla on pahentunut viime päivinä selvästi. Kolmen päivän aikana uusia tartuntoja on tullut jo 38.

Sunnuntaina saatiin sentään hieman hengähtää, sillä uusia tartuntoja tuli vain kaksi, vaikka näytteitä tutkittiin yli 560.

Yhteensä todettuja tartuntoja on Pirkanmaalla nyt 761.

Pirkanmaa loisti koko koronakevään vähillä tartuntamäärillä. Syksyllä tilanne muuttui, ja se on ollut tautitilanteessa kiihtymisvaiheessa.

Viime viikolla uusia tartuntoja tuli yhteensä 92. Lue lisää täältä.

2.11. kello 7.12. Tamperelaislukiossa korona-altistuminen

Tampereen yhteiskoulun lukiossa on mahdollisia korona-altistumisia. Rehtori Tuija Flinck kertoo, että yhteensä 17 henkilöä on asetettu karanteeniin. Koulussa on kaikkiaan noin 900 opiskelijaa. Muiden koulutyö jatkuu normaalisti.

Tuija Flinkin mukaan altistuminen on tapahtunut 27. lokakuuta ja se tuli koulun tietoon perjantaina. Karanteeni kestää 10 vuorokautta altistumisesta, eli TYK:n kohdalla se loppuun 5.11. jos jatkotarttumisia ei tule.

2.11. kello 6.25 Koronakaranteenit kouluihin Mänttä-Vilppulassa ja Nokialla

Mänttä-Vilppulassa Savosenmäen koulussa on löytynyt koronatartunta, jonka takia lähes 50 koululaista ja henkilökunnan jäsentä aloittaa työn etänä.

Kaupunki kertoo tiedotteessa, että tartunta tuli tietoon lauantaina. Tartuntaketju on jäljitetty ja altistuneet on asetettu karanteeniin. Etäopetukseen siirtyviä opetusryhmiä on kolme.

Uusia koronavirustartuntoja on kaupungissa todettu kaksi, joista toinen liittyy aikaisempaa tartuntaketjuunja toinen Savosenmäen kouluun.

Myös Nokian lukiolla on asetettu koronakaranteeni mahdolisten altistumisten takia. Karanteeniin asetettujen määrästä ei ole tietoa. Muiden osalta koulu jatkuu lähiopetuksena, kaupunki kertoo tiedotteessa.

Taysin infektioyksikön kanssa tehdyn varotoimenpidearvion perusteella Nokian lukioon annetaan vahva maskinkäyttösuositus toistaiseksi.

31.10. kello 9.56 Pirkanmaalla 23 uutta tartuntaa

Perjantaina Pirkanmaalla todettiin 23 uutta koronatapausta. Fimlab analysoi alueella yhteensä 1091 näytettä.

Tays muistuttaa, että koronatestiin kannattaa mennä viikonloppuna ja pyhäpäivinäkin, jos infektio-oireita ilmaantuu.

30.10. kello 17.26 Tampereen konservatoriossa todettu koronatapaus, myös päiväkodissa altistuminen

Tampereen konservatoriossa on todettu koronatapaus. Konservatorion hallintopäällikkö Lauri Rantala kertoo, että tartunta tuli konservatorion tietoon eilen torstaina.

Rantalan mukaan karanteeniin asetettuja on kourallinen.

Myös Talvitien päiväkodissa Tampereen Härmälässä on todettu korona-altistuminen.

Päiväkodin johtajan Päivi Rautiolan mukaan karanteeniin asetettuja on parikymmentä.

30.10. kello 13.16 TAYSin eristyisvastuualueella uusi kuolemantapaus

Kymmenen potilasta on kuollut koronavirukseen TAYSin erityisvastuualueella, joka kattaa Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Etelä-Pohjanmaan. Seitsemän potilasta on koronan takia sairaalahoidossa, yksikään heistä ei THL:n tietojen mukaan tehohoidossa.

30.10. kello 10.37 Nokian Harjuniityn koulussa oppilaita karanteenissa

Nokian Harjuniityn koulun oppilailla on todettu mahdollisia altistumisia koronalle. Varotoimenpiteenä on asetettu karanteeneja, joista asianosaisia on tiedotettu. Muiden koulutyö voi jatkua normaalisti.

30.10. kello 9.35 Osa viivyttelee testiin menoa, uusia tapauksia 15

Pirkanmaalla koronatapauksia on ollut jo selvästi yli 700. Torstaina uusia tapauksia todettiin 15. Sitä edellisenä päivänä uusia tapauksia oli 18.

Yhteensä tapauksia on todettu Pirkanmaalla 723. Tutkittuja näytteitä oli torstaina 1 014.

TAYSin mukaan Pirkanmaalla on nähtävissä huolestuttava ilmiö: testiin menoa viivytellään, koska oireet ovat lieviä. Tästä syystä yhä useammat altistuvat. TAYS kehottaa Twitterissä kaikkia flunssaisia menemään heti testiin.

29.10. kello 16.54 Ruokaravintoloiden koronarajoitukset helpottuvat hieman Pirkanmaalla

Valtioneuvosto on päättänyt ravintoloita koskevista koronarajoituksista, jotka ovat voimassa marraskuun alusta helmikuun loppuun.

Alkoholin anniskeluun keskittyviä yökerhoja, baareja ja pubeja rajoitetaan tiukemmin ja ruokaravintoloita löyhemmin.

Pirkanmaalla se tarkoittaa sitä, että ruokaravintoloissa voi jatkossa olla 3/4 asiakkaista, kun nyt sisään voidaan ottaa vain puolet. Lisäksi ruokaravintolat saavat olla auki puoleen yöhön. Anniskelu loppuu kello 22. Huoltoasemat ovat rajoitusten ulkopuolella.

Rajoitukset jaetaan neljään portaaseen alueen tautitilanteen mukaan. Mikäli jollain alueella ei ole lainkaan tartuntoja, ravintoloita koskevat rajoitukset voidaan poistaa kokonaan.

Lue lisää: Uudet ravintolarajoitukset: Viidessä kiihtymis- ja leviämisvaiheen maakunnassa yökerhojen ja baarien valomerkki tulee klo 22, paikat kiinni klo 23

29.10. kello 16.52 Mahdollisia altistumisia Vohvelikahvilassa Tampereella

Tampereen yliopistollinen sairaala kertoo Twitterissä, että Tampereen Vohvelikahvilassa Ojakadulla asioineet ihmiset ovat saattaneet altistua koronavirustartunnalle.

Altistusmisaika kello lauantaina 24. lokakuuta kello 16.10–17.

Tays neuvoo ihmisiä, jotka ovat olleet tuolloin kahvilassa, tarkkailemaan vointiaan lievienkin infektio-oireiden varalta.

– Hakeudu herkästi testiin, jos oireita ilmenee, Tays twiittaa.

29.10. kello 10.52 Uutta tietoa koronaviruksen leviämisen mekanismeista tamperelaistutkimuksesta

Tampereen yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa on saatu uutta tietoa koronavirusinfektion mekanismeista.

Tutkimus tuotti uutta tietoa niin sanotusta ACE2-reseptorista, jonka kautta koronavirus siirtyy solujen sisälle eli infektoi soluja.

Väitöskirjatutkija Harlan Barker ja professori Seppo Parkkila Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnasta selvittivät bioinformatiikan menetelmien avulla ACE2-geenin eli angiotensiinikonvertaasientsyymi 2:n ilmentymistä, säätelyä ja roolia eri kudoksissa ja soluissa.

Asiasta kertoo Tampereen yliopisto tutkimustiedotteessa (siirryt toiseen palveluun).

Tutkimuksen tulokset osoittivat ehkä yllättäen ainakin suurelle yleisölle, että ikä tai sukupuoli eivät juurikaan vaikuta ACE2-geenin ilmentymiseen. Tämä siitä huolimatta, että COVID-19-taudin vakavimpia muotoja on raportoitu eniten miehillä ja vanhemmilla potilailla.

– Yhtenäistä trendiä ei tullut esille. Pienoinen yllätys se oli, mutta kun tekee perustutkimusta, on tottunut yllätyksiin, Parkkila kertoo Ylelle.

Sitä, miksi tautia sitten on enemmän miehillä ja vanhemmilla potilailla, ei Parkkilan mukaan tarkkaan tiedetä. Kysymys on vielä avoin.

Viime aikoina on tullut uutta tietoa muun muassa interferoneista.

Interferonit ovat solujen tuottamia proteiineja, jotka muun muassa estävät virusten lisääntymistä. Näiden interferonien säätely voi olla Parkkilan mukaan erilaista eri-ikäisillä. Tämä voi ehkä selittää asiaa, mutta asiasta tarvitaan lisätutkimusta.

Lisää tietoa löydät täältä.

29.10. kello 10.50 18 uutta korontartuntaa

Pirkanmaalla on todettu keskiviikkona peräti 18 uutta koronatartuntaa. Tiistaina tartuntoja todettiin vain viisi.

Yhteensä todettuja tartuntoja on Pirkanmaalla ollut 708.

– Fimlabin analysoimat näytemäärät ovat reippaita: eilen alueellamme tutkittiin 1426 näytettä, TAYS kertoo Twitterissä.

28.10. kello 16.04 Mahdollisia altistumisia Hervannan terveysasemalla Tampereella ja Orvokin päiväkodissa Nokialla

Tampereella Hervannan terveysasemalla maanantaina asioineet ovat voineet altistua koronavirustartunnalle. Altistumisaika on voinut olla 26. lokakuuta kello 12.30–13.30.

Kaikkia tuona aikana terveysasemalla asioineita henkilöitä kehotetaan varovaisuuteen ja muistutetaan, että mikäli ilmaantuu infektio-oireita, on syytä pysytellä kotona ja hankkiutua koronavirustestiin. Lisätietoa Tampereen kaupungin sivuilla (siirryt toiseen palveluun).

Nokian Orvokin päiväkodissa on todettu mahdollisia altistumisia korona-infektiolle. Varotoimenpiteenä osa päiväkodin lapsista ja henkilökunnasta on asetettu karanteeniin. Karanteenissa on Nokian johtavan ylilääkärin Katja Ylitolvan mukaan yhteensä 50 lasta ja aikuista.

Muiden osalta päiväkotitoiminta jatkuu normaalisti, kertoo Nokian kaupunki tiedotteessa.

28.10. kello 9.55 Viisi uutta tapausta, jatkossa altistuneet voivat saada tekstiviestin

Pirkanmaalla todettiin tiistaina viisi uutta koronatartuntaa. Yhteensä todettuja tapauksia on nyt 690.

Jatkossa kaikille altistuneille ei enää soiteta, vaan isoja samassa tilanteessa altistuneita ryhmiä saatetaan tekstiviestillä ohjata sähköiseen asiointipalveluun, OmaTaysiin, jossa annetaan tarkat toimintaohjeet. Tähän saakka kaikille altistuneille on soitettu henkilökohtaisesti. Asiasta lisää täällä.

27.10. kello 17.08 Pirkanmaalla hoitojono venynyt koronan takia

Korona on pidentänyt erikoissairaanhoidon jonot ennätyspitkiksi. Hoitovelka on syntynyt, kun koronan vaatima huomio on jättänyt muut sairaudet vähemmälle.

Pirkanmaalla oli elokuun lopussa Pirkanmaan 1 348 yli puoli vuotta hoitojonossa ollutta. Viime vuoteen verrattuna lisäystä on huimat 1 260 ihmistä.

Hyvä uutinen on se, että hoitojonoja puretaan nyt vauhdilla. Pirkanmaalla puoli vuotta odottaneiden määrä on vähentynyt noin 500 henkilöllä syys-lokakuun aikana.

– Tilanne tullee pääosin normalisoitumaan vuoden vaihteeseen mennessä, johtajaylilääkäri Juhani Sand kertoo.

Lue lisää: Kun korona iski, normaali sairaudenhoito mullistui: Pari miljoonaa hoitokäyntiä jäi väliin – Nyt kasassa on jo miljardin hoitovelka ja ennätysjonot

27.10. kello 15.43 Ei uusia rajoituksia tai suosituksia Pirkanmaalle

Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä ei antanut tiistaina uusia suosituksia koronatilanteessa. Viime viikkojen tartuntaryppäät on saatu jäljitettyä ja tukahdutettua. Päivittäin todetaan jatkuvasti uusia tartuntoja, joten rajoituksia ei lievennetäkään.

Pirkanmaa täyttää edelleen osan kiihtymisvaiheen kriteereistä. Yhteensä todettuja koronatapauksia on Pirkanmaalla ollut 685.

Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä muistuttaa työnantajia pikkujouluihin valmistautumisesta.

– Alkoholilla on ollut merkittävä rooli monissa tartunnoissa. Työnantajien kannattaa miettiä, miten turvavälit voidaan pitää, miten jakaa ihmisiä pieniin ryhmiin ja pohtia, onko riskienhallinnan kannalta viisasta kokoontua fyysisesti paikalle koko työyhteisön voimin. Uusia pikkujoulutapoja voi harrastaa esimerkiksi Teamsin avulla ja ottaa tapahtumajärjestäjät ja erilaiset palveluntuottajat tähän mukaan, pandemiaohjausryhmän puheenjohtaja Juhani Sand kertoo.

Asiasta lisää täältä.

27.10. kello 9.37 Koronatartuntoja peräti 16

Tasaisemman viime viikon jälkeen koronavirustartuntojen määrä on noussut taas Pirkanmaalla.

Maanantaina todettiin 16 uutta koronatartuntaa. Yhteensä tapauksia on Pirkanmaalla ollut 685.

Fimlab tutki maanantaina tutki 750 näytettä. Uusista tartunnan saaneista 13 oli jo valmiiksi karanteenissa. Kolme muutakin jo jäljitetty.

– Näytemäärän vaihtelusta johtuen pyydämme varautumaan 1–2 päivän vasteaikaan, Fimlab sanoo Twitterissä.

26.10. kello 9:54 Pirkanmaalla viikonloppuna 23 uutta tartuntaa

Pirkanmaalla on todettu viikonlopun aikana yhteensä 23 tartuntaa. Lauantain näytteistä löytyi 12 uutta koronatartuntaa ja sunnuntain 11.

Fimlab tutki Pirkanmaalta sunnuntaina 572 koronanäytettä.

Yhteensä varmistettuja koronatartuntoja on Pirkanmaalla ollut nyt 669.

TAYSin erityisvastuuaaluella on sairaalahoidossa koronan takia kymmenen ihmistä, joista yksi on tehohoidossa. Koronan takia yhdeksän ihmistä on tähän mennessä kuollut Pirkanmaalla, Kanta-Hämeessä ja Etelä-Pohjanmaalla.

24.10. kello 10:53 Kuusi uutta tartuntaa, tartunta myös koulussa

Koronatilanne kehittyy maltillisesti Pirkanmaalla. Maakunnassa todettiin perjantaina kuusi uutta koronatartuntaa. Yhteensä koronatartuntoja on todettu maakunnassa nyt 646.

Nokian kaupunki kertoi perjantai-iltana tiedotteessaan koronatartunnasta Kankaantaan alakoulussa. Kaupungin johtavan ylilääkärin Katja Ylitolvan mukaan altistuneita on useampi kymmen. Ylitolvan mukaan kaikki altistuneet on tavoitettu. Altistuneet jatkavat koulunkäyntiään etänä. Muiden oppilaiden osalta koulu voi jatkua normaalisti viikonlopun jälkeen. Kankaantaan alakoulussa on noin 450 oppilasta.

Tutkittujen näytteiden määrä nousi jälleen yli tuhannen. Fimlab tutki perjantaina yhteensä 1399 näytettä. Tämä on iso määrä, koska usein näytteitä on tutkittu päivässä vajaat tuhat.

23.10. kello 9.21 Kuusi uutta tartuntaa

Pirkanmaalla todettiin torstaina kuusi uutta koronatartuntaa. Tartuntojen määrä on vähentynyt sitten viime viikonlopun yhteensä 40:n tartunnan jälkeen.

Yhteensä koronatartuntoja on todettu maakunnassa 640.

Fimlab tutki jälleen paljon koronanäytteitä, Pirkanmaalta tutkittiin torstaina yhteensä peräti 1 657 näytettä. Tämä on todella iso määrä, koska usein näytteitä on tutkittu päivässä vajaat tuhat.

Kuuden uuden tartunnan jäljitystyö on käynnistynyt näiden pohjalta, TAYS kertoo.

TAYSin erityisvastuualueella on sairaalahoidossa koronan takia kymmenen potilasta, joista tehohoidossa. Kuolleita on alueella tähän mennessä yhdeksän.

22.10. kello 9.44 Pirkanmaan koronatilanne pysyy rauhallisena

Pirkanmaalla todettiin keskiviikkona yhdeksän uutta koronatartuntaa.

Suurin osa viruksen kantajista oli jo valmiiksi karanteenissa.

Laboratorioyhtiö Fimlab tutki Pirkanmaalta 655 näytettä.

Pirkanmaalla on viime päivinä varmistunut keskimäärin kymmenen tartuntaa päivässä. Koronaa koskevat suositukset säilyivät tällä viikolla ennallaan.

22.10. kello 9.41 Huippuhiihtäjät punnitsevat tarkkaan kisamatkansa koronan vuoksi

Suomen maajoukkuehiihtäjät eivät halua ottaa turhia riskejä tulevalla maailmancup-kaudella koronaviruspandemian takia. Asia selvisi, kun Yle Urheilu kysyi maajoukkuehiihtäjiltä maailmancup-kiertueesta.

Esimerkiksi Krista Pärmäkoski sanoo suoraan, että ei ole valmis lähtemään ihan minne vaan. Maailmancupin olisi tarkoitus päättyä tällä kaudella Pekingiin maaliskuun puolenvälin jälkeen.

Pekingin osakilpailun olisi tarkoitus toimia esikisoina vuoden 2022 olympialaisille Kiinan pääkaupungissa.

– Jotenkin ajattelee, että uskaltaako lähteä Pekingiin. Keski-Eurooppa on varmasti turvallinen, Pärmäkoski pohtii.

22.10. kello 8.20 Messukeskuksen testihalliin lisää kaistoja

Tampereen messukeskuksen koronatestihalli on valmiina asiakasmäärien kasvuun.

Laboratorioyhtiö Fimlab varautuu lähestyvään influenssakauteen. Testejä voidaan ottaa nyt kahdeksalla autokaistalla, yli tuhat päivässä.

Messukeskuksen drive in -piste avautui elokuun lopussa. Siellä on käynyt huippupäivinä noin 800 testattavaa.

Lähes kaikki Tampereen ympäryskunnat lähettävät sinne testattavia, ainakin viikonloppuisin.

21.10. kello 13.53 Koronajäljityskyselyyn voi vastata vain hyväksymällä tietojen käytön tutkimukseen

Tampereen yliopistollisen sairaalan koronajäljityskyselyn vastauksia voidaan käyttää tieteelliseen tutkimukseen, eikä potilaalla ole tähän vaihtoehtoa. Sähköisessä Oma Tays -palvelussa täytettävään kyselyyn ei voi vastata ilman, että antaa luvan tietojen käyttöön.

Jäljityskyselyssä kysytään esimerkiksi, millaisia lähikontakteja henkilöllä on ollut, asuuko samassa taloudessa muita henkilöitä ja keitä muita henkilö on tavannut.

Oma Taysia ei ole suunniteltu koronajäljitystä varten, vaan sitä käytetään moneen muuhunkin tarkoitukseen. Vuodesta 2017 käytössä olleen palvelun käyttöehtoja ei ole muutettu koronaan liittyvän toiminnan vuoksi, koska tämä voisi haitata palvelun muuta käyttöä.

TAYSin mukaan jäljitystietoja ei voida käyttää tieteelliseen tutkimukseen ilman erillistä tutkimuslupaa. Lupaan tarvitaan eettisen toimikunnan puoltava lausunto.

TAYS toivoo, että mahdollisimman moni koronatartuntaa epäilevä täyttäisi jäljityskyselyn jo näytteenoton yhteydessä. Tämä auttaa ehkäisemään tartuntaketjujen syntymistä.

21.10. kello 9.39 Kuusi uutta koronatartuntaa

Pirkanmaalla todettiin tiistaina kuusi uutta koronatartuntaa.

Eilen Pirkanmaalla tutkittiin yhteensä 1 507 koronanäytettä.

Pääosa positiivisen testituloksen saaneista oli jo valmiiksi karanteenissa. Taysin mukaan tämä osoittaa, että Pirkanmaalla ollaan edelleen hyvin viruksen kintereillä.

Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella on nyt yhteensä yhdeksän ihmistä sairaalahoidossa. Heistä yksi on tehohoidossa. Koronaan kuolleita on nyt alueella yhdeksän.

TAYSin erityisvastuualueeseen kuuluvat myös Kanta-Häme ja Etelä-Pohjanmaa.

21.10. kello 9.16 Influenssarokotukset annetaan korona-aikana erityisjärjestelyin

Talvikauden influenssarokotukset ovat alkaneet Tampereella ja Orivedellä.

Koronan takia rokotteita annetaan pääsääntöisesti vain ajanvarauksella tai muun vastaanottokäynnin yhteydessä, jonojen välttämisen takia.

Ajanvaraus on ollut toiminnassa jo kuukauden alusta saakka. Sitä voi käyttää netin kautta tai soittamalla terveydenhuoltoon.

21.10. kello 9.06 Pahimpaan korona-aikaan eniten huumejäämiä jätevesissä

Koronaepidemian sävyttämä maaliskuu näkyy piikkinä myös Tampereen jätevedenpuhdistamon huumausainejäämissä.

Maaliskuussa on puhdistamokunnissa käytetty varsinkin amfetamiinia ja sen johdannaisia, mutta myös ekstaasia ja kokaiinia.

Toukokuussa kokonaismäärä oli jo selvästi alempi. Sama koskee suomalaisia kaupunkiseutuja kautta linjan.

Henkeä kohden lasketut milligrammat jäävät Tampereella kuitenkin muun muassa Helsingin, Lahden ja Kemin varjoon.

20.10. kello 16.57 Koronatilanne yhä maltillisessa kiihtymisvaiheessa

Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä eli niin sanottu koronanyrkki kokoontui tiistaina iltapäivällä. Ohjausryhmän mukaan Pirkanmaan koronatilanne on yhä maltillisessa kiihtymisvaiheessa.

Uusia koronatapauksia ilmenee päivittäin keskimäärin kymmenkunta. Positiivisten osuus on alle yksi prosenttia testatuista. Jäljitys onnistuu edelleen hyvin. Tartunnan lähde selviää noin 80 prosentissa tapauksista.

Ohaysryhmä kiinnittää huomiota ahtaiden juhlatilojen ja pukukoppien riskeihin.

– Emme tässä vaiheessa halua rajoittaa harrastustoimintaa, mutta kiinnitämme huomiota pukukoppikäyttäytymiseen ja oheistoimintaan, sanoo Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juhani Sand.

Ohjausryhmä suosittelee laajaa kasvomaskien käyttöä. Suositus koskee korkeakouluja, mutta ei toista astetta tai peruskoulua. Vaasaan matkustamista suositellaan edelleen välttämään.

20.10. kello 9.52 Maanantain saldo: yhdeksän uutta tartuntaa

Pirkanmaalla varmistui maanantaina yhdeksän uutta korontapausta. Luvussa ovat mukana myös yksityisten laboratorioiden toteamat tapaukset. Fimlab tutki maanantaina 594 näytettä.

19.10. kello 14.08: Koronaluvut pompsahtivat, tartunta myös päiväkodissa

Pirkanmaalla todettiin viikonloppuna 40 koronatartuntaa. Sunnuntaina todettiin 14 ja lauantaina peräti 26 tapausta.

Tartuntojen määrä on nyt 610.

Myös Ylöjärven Saurion päiväkodissa on varmistunut koronatartunta. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on ottanut yhteyttä päiväkodissa 12.10.2020 paikalla olleisiin ja asettanut heidät karanteeniin. Karanteenissa on noin 13 henkilöä.

Muuten toiminta Saurion päiväkodissa jatkuu normaalisti maanantaina.

19.10. kello 7.45: Lauantaina 26 varmistettua tapausta - uusi päiväennätys

Sairaanhoitopiirin mukaan merkittävä osuus on peräisin Tampere Unitedin altistusketjusta., josta kerrottiin viime viikolla.

Näytteitä tutkittiin lähes tuhat.

17.10. kello 12.30 Yhdeksän uutta todennettua koronatartuntaa

Koronavirustartunnat kasvavat Pirkanmaalla. Perjantaina on löytynyt yhdeksän uutta koronavirustartuntaa Tampereen yliopistollisen sairaalan Twitterissä julkaiseman tiedon mukaan.

Tartunnoista neljä löytyi Tampereelta ja yksi Nokialta. Loput tartunnat ovat jakautuneet kuntiin, joissa on yhä alle viisi testattua koronavirustartuntaa.

16.10.kello 14.15 TAYSin erityisvastuualueella yhdeksän sairaalahoidossa

TAYSin erityisvastuualueella sairaalahoidossa olevien korona-potilaiden määrä on vähentynyt.

Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Etelä-Pohjanmaan alueella on sairaalahoidossa yhdeksän potilasta, kun vielä keskiviikkona sairaalahoitoa tarvitsi 11 ihmistä.

Tehohoitoa tarvitsevien määrä on ennallaan: teholla on kaksi potilasta.

16.10. kello 10.09 Kahdeksan uutta tartuntaa

Pirkanmaalta löytyi torstaina kahdeksan uutta koronavirustartuntaa, kertoo Tampereen yliopistollinen sairaala Twitterissä.

Tapausmäärät ovat vaihdelleet päivittäin reilusti: eilen kerrottiin kahdesta keskiviikkona löytyneestä tartunnasta, sitä edellisenä päivänä tapauksia oli 16.

Tampereen yliopistollisen sairaalan infektioyksikön osastonylilääkäri Jaana Syrjäsen mukaan viime päivinä positiivisen testituloksen saaneista noin 40 prosenttia on jo ollut karanteenissa tiedetyn altistuksen takia. Uusia isompia ryhmäaltistuksia ei ole ollut eilen torstaina uutisoitujen Tampere Unitedin tartuntatapausten jälkeen.

Fimlab tutki Pirkanmaalta torstaina yhteensä 1 286 koronanäytettä. Keskimääräinen aika testistä vastaukseen on nyt 51 tuntia, kertoo Fimlab nettisivullaan (siirryt toiseen palveluun).

15.10. kello 18.00 Aikuisten harrastustoimintaan suositellaan rajoituksia kiihtymisvaiheen alueilla

Hallitus on jälleen tiukentanut suosituksiaan toimista, joilla koronaepidemiaa pyritään hillitsemään.

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon (kesk.) mukaan ministeriö suosittelee turvavälien ja hygieniasuositusten edellyttämistä yleisötilaisuuksissa epidemian kiihtymisvaihteessa.

Yleisötilaisuuksien osallistujamäärä rajattaisiin puoleen normaalista. Leviämisvaiheessa yleisötilaisuuksia suositetaan kiellettäväksi. Myös yksityistilaisuuksia suositetaan rajoitettavaksi 10 henkilöön, kun epidemia on leviämisvaiheessa.

Julkisissa tiloissa asiakasmäärät suositellaan rajattavaksi puoleen normaalista. Leviämisvaiheessa julkisia tiloja suositellaan harkinnan mukaan suljettaviksi.

Leviämis- ja kiihtymisvaiheissa sisätiloissa suositellaan aikuisten ryhmäharrastusten keskeyttämistä, jos niihin liittyy korkea tartuntariski eli esimerkiksi lähikontakti tai voimakas äänenkäyttö. Saarikon mukaan näitä ovat esimerkiksi joukkueurheilulajit.

Lasten ja nuorten harrastuksin suosituksissa suhtaudutaan avoimemmin.

Hallitus linjasi neuvottelussaan torstaina 15. lokakuuta sekä valtakunnallisista että alueellisista suosituksista koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Periaatepäätös suosituksista tehdään valtioneuvoston yleisistunnossa ensi viikolla. Suositukset löytyvät valtioneuvoston verkkosivuilta(siirryt toiseen palveluun) (siirryt toiseen palveluun).

Tartuntatautilain nojalla toimintavalta on alueellisilla viranomaisilla. Nyt annettavia suosituksia hallitus kuvaili työkalupakiksi alueelliseen päätöksentekoon.

Lue lisää: Hallitus: Leviämisvaiheessa suositellaan yleisötilaisuuksien kieltämistä, yksityistilaisuuksien rajaamista ja aikuisten ryhmäharrastusten keskeytystä

15.10. kello 9.52 Pirkanmaalla ilmeni kaksi uutta tartuntaa

Pirkanmaalla todettiin keskiviikon aikana kaksi uutta koronatartuntaa. Laboratorioyhtiö Fimlab tutki 1 473 koronanäytettä.

Uusien tartuntojen määrä on alhaisempi kuin aiempina päivinä. Pirkanmaalla on todettu keskimäärin kymmenen tartuntaa päivässä ja koronatilanne on ollut jonkin verran kiihtymään päin.

Tiistaina tartuntoja todettiin peräti 16.

Sairaanhoitopiiri suositteli alkuviikolla, että Pirkanmaalta ei matkustettaisi Vaasaan eikä yli 50 hengen yksityistilaisuuksia järjestettäisi.

15.10. kello 9.20 Tampere Unitedissa todettiin koronavirustartuntoja

Jalkapallojoukkue Tampere Unitedin edustusjoukkueessa on todettu koronavirustartuntoja. Tähän mennessä tartunta on todettu kolmella henkilöllä. Osa testituloksista on vielä saamatta.

Suurin osa joukkueen pelaajista ja taustahenkilöistä asetettiin karanteeniin keskiviikkona. Altistumiset ovat tapahtuneet lauantaina 10. lokakuuta.

Tampere Unitedin edustusjoukkue pelasi kauden viimeisen ottelunsa valkeakoskelaisjoukkue Pallo-Seppoja vastaan lauantaina 10. lokakuuta Pyynikin kentällä. Joukkueella oli myös kauden päättävä saunailta.

TamU ilmoitti Pallo-Seppojen joukkueenjohdolle tilanteesta heti tiistai-iltana, kun ensimmäinen positiivinen koronavirustestitulos tuli ilmi. Pallo-Sepoista ketään ei ole asetettu karanteeniin.

14.10. kello 14.41 TAYSin erityisvastuualueella yksi uusi koronakuolema

TAYSin erityisvastuualueella on yksi ihminen kuollut COVID-19-tautiin. Kuolema on Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella. Sairaanhoitopiirin mukaan kyseessä on seniori-ikäinen ihminen.

Asiasta voi lukea lisää tästä jutusta: Kanta-Hämeessä toinen henkilö kuollut COVID-19-tautiin

Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Kanta-Hämeen alueilta on sairaalahoidossa kaikkiaan nyt 11 potilasta, mikä on kaksi vähemmän kuin maanantaina.

Tehohoitoa tarvitsevia on edelleen kaksi.

Asiasta kertovat THL:n tilastot (siirryt toiseen palveluun), jotka päivitetään kolme kertaa viikossa.

14.10. kello 9.50 Pirkanmaalla 16 uutta tartuntaa

Pirkanmaalla on todettu tiistaina peräti 16 uutta koronatartuntaa. Yhteensä Pirkanmaalla on todettu tähän mennessä 551 tartuntaa.

Lokakuussa tartuntoja on todettu yhteensä 136 ja tautitilanne on Pirkanmaalla kiihtyvässä vaiheessa.

Keskimääräinen aika odottaa testitulosta on nyt Fimlabin mukaan 71 tuntia. Fimlab analysoi Pirkanmaalla tiistaina 884 koronanäytettä.

13.10. kello 16.25 Vaasaan matkustamista syytä välttää

Matkustamista Pirkanmaalta Vaasan alueelle kannattaa välttää, koska sairastumisriski on Pirkanmaan sairaanhoitopiirin mukaan verrattavissa ulkomaanmatkaan.

Alueellinen pandemiaohjausryhmä päätti tiistaina pitää nykyiset suositukset voimassa ja painottaa etäisyyksien pitämistä, käsihygieniaa sekä etätyön ja maskien merkitystä.

Lisäksi alueellinen ohjausryhmä suosittelee, että tarpeetonta matkustamista Vaasan alueelle toistaiseksi vältettäisiin ja yksityistilaisuuksia ei toistaiseksi järjestettäisi yli 50 hengelle ja pienemmissäkin tilaisuuksissa käytetään maskeja, elleivät turvavälit toteudu.

Merkittävin osa Pirkanmaan tartunnoista on kahden viime viikon aikana todettu 20–29-vuotiailla. Etäopetusta ei vielä suositella.

Koronaviruksen ilmaantuvuus koko Suomessa 42,5/100 000 asukasta kuluneen kahden viikon ajalla. Pirkanmaalla ilmaantuvuus on 21,9/100 000 asukasta viimeksi kuluneen kahden viikon ajalta. Pirkanmaalla on todettu keskimäärin kymmenen uutta koronatapausta päivässä.

Lue lisää: Matkustamista Vaasaan ja isoja yksityistilaisuuksia kannattaa välttää Pirkanmaalla: sairastumisriski on verrattavissa ulkomaanmatkaan

13.10. kello 9.35 Yhdeksän uutta koronatartuntaa

Pirkanmaalla on todettu maanantaina yhdeksän uutta koronatartuntaa.

Yhteensä tapauksia on todettu 535.

Koronatilanne on Pirkanmaalla kiihtyvässä vaiheessa. Lokakuussa on todettu jo 120 uutta koronatartuntaa.

Fimlab analysoi maakunnasta kaikkiaan 1 195 testiä. Keskimäärin testituloksen saa 72 tuntia näytteenoton jälkeen.

12.10. kello 15.01 Sairaalassa enemmän koronapotilaita

Yhä useampi potilas on koronan takia sairaalahoidossa TAYSin erityisvastuualueella.

Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Kanta-Hämeen alueilta on hoidossa nyt 13 potilasta, mikä on neljä enemmän kuin vähän aikaa sitten.

Heistä kaksi on tehohoidossa.

Vain HYKSin alueella on enemmän koronan takia hoidossa olevia. HYKSin alueella sairaalahoidossa on 17 koronapotilasta.

Asiasta kertovat THL:n tilastot.

12.10. kello 13.12 Tampereen Työväen Teatteri lomauttaa koko henkilöstönsä

Tampereen Työväen Teatteri lomauttaa koko henkilökuntansa koronan tuomien rajoitusten takia. Lomautus koskee kaikkiaan 120 henkilöä.

Neljän viikon mittaiset lomautukset sijoitetaan portaittain ja pääasiassa joulukuulle, teatteri kertoo tiedotteessa.

Lomautusten sijoittelulla varmistetaan, että niiden vaikutukset tämän hetkiseen esitystoimintaan ovat vähäiset ja että tulevan ohjelmiston valmistelu etenee täysipainoisesti.

Teatterin YT-neuvottelut alkoivat elokuussa.

Lue lisää: Tampereen Työväen Teatteri lomauttaa koko henkilöstönsä

12.10. kello 9.46 Viikonloppuna 17 uutta tapausta

Pirkanmaalla todettiin sunnuntaina kymmenen uutta koronatartuntaa. Lauantaina uusia tapauksia todettiin seitsemän.

Yhteensä todettuja tartuntoja on 526.

Koronatilanne on Pirkanmaalla kiihtyvässä tilanteessa, koska uusia tapauksia on tullut pelkästään lokakuussa peräti 111, vaikka kuukausi ei ole vielä edes puolessavälissä.

Fimlab analysoi sunnuntaina maakunnasta kaikkiaan 737 näytettä.

Näytteiden määrän kasvu ja positiivisten testitulosten osuuden kasvu on aiheuttanut sen, että testitulosta joutuu nyt odottamaan pidempään kuin vähän aikaa sitten. Fimlabin nettisivujen mukaan keskimääräinen odotusaika on nyt 71 tuntia.

TAYSin erityisvastuualueella on yhdeksän sairaalahoidossa koronan takia, heistä kaksi on tehohoidossa. Korona on vaatinut Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Etelä-Pohjanmaan alueella yhteensä seitsemän kuolonuhria, mikä on selvästi vähemmän kuin muilla yliopistosairaaloiden alueilla.

10.10. kello 9.45 13 uutta tartuntaa, testitulosta pitää odottaa päiviä

Pirkanmaalla todettiin perjantaina 13 uutta korontatartuntaa. Näytteitä tutkittiin yhteensä 1 075.

Yhteensä tartuntoja on nyt todettu 509.

Fimlab kertoi perjantaina, että koronatutkimuksen vasteaika on pidentynyt keskimääräisesti noin kolmeen päivään.

Tämmä johtuu suurista näytemääristä ja positiivisten testitulosten osuuden kasvamisesta.

– Tilanne muuttuu nyt päivittäin, joten huomioithan, että koronamittarimme luku on suuntaa-antava, Fimlab kertoo Twitterissä.

TAYSin erityisvastuualueella on yhdeksän potilasta sairaalahoidossa koronan takia, heistä kaksi tehohoidossa.

9.10. kello 14.48 Sairaalahoitoa tarvitsevien määrä noussut TAYSin erityisvastuualueella

Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella on nyt yhteensä yhdeksän ihmistä sairaalahoidossa. Heistä kaksi on tehohoidossa. Sairaalahoitoa tarvitsevien määrä on ollut hienoisessa nousussa. Koronaan kuolleiden määrä on pysynyt seitsemässä.

TAYSin erityisvastuualueeseen kuuluvat myös Kanta-Häme ja Etelä-Pohjanmaa.

9.10. kello 13.53 Tiukat koronarajoitukset voimaan Pirkanmaan ravintoloissa lauantai ja sunnuntain välisenä yönä

Pirkanmaan sekä Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Kanta-Hämeen, Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakunnissa ravitsemisliikkeiden anniskelu päättyy kello 22 ja sulkemisaika on kello 23.

Hallituksen päätöksen mukaan ravitsemisliikkeet saavat ottaa sisään vain puolet tavanomaisesta asiakasmäärästä.

Rajoitukset tulevat voimaan heti kello 00 lauantain 10.10. ja sunnuntain 11.10. välisenä yönä.

Kuudella alueella koronan leviäminen on niin sanotussa kiihtymisvaiheessa.

9.10. kello 12.10 Fimlab valmistautuu influenssakauteen yhdistelmätesteillä, jotka tunnistavat myös koronan – nopea ja potilasta säästävä testi

Influenssakausi alkaa tavallisesti marraskuussa, mutta koronan leviämisen ehkäisytoimet voivat vaikuttaa kauden alkamiseen, kestoon ja voimakkuuteen.

Suuret sairaanhoitopiirien omistamat laboratoriot etsivät kiivaasti sekä influenssan että koronan testaamiseen yhdistelmätestejä. Yhdistelmätesti nopeuttaisi diagnoosin tekoa ja oikeanlaisen hoidon aloittamista.

FimLabin mikrobiologian erikoisalajohtajan Tapio Seiskarin mukaan keskeisessä asemassa on sairaalahoitoa tarvitsevien hengitystieoireista kärsivien potilaiden testaus.

FimLabilla on jo varmistettu yhdistelmätesti, joka tunnistaa influenssa A- ja B-tyypin lisäksi koronan. Yhdistelmätesti on todettu toimivaksi.

– Käyttöönotto vaatii vielä vähän valmistelua täällä laboratoriossa, mutta en epäile hetkeäkään, ettemmekö olisi valmiita, kun influenssakausi nostaa päätään, Seiskari sanoo.

Lue koko juttu täältä.

9.10. kello 10.42 Kaupan alalta vahva maskisuositus kiihtymisvaiheen alueille

Kaupan ala "suosittelee vahvasti" , että asiakkaat käyttäisivät ruokakaupassa kasvomaskia. Erityisesti vetoomus koskee alueita, joilla korona on jo kiihtymis- tai leviämisvaiheessa.

Kehotus koskee käytännössä suurinta osaa suomalaisista, sillä tilanne on heikentynyt kuudella alueella: Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan alueet ovat kiihtymisvaiheessa. Vaasan sairaanhoitopiiri on raportoinut olevansa jo leviämisvaiheessa.

Lue lisää: Vaatimukset maskien käytöstä kaupoissa kovenevat – Kaupan ala komentaa asiakkaita lähes koko Suomessa: "Vahva maskisuositus", vaikka laki ei sitä vaadikaan

9.10. kello 10.17 Pirkanmaalla 11 uutta tartuntaa

Pirkanmaalla on torstaina todettu 11 uutta koronatapausta.

Yhteensä tapauksia on nyt 496.

Pirkanmaa on koronaviruksessa kiihtymisvaiheessa. Lokakuussa on todettu jo 81 koronatapausta.

8.10. kello 17.02 Salibandyhallin pyörittäjä hakeutuu konkurssiin

Korona-aika on käynyt liian kalliiksi tamperelaiselle salibandyhallin pyörittäjälle. Koovee Edustus Oy on jättänyt konkurssihakemuksen Pirkanmaan käräjäoikeudelle.

Yhtiö vuokrasi Linnainmaalla sijaitsevan salibandyareenan ulkopuoliselta vuokranantajalta. Kooveen muu toiminta jatkuu normaalisti.

8.10. klo 11.17 Pirkanmaalla kahdeksan uutta koronatartuntaa

Pirkanmaalla on keskiviikkona todettu kahdeksan uutta koronatartuntaa.

Tiistaina todettiin 13 uutta tartuntaa ja maanantaina peräti 17.

Fimlab tutki keskiviikkona Pirkanmaalta kaikkiaan 1 004 näytettä.

TAYSin erityisvastuualueella on seitsemän koronan takia sairaalahoidossa, joista kaksi tehohoidossa. Erityisvastuualueeseen kuuluvat Pirkanmaan lisäksi Etelä-Pohjanmaa ja Kanta-Häme.

7.10. klo 15.14 Pirkanmaalla 13 uutta koronatartuntaa

Tiistaina todettiin yhteensä 13 uutta koronatartuntaa. Yhteensä tapauksia on nyt 477.

Fimlab1 tutki tiistaina kaikkiaan 839 näytettä.

TAYSin erityisvastuualueella on seitsemän potilasta koronan takia hoidossa, yksi heistä tehohoidossa.

Tilanne on heikentynyt kuudella alueella: Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri sekä Kanta-Hämeen, Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan alueet ovat kiihtymisvaiheessa. Vaasan sairaanhoitopiiri on raportoinut olevansa leviämisvaiheessa.

Tällä hetkellä esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan alueella tartuntojen lähde jää epäselväksi noin 80 prosentissa tapauksista, Pirkanmaalla noin 10 prosentissa.

6.10 kello 16.11 Alueellinen maskisuositus korkeakouluihin, etätyötä suositellaan

Pirkanmaalla on päätetty antaa uusia alueellisia suosituksia koronatilanteeseen liittyen.

Alueelliseen maskisuositukseen on nyt lisätty yliopisto ja korkeakoulut.

Lähiopetuksessa kasvomaskia on syytä käyttää aina.

Lisäksi pandemiaohjausryhmä suosittelee, että työpaikoissa, joissa on mahdollisuus tehdä etätyötä, ainakin osa työntekijöistä on etätöissä.

Lähitöissä tulee kiinnittää huomiota turvaväleihin. Niistä on erityisesti pidettävä huolta taukojen aikana.

Lue lisää: Pirkanmaalla maskisuositukseen lisätty yliopisto ja korkeakoulut – infektiolääkäri: "Syysloma meitä huolettaa"

6.10. klo 10.30 Syksyn ennätysluku

Pirkanmaalla on maanantaina todettu peräti 17 uutta koronatartuntaa. Yhteensä tartuntoja on nyt Pirkanmaalla 464.

Tämä on syksyn ennätysluku Pirkanmaalla. Kaksi kertaa keväällä yksittäisenä päivänä maakunnassa löytyi 18 tartuntaa.

Osa uusista tartunnoista on TAYSin mukaan maakunnan ulkopuolelta. Kaksi tartunnoista tuli ulkomailta ja seitsemän Pirkanmaan ulkopuolelta.

Aiemmin on kerrottu, että tartuntoja on tullut esimerkiksi Ylläkseltä ja Vaasan seudulta. Vaasassa oli opiskelijoiden bileet, joista tuli tartuntoja Tampereelle.

Vaasassa on ollut viime päivinä paljon koronatartuntoja opiskelijoilla. Tämä on heijastunut myös muualle Suomeen.

TAYSin infektio-osaston osastonylilääkäri Jaana Syrjänen sanoo, että muiden osalta selvitykset ovat kesken. Suuri osa tartunnoista on Syrjäsen mukaan 20–29-vuotiailla.

– Toivoisin, että näissä juhlissa muistetaan turvavälit ja käytetään maskia ja noudatetaan ohjeita, joita on annettu.

5.10. kello 10.14 Viikonlopun saldo 18 uutta tartuntaa

Sunnuntaina varmistui 11 koronatapausta. Taysin mukaan tapauksista neljä liittyy aiempiin tartuntaketjuihin. Muiden selvitys ja jäljitys on meneillään.

Lauantain koronasaldo oli seitsemän. Kevään jälkeen Pirkanmaalla on todettu nyt 447 tartuntaa.

3.10 kello 10.37 Uusia tartuntoja kuusi

Pirkanmaalla todettujen koronatapausten määrä on nyt 429. Perjantaina analysoidusta 1124 testistä löytyi kuusi uutta koronatartuntaa.

Kolme tartunnoista on peräisin Pirkanmaalta ja loput muualta Suomesta. Yksi tartunnan saaneista oli sairastuessaan valmiiksi karanteenissa.

Taysista muistutetaan, että negatiivinen testitulos ei pura altistuneelle määrättyä tartuntatautilain mukaista karanteenia.

2.10. kello 9.37 Uusia tartuntoja viisi

Pirkanmaalla on todettu viisi uutta koronatartuntaa. Yhteensä todettuja tapauksia on nyt 423.

Pirkanmaalta analysoitiin torstaina 1 011 koronanäytettä. Niistä todettiin viisi uutta tartuntaa. Kaksi on ulkomailta ja kolmella on yhteys jo tunnettuun ketjuun.

1.10. kello 17.35 Pirkanmaan yrityksille puhelinneuvontaa vielä kuukauden verran

Yksinyrittäjien korona-avustuksen haku päättyi syyskuun loppuun, mutta Pirkanmaan yritysten koronakriisin neuvontapuhelin on avoinna vielä lokakuun ajan.

– Vaikka hakuaika tukialusta.fi-verkkosivulla päättyy, voi kysymyksiä tulla vielä esimerkiksi liitteistä tai hakemusten käsittelystä. Meille voi soittaa matalalla kynnyksellä, autamme eteenpäin. Pirkanmaan kunnat ovat olleet tyytyväisiä yhteistyöhön, kertoo kasvupalvelujen palvelupäällikkö Elina Wallin.

Puhelin palvelee yrittäjiä arkisin klo 9–16 numerossa 03 5656 5040. Yleistä koronakriisineuvontaa antaa Pirkanmaan Yrittäjät. Yksinyrittäjien korona-avustuksen neuvonnasta vastaa Tampereen kaupunki.ätietoja

1.10 kello 14.45 Korona-altistuksia TYKissä

Tampereen yhteiskoulun lukiossa 25 opiskelijaa ja kolme opettajaa on joutunut karanteeniin korona-altistuksen takia. Lukion rehtori Tuija Flinck kertoo, että altistuminen on tapahtunut viikonlopun aikana järjestetyssä opetustilanteessa.

– Koska kyseessä oli viikonloppu, altistuneet oli helppo kartoittaa, Flinck sanoo.

Rehtorin mukaan sairastunut ei ole koulun opiskelija tai vakituinen opettaja. Koulutyö jatkuu koulussa muilta osin normaalisti.

1.10. kello 13.40 Pirkanmaalla onnistutaan jäljittämisessä hyvin

Koronatapausten jäljittämisessä on suuria alueellisia eroja. Tämä selviää tuoreista tiedoista.

Pirkanmaalla uusista koronatapauksista on jäljitetty viime aikoina jopa 85 prosenttia. Pääkaupunkiseudulla taas tartunnan lähde jää useimmiten epäselväksi. Lue lisää täältä.

1.10. kello 9.55 Uusia tartuntoja kolme

Pirkanmaalla nähtiin pitkästä aikaa vähemmän uusia korotartuntoja kuin yli viikkoon.

Keskiviikkona uusia todettuja tapauksia oli kolme. Ne kaikki tulivat Pirkanmaan ulkopuolelta.

TAYSin mukaan ne kaikki liittyvät tunnettuihin tartuntaketjuihin Pirkanmaan ulkopuolella.

Fimlab analysoi Pirkanmaalta keskiviikkona 1 379 koronanäytettä.

30.9. kello 17.25 Maskit Tampereen seurakuntien tilaisuuksiin

Tampereen seurakunnat ottaa käyttöön maskisuosituksen tilaisuuksissaan. Suositus kattaa kaikki tilaisuudet, joten maskin käyttöä suositellaan muun muassa jumalanpalveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa ryhmätoiminnan lisäksi.

Tampereen seurakunnat kehottaa tilaisuuksiin osallistuvia ottamaan oman maskin mukaan. Tilaisuuksien järjestäjänä seurakunnat varautuvat myös antamaan maskin heille, joilla sitä ei ole mukana.

Seurakuntien tiedotteessa kerrotaan, että myös kirkollisten tilaisuuksien toimittajat käyttävät maskia ja huolehtivat tarkasta käsihygieniasta.

30.9. kello 16.54 TAYSin alueella yksi uusi koronakuolema

Tampereen yliopistollisen sairaalan TAYSin erityisvastuualueella on kuollut yksi ihminen koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.

Lisäksi yksi on tehohoidossa ja kahdeksan osastohoidossa.

Kaikkiaan alueella on kirjattu epidemian aikana seitsemän koronakuolemaa.

TAYSin alueeseen kuuluu Pirkanmaan lisäksi Kanta-Häme ja Etelä-Pohjanmaa.

30.9. kello 16.49 Kymmeniä altistuneita Karkun evankelisella opistolla

Karkun evankelisella opistolla Sastamalassa on todettu yksi koronavirustartunta.

Tartuntaan liittyy useita kymmeniä, eri paikkakunnilta kotoisin olevia altistuneita. Altistuneiden jäljitys on käynnissä ja heidät tullaan asettamaan karanteeniin.

Evankelinen opisto kertoo nettisivullaan, että tartunnan saanut henkilö ei asu opistolla vaan on käynyt siellä päivisin.

Lue lisää: Karkun evankelisella opistolla Sastamalassa todettu koronavirustartunta, altistuneita useita kymmeniä

30.9. kello 11.48 Pirkanmaan ravintoloissa ei vielä tarvetta lopettaa anniskelua kello 22

Pirkanmaa ei vielä ole ottamassa käyttöön alueellisia lisätiukentamisia. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön arvion mukaan Uusimaa ottaa tiukennetut ravintolasuositukset käyttöön parin viikon päästä.

Suomalaiset ravintolat joutuvat 8. lokakuuta lähtien lopettamaan anniskelun kello 24 ja sulkemaan ovensa kello 1 yöllä.

Lisäksi maakuntien on mahdollista laittaa lisärajoituksia. Suomen hallitus linjasi tiistaina, että jos maakunnan koronatilanne ajautuu kiihtymisvaiheeseen, ravintolat joutuvat lopettamaan anniskelun jo kello 22 ja sulkemaan ovensa kello 23.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juhani Sand sanoo, että tässä vaiheessa Pirkanmaalla ei näyttäisi olevan tarvetta ravintoloiden aukiolorajoitusten lisätiukennuksiin.

– Alueen tartuntoja tarkemmin tarkasteltaessa ravintoloiden tai baarien osuus tartunnoissa näyttää toistaiseksi vähäiseltä, Sand kertoo.

Asiaa kuitenkin seurataan Sandin mukaan tarkasti ja asiaan palataan ensi tiistain kokouksessa.

Lue lisää: TAYS ei näe vielä tarvetta lopettaa anniskelua Pirkanmaan ravintoloissa kello 22 – maakunta jätti myös maskisuosituksen tekemättä

30.9. kello 10.12 Seitsemän uutta koronatapausta

Yhteensä todettuja tapauksia on nyt 415.

Keskiviikkona Pirkanmaalla analysoitiin tiistaina 998 näytettä, joista seitsemän uutta positiivista. Näistä viisi liittyy aiempiin tartuntaketjuihin, kahta selvitellään.

Noin puolessa syksyn tartunnoista tartunnan lähteen henkilöllisyys on tiedossa. 85 prosentissa tiedetään, mistä tartunta on saatu., TAYS kertoo.

29.9. kello 17.49 Ei maskisuositusta toisen asteen oppilaitoksiin

Pirkanmaan alueellinen pandemiaryhmä, niin sanottu koronanyrkki, kokoontui iltapäivällä arvioimaan Pirkanmaan koronatilannetta. Ohjausryhmä arvioi, että koronaepidemia on THL:n luokituksen mukaisesti Pirkanmaalla kiihtymisvaiheessa.

Ohjausryhmän mukaan tässä vaiheessa epidemiatilannetta ei kuitenkaan vielä ole tarvetta laajentaa maskin käyttöä toisen asteen oppilaitoksiin, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri kertoo tiedotteessa. Perusteena on muun muassa se, että koululaisten tartunnat ovat olleet peräisin vapaa-ajalta.

Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä suosittelee epidemian kiihtymisen vuoksi koko maakunnassa kasvomaskien käyttöä tilanteissa, joissa turvavälien pitäminen ei ole mahdollista.

29.9. kello 11.10 THLn ylimääräinen tiedotustilaisuus koronasta, katso täältä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) järjestää ylimääräisen tiedotustilaisuuden koronatilanteesta. Tilaisuudessa ovat THL:n johtaja Mika Salminen ja ylilääkäri Taneli Puumalainen.

Katso tiedotustilaisuus:

Suomessa 149 uutta tartuntaa – Salminen THL:n tiedotustilaisuudessa: HUSissa epidemia kiihtymisvaiheessa

29.9. kello 9.56 Jälleen viisi uutta koronatapausta

TAYS kertoi taas eiliseen tapaan viidestä uudesta koronatartunnasta.

Kaksi uusista tapauksista on saatu ulkomailta, ja yksi liittyy jo aiemmin tiedettyyn tartuntaketjuun.

TAYS kertoo viestipalvelu Twitterissä, että Fimlabissa tutkittiin eilen 1 137 koronanäytettä.

28.9. kello 10.03 Pirkanmaalla viisi uutta koronatapausta

Pirkanmaalla kerrottiin maanantaina viidestä uudesta koronatapauksesta. Neljä tapauksista liittyy jo aiemmin todettuihin tapauksiin.

Sunnuntaina tutkittiin kaikkiaan 815 näytettä. Viikonloppuna tartuntoja todettiin yhteensä 15.

Maanantaina kerrottujen tapausten jälkeen Pirkanmaalla on todettu yhteensä 403 tartuntaa.

28.9. kello 9.20 Maskit laajaan käyttöön TAYSissa

Tampereen yliopistollisen sairaalan henkilöstö ryhtyy tästä päivästä alkaen käyttämään suu-nenäsuojusta potilastyössä.

Sairaala kertoo myös suosittelevansa vierailijoille kasvomaskin käyttöä. Sairaala antaa suojaimen niille potilaille, joiden arvioi sitä tarvitsevan.

28.9. kello 9.04 Sunnuntaina seitsemän uutta tartuntaa

Pirkanmaalta löytyi eilen seitsemän uutta koronatapausta.

TAYS kirjoittaa viestipalvelu Twitterissä, että nistä viisi oli jo valmiiksi karanteenissa.

Laboratorioyhtiäö Fimlab tutki Pirkanmaalta kaikkiaan 1 619 näytettä.

26.9.2020 klo 12.04 Kuusi uutta tartuntaa

Perjantaina Pirkanmaalla todettiin kuusi uutta koronatartuntaa. Sairastuneista kaksi oli jo valmiiksi karanteenissa, koska tartunnan lähde oli tiedossa. Taysista kerrotaan, että muiden tartuntojen lähteitä selvitetään parhaillaan.

Fimlab tutki perjantaina Pirkanmaalla yhteensä 1482 näytettä. Koronatestiin pääsee edelleen sujuvasti, ja tuloksia joutuu odottamaan keskimäärin 42 tuntia.

25.9.2020 kello 10.06 Kahdeksan uutta koronatartuntaa

Torstaina tutkituista näytteistä todettiin kahdeksan koronatartuntaa. Pirkanmaalla on ollut keväästä lähtien yhteensä 385 koronatapausta.

TAYS twiittasi klo 10.10. lisätietoja tapauksista. Pirkanmaalla tutkittiin torstaina 1 248 koronanäytettä ja todettiin kahdeksan uutta positiivista. Näistä neljä oli jo jäljitetty ja karanteenissa.

TAYS pyytää koronanäytteisiin hakeutuvia täyttämään aina OmaTaysin koronajäljityskyselyn.

24.9.2020 kello 14.45 Pirkanmaalla uusista suosituksista päätetään ensi viikolla

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tänään antamat uudet maskisuositukset voivat tulla voimaan Pirkanmaalla. Pirkanmaa on yksi alueista, joissa THL:n mukaan koronaepidemia on kiihtymisvaiheessa.

Tampereen yliopistollisen sairaalan johtajaylilääkäri Juhani Sand sanoo, että alueellinen työryhmä neuvottelee suosituksista alkuviikosta. Työryhmässä on sairaanhoitopiirin lisäksi esimerkiksi kuntien, aluehallintoviraston ja ely-keskuksen väkeä.

Lue lisää: Pirkanmaa yksi koronan kiihtymisvaiheen alueista – uusista maskisuosituksista neuvotellaan

24.9. kello 12.52 Pirkanmaalla epidemia on kiihtymisvaiheessa

Koronan kiihtymisvaiheen rajan ylittää tällä hetkellä 9 sairaanhoitopiiriä. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on yksi näistä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n antama maskisuositus laajeni torstaina. Maskeja suositellaan käytettäväksi nyt myös julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontaktia ei voi välttää.

Suositus on alueellinen ja koskee epidemian kiihtymis- ja leviämisvaiheessa olevia sairaanhoitopiirejä. Niitä on tämän torstaipäivän tartuntalukujen perusteella yhdeksän.

Jos sairaanhoitopiirit ja alueen yhteistyöryhmät päätyvät siihen, että alue on kiihtymis- tai leviämisvaiheessa, ne voivat ottaa tänään julkistetut kiihtymis- tai leviämisvaiheen ohjeet käyttöönsä.

Kiihtymisvaiheen alarajana THL pitää vähintään 10:tä tapausta 100 000:ta asukasta kohden kahden viime viikon aikana.

Lue lisää: 9 sairaanhoitopiiriä ylittää nyt koronaepidemian kiihtymisvaiheen rajan koronan ilmaantuvuuden perusteella – katso kartasta, kuulutko johonkin niistä

24.9. kello 9.30 Kahdeksan uutta tartuntaa

Pirkanmaalla löytyi keskiviikkona kahdeksan uutta koronatartuntaa. Suurin osa tartunnoista liittyy jo tunnettuihin tartuntaketjuihin, jolloin osa sairastuneista on ollut jo valmiiksi karanteenissa.

Pirkanmaalla on todettu nyt kaikkiaan 377 koronatartuntaa.

Fimlab tutki Pirkanmaalta eilen 779 näytettä.

23.9. kello 14.29 Osa nuorista ei ole käynyt koulua sitten maaliskuun

Koronakevään jäljiltä tamperelaisen nuorisolääkärin Miila Halosen vastaanotolla on toinen toistaan kipeämpiä nuoria, joiden valmistuminen uhkaa siirtyä tai peruuntua. Lääkäriajat ovat tiukassa ja tilanne on lääkärin mielestä huolestuttava.

Lue lisää täältä.

23.9. kello 14.15 Koronatapaus myös Naistenmatkan koulussa Pirkkalassa

Koronavirustapaus muuttaa koulunkäyntiä Pirkkalan Naistenmatkan koulussa. Tämän hetkisen tiedon mukaan yhteensä 32 oppilasta ja henkilökunnan jäsentä on altistunut virukselle. Terveydenhuollon henkilöstö selvittää asiaa ja viestii mahdollisista karanteeneista tartuntatautilain mukaisesti.

23.9. kello 14.05 Yksi uusi kuolemantapaus TAYSin erityisvastuualueella

Korona on vaatinut jälleen uuden uhrin TAYSin erityisvastuualueella. Koronaan on kuollut kuusi ihmistä. Pirkanmaan lisäksi alueeseen kuuluvat Kanta-Häme ja Etelä-Pohjanmaa.

Sairaalahoidossa on nyt koronan takia yhdeksän.

23.9. kello 11.57 Viikossa tullut 55 uutta tartuntaa

Pirkanmaalla on seitsemän viime päivän aikana tullut yhteensä 55 uutta koronatapausta.

Tiistaina uusia tapauksia todettiin seitsemän. Kaksi tartunnoista liittyy jo tunnettuihin tartuntaketjuihin. Muita selvitetään.

Näytteitä otettiin Pirkanmaalla tiistaina paljon. Fimlab tutki kaikkiaan kaikkiaan 1 649 näytettä.

Yhteensä koronatapauksia on todettu Pirkanmaalla nyt 369.

Pirkanmaalla on syyskuun aikana asetettu koronan vuoksi karanteeniin lähes 800 ihmistä.

22.9. kello 13.24 Harva lapsi saa koulusta tartunnan, mutta nuoria sairastuu bileissä - kukaan ei vielä oikein tiedä miksi

Ainakin 2 500 lasta ja nuorta on altistunut koronalle koulussa. Kouluissa on tähän asti ollut harvoja jatkotartuntoja toisin kuin vapaa-ajalla. Syytä tähän selvitetään kiivaasti.

Lue koko artikkeli tästä.

22.9. kello 9.17 Taas 11 uutta tartuntaa

Pirkanmaalla on taas 11 uutta koronatartuntaa. Uudet tapaukset todettiin maanantaina. Tämä on jo kolmas päivä peräkkäin, kun uusia tapauksia on 11.

Yhteensä todettuja tapauksia on nyt 362. Lähes kaikki uudet tapaukset liittyvät TAYSin mukaan aiempiin tartuntaketjuihin. Altistuneita on ollut Pirkanmaalla esimerkiksi kouluissa, partiokisoissa, päiväkodissa ja poliisiammattikorkeakoulussa.

Fimlabissa tutkittiin näytteitä tavallista vähemmän maanantaina eli 387. – Hakeudu heti testiin, kun sairastut. Älä mene kouluun, töihin tai harrastuksiin sairaana, TAYS ohjeistaa Twitterissä.

TAYSin erityisvastuualueella on sairaalahoidossa kymmenen koronan takia ja ollut yhteensä viisi kuolemantapausta. Pirkanmaan lisäksi erityisvastuualueeseen kuuluvat Kanta-Häme ja Etelä-Pohjanmaa.

21.9. kello 12.03 Karanteeneja poliisikoulussa, Viljakkalan päiväkodissa ja Nokianvirran koulussa

Poliisiammattikorkeakoulussa puolestaan on asetettu 29 koronavirustartunnalle altistunutta henkilöä karanteeniin oppilaitoksessa todetun yhden henkilön virustartunnan vuoksi.

Koronatartunta on varmistunut Kultakylän päiväkodissa Viljakkalassa Ylöjärvellä. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on ottanut yhteyttä 14.–16. syyskuuta Kultakylän päiväkodissa paikalla olleisiin ja asettanut heidät karanteeniin. Karanteenissa on noin 25 henkilöää.

Nokialla, Nokianvirran koulussa on todettu viikonlopun aikana koronavirustartunta henkilöllä, joka on jo aiemmin viime viikolla asetettu karanteeniin. Yhteensä koulusta on asetettu karanteeniin kolme oppilasta, Nokian kaupunki kertoo tiedotteessa.

Koska sairastunut on jo ollut karanteenissa, ei terveysviranomaisen arvion mukaan uusia altistuksia ole tullut ilmi. Koulutyö jatkuu normaalisti lukujärjestysten mukaan. Huoltajia on tiedotettu asiasta Wilma-viestillä.

Lue lisää: Pirkanmaalla taas 11 uutta koronatartuntaa: Altistuneita esimerkiksi partiokisoissa, poliisiammattikorkeassa ja päiväkodissa

21.9. kello 9.34 Viikonloppuna 22 uutta tartuntaa

Pirkanmaalta on löytynyt viikonloppuna yhteensä 22 uutta tartuntaa. Tartuntatapauksia löytyi sekä lauantaina että sunnuntaina 11.

TAYS kertoo Twitterissä, että eilisistä tartunnoista viisi oli jo valmiiksi karanteenissa. Niiden tartuntalähteet eri ketjuista olivat jo tiedossa, ja muiden selvittäminen jatkuu.

Fimlab tutki eilen lähes tuhat näytettä.

21.9. kello 9.13 Tampereen Tesoman ja Pirkkalan Suupanniityn kouluissa etäopetukseen koronavirustartuntojen vuoksi

Tesoman koulutalossa olleilla henkilöillä on todettu koronavirustartuntoja. Tämän takia yläkoulussa siirrytään etäopetukseen.

Tesoman koulun vanhemmat ovat saaneet asiasta Wilma-viestin. Viestin mukaan yläkoulun oppilaista 89 ja henkilökunnasta 14 on asetettu karanteeniin.

Varotoimena Tesoman yläkoulussa siirrytään etäopetukseen, joka jatkuu perjantaihin 2.10. asti. Opettajat ottavat yhteyden oppilaisiin etäopetuksen järjestämiseksi.

Tesoman alakoulun kaikissa koulutaloissa, vuosiluokilla 1–6 lähiopetus jatkuu normaaliin tapaan, Wilma-viestissä mainitaan.

Pirkkalassa 52 karanteeniin

Pirkkalan Suupanniityn koulussa on todettu koronavirustapaus, jonka vuoksi yhteensä 52 koulun oppilasta ja opettajaa asetetaan karanteeniin. Terveydenhuollon henkilöstö ilmoittaa altistuneille karanteenista tartuntatautilain mukaisesti.

Pirkkalan hyvinvointilautakunta kokoontui sunnuntaina päättämään poikkeuksellisista opetusjärjestelyistä karanteenin vuoksi.

Päätösesityksen mukaan altistuneet siirtyvät etäopetukseen maanantaista alkaen. Etäopetukseen siirtyy myös joitakin oppilaita, joita ei ole määrätty karanteeniin. Altistuneet siirtyvät takaisin lähiopetukseen, kun tartunnan vaaraa ei enää ole.

Suupanniityn koulu ilmoittaa etäopetukseen siirtymisestä Wilma-viestillä niille, joita asia koskee.

Muut Suupanniityn koulun oppilaat ja opettajat jatkavat koulutyötä normaaliin tapaan.

19.9. kello 10.44 Viisi uutta koronatartuntaa perjantaina

Koronatartuntojen määrä on taas hieman kasvanut Pirkanmaalla. Perjantain aikana Pirkanmaalla todettiin viisi uutta tartuntaa.

Tampereen yliopistollisen sairaalan mukaan kaksi tartunnoista liittyy Mänttä-Vilppulassa alkuviikolla Punatulkun palvelukeskuksessa havaittuun tartuntaketjuun.

Loput kolme todettua tartuntaa ovat TAYSin mukaan yksittäisiä tapauksia Pirkanmaalta.

Koronapandemian alusta lähtien tartuntoja on Pirkanmaalla varmistettu yhteensä 329.

18.9. kello 17.05 Taysin erityisvastuualueella yksi uusi potilas sairaalahoidossa

Sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrä kasvaa Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella.

Nyt sairaalahoidossa on seitsemän tartunnan saanutta, mikä on enemmän kuin minkään muun sairaanhoitopiirin vastuualueella tällä hetkellä. Esimerkiksi HYKSin alueella sairaalahoitoa tarvitsevia on kolme.

TAYSin erityisvastuualueeseen kuuluvat Pirkanmaan lisäksi Kanta-Häme ja Etelä-Pohjanmaa.

18.9. kello 16.56 Tesoman koulussa korona-altistus

Tesoman koulussa on koronavirusaltistuminen. Tartunnan saanut on ollut Tesoman koulun tiloissa. Koulu lähetti asiasta Wilma-viestin tänään iltapäivällä.

Sairastuneen kanssa lähikontaktissa olleisiin ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä ja heidät asetetaan karanteeniin ja annetaan tarkemmat toimintaohjeet.

Koulun mukaan lähiopetusta voidaan jatkaa muuten normaaliin tapaan. Kaikissa tiloissa missä sairastunut on ollut, tehdään hygieniasiivous viikonloppuna ennen maanantain koulupäivän alkua.

18.9. kello 12.57 Mänttä-Vilppulan terveyskeskussairaala ei ota uusia potilaita koronariskin vuoksi

Mänttä-Vilppula tekee muutoksia terveydenhuoltoon paikkakunnan koronatartuntojen takia.

Koronatartuntojen ehkäisemiseksi Sarapihan terveysaseman ilta- ja yöajan kiirevastaanotto on suljettu toistaiseksi. Päivystyksen ja kiirevastaanoton potilaat hoidetaan Jämsän ympärivuorokautisessa päivystyksessä.

Sarapihan terveyskeskussairaalaan ei toistaiseksi oteta uusia potilaita ja sinne on asetettu vierailukielto. Kriittisesti sairaille ja saattohoidossa oleville potilaille vierailut mahdollistetaan etukäteen suunnitellusti ja vahvalla suojauksella.

Osastohoitoa tarvitsevat potilaat ohjataan ensisijaisesti Jämsään.

Terveyskeskuksen kiirevastaanoton toiminta jatkuu päivisin normaalisti, mutta tarkkailua vaativat asiakkaat hoidetaan Jämsässä tai Acutassa.

Mänttä-Vilppulassa havaittiin tartuntaketju alkuviikosta Harjupeipon kuntoutusosastolla Punatulkun palvelukeskuksessa. Sairastuneet asukkaat ovat pääosin 80-vuotiaita tai sitä vanhempia.

Kiirevastaanoton asiakkaita pyydetään ottamaan yhteyttä Mäntän Sarapihan terveysasemalle numeroon 03 455 2720. Puhelimessa arvioidaan hoidontarve ja asiakkaat ohjataan tarvittaessa eteenpäin.

18.9. kello 9.17 Kaksi uutta koronatartuntaa

Pirkanmaalla todettiin perjantaina kaksi uutta koronatartuntaa.

Toinen tartunnan saaneista on ollut jo valmiiksi karanteenissa, ja toisen tartunta on peräisin ulkomailta.

TAYS kertoo Twitterissä, että kaikki altistuneet on jo jäljitetty ja asetettu karanteeniin.

Fimlab tutki eilen 1 012 näytettä.

17.9. kello 16.50 Koronatartunta Tampereen kotihoidossa

Tampereen kotihoidon työntekijällä on todettu koronatartunta. Sairastunut työntekijä työskenteli kotihoidossa Länsi-Tampereella ja on jäänyt pois töistä.

Kotihoidon päällikkö Sirkku Miettinen kertoo Ylelle, että tämänhetkisen tiedon mukaan kotihoidon asiakkaita ei olisi altistunut koronavirukselle. Sen sijaan työntekijöitä on voinut altistua.

Lue lisää: Tampereella kotihoidon työntekijällä koronatartunta

17.9. kello 13.32 Uudet matkustussuositukset lauantaina

THL:n mukaan tautitapausten määrä noussut etenkin viime viikon aikana koko maassa.

Viikonloppuna tulevat uudet matkustussuositukset.

Lue lisää:Uudet matkustussuositukset julkaistiin – THL: tautitapausten määrä noussut etenkin viime viikon aikana

17.9. kello 10.47 Koronatilanne heikkeni TAYSin alueella: Neljäs kuolema ja useita potilaita sairaalassa

Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella on todettu neljäs kuolemantapaus koronaviruksen takia. TAYSin erityisvastuualueeseen kuuluvat Pirkanmaa, Etelä-Pohjanmaa ja Kanta-Häme.

TAYSin johtajaylilääkäri Juhani Sand vahvistaa kuolemantapauksien lukumäärän kasvun. Hänen mukaansa kuolema liittyy aiemmin todettuihin tartuntaketjuihin. Muuta hän ei kommentoi.

TAYSin erityisvastuualueella on sairaalahoidossa kuusi potilasta, kun pitkään heitä ei ollut yhtään. Tilannetta on heikentänyt esimerkiksi Mänttä-Vilppulassa vanhusten kuntoutuksessa tapahtuneet vakavat koronasairastumiset.

Pirkanmaalla ei pitkään ollut uusia tartuntoja, mutta syksyllä määrät ovat lisääntyneet selvästi. Esimerkiksi keskiviikkona todettiin kahdeksan uutta koronatartuntaa, joista osa juuri Mänttä-Vilppulassa. Lisää työntekijöitä on asetettu karanteeniin.

17.9. kello 10.38 Mänttä-Vilppulassa lisää karanteeniin, tartuntalähdettä ei ole löydetty

Osa Pirkanmaalln uusista koronatapauksista liittyy Mänttä-Vilppulassa havaittuun tartuntaketjuun.

Alkuviikosta kerrottiin, että Mänttä-Vilppulassa on todettu 11 koronatartuntaa Harjupeipon kuntoutusosastolla Punatulkun palvelukeskuksessa. Tartunnat on todettu kahdelta työntekijältä ja yhdeksältä asukkaalta. Osa asukkaista on kotiutettuja.

Mänttä-Vilppulan hallintoylilääkäri Tarja Marjamäki sanoo, että lisää työntekijöitä on asetettu karanteeniin. Jäljitystyö on yhä kesken, eikä tartuntalähde ole vieläkään selvinnyt. Sairastuneet asukkaat ovat pääosin 80-vuotiaita tai sitä vanhempia.

Myös muita Pirkanmaalla torstaina kerrottuja tapauksia selvitellään edelleen.

17.9. kello 9.45 Pirkanmaalla taas kahdeksan tartuntaa

Pirkanmaalla todettiin eilen kahdeksan uutta tartuntaa.

TAYS kertoo Twitterissä, että tartunnoista neljä liittyy aiempiin tartuntaketjuihin, joten nämä ihmiset ovat olleet jo valmiiksi karanteenissa. Neljän muun tartuntalähdettä selvitetään edelleen.

Laboratorioyhtiö Fimlab tutki keskiviikkona Pirkanmaalta 1 260 koronanäytettä.

16.9. kello 15.02 Kuusi potilasta sairaalahoidossa

Taysin erityisvastuualueella on THL:n tilaston mukaan kuusi potilasta sairaalahoidossa. Alue kattaa myös Etelä-Pohjanmaan ja Kanta-Hämeen.

Tays kertoo, että suurin osa hoitoon joutuneista kuuluu Mänttä-Vilppulassa sijaitsevan vanhusten kuntoutusosaston tartuntaryppääseen. Tartuntojen alkuperää selvitetään edelleen.

16.9. kello 9.54 Pirkanmaalla pitkästä aikaa nollapäivä

Tiistai oli Pirkanmaalla ensimmäinen nollan koronatartunnan päivä sitten elokuun lopun. Näytteitä analysoitiin 1 179.

TAYS tiedottaa, että nyt jokaisen on kannettava vastuuta turvaväleistä, käsi- ja yskimishygieniasta ja kasvomaskista, jos turvavälien pitäminen ei onnistu.

16.9. kello 9.47 Tampereen Kaarilan koulussa koronatartunta

57 oppilasta ja viisi henkilökuntaan kuuluvaa on asetettu karanteeniin Tampereen Kaarilan koulussa. Koulussa olleella henkilöllä todettiin koronavirustartunta viime viikolla.

Läntisen alueen vastaava rehtori Petri Peltonen kertoo, että etäkouluun siirtyminen sujui hyvin, ilman katkoksia.

15.9. kello 16.40 Nuorten MM-painit Tampereella perutaan koronaviruksen vuoksi

Painin alle 23-vuotiaiden MM-kisat Tampereella peruuntuvat. Marraskuun lopulle aiottua MM-turnausta ei järjestetä koronan takia.

Tieto Suomen ja Tampereen U23MM-kisojen peruuntumisesta löytyy venäläispainin sivustolta wrestrus.ru. Suomen painiliitto ei tiistaiaamuun mennessä ollut vielä saanut virallista ilmoitusta asiasta.

Tampereen MM-kisojen pääsihteeri Antti Pekkala on murheissaan.

– Nyt näyttää, että Tampereen MM-kisat menevät meiltä sivu suun. Koronapandemialle emme voi mitään, mutta kyllä minua harmittaa järjestelyissä mukana olleiden ihmisten ja ylipäätään koko maamme painiväen puolesta, hän sanoo.

15.9. kello 12.24 Mänttä-Vilppulassa todettu 11 koronatartuntaa kuntoutusosastolla

Mänttä-Vilppulassa on todettu 11 koronatartuntaa Harjupeipon kuntoutusosastolla Punatulkun palvelukeskuksessa. Tartunnat on todettu kahdelta työntekijältä ja yhdeksältä asukkaalta. Osa asukkaista on kotiutettuja.

Hallintoylilääkäri Tarja Marjamäki Mänttä-Vilppulan kaupungilta kertoo, että sairastuneet asukkaat ovat pääosin 80- ja yli 80-vuotiaita.

– Kaikilla tartunnan saaneilla asukkailla on ymmärtääkseni oireita, lähinnä kuumeilua ja yskää. He ovat tällä hetkellä hoidossa ja eristyksissä Mänttä-Vilppulan terveyskeskussairaalassa, Marjamäki kertoo.

Marjamäen tietojen mukaan tartunnan saaneiden työntekijöiden tilanne on hyvä.

Tällä hetkellä ei ole tiedossa tartuntalähdettä, mutta sitä selvitetään. Kaikilta asukkailta ja työntekijöiltä on otettu koronavirusnäytteet. Altistuneet lähikontaktissa olleita on noin 35 ja heidät on asetettu karanteeniin.

Kuntoutusosastolle laitettiin viime lauantaina vierailukielto heti sen jälkeen, kun ensimmäisestä koronavirustartunnasta saatiin tieto. Vierailukielto on voimassa myös samassa rakennuksessa sijaitsevassa tehostetun palveluasumisen yksikössä.

Mänttä-Vilppulasta ei ole aiemmin raportoitu koronavirustartuntoja. Se tarkoittaa, että tartuntoja on yhteensä alle viisi.

Nyt ilmenneistä koronavirustartunnoista ei aiheudu muutoksia muihin kaupungin palveluihin eikä kuntalaisten epidemiaohjeistuksiin.

Tarkemmin aiheesta voit lukea täältä.

15.9. kello 11.32 Koronakaranteenistakin pääsee yo-kirjoituksiin

Tampereella voi osallistua ylioppilaskokeisiin myös kotikaranteenista. Sammon keskuslukiosta on varattu oma tila karanteeniin joutuneille, mutta täysin oireettomille kokelaille.

Erillistilaan haetaan oman koulun rehtorilta Wilman kautta viimeistään kokeen aattona kello 14.

Tällä hetkellä Tampereella ei ole yhtään abiturienttia terveysviranomaisten määräämässä karanteenissa.

15.9. kello 10.20 Maanantaina todettiin kahdeksan uutta tartuntaa

Pirkanmaalla on todettu maanantaina kahdeksan uutta koronatartuntaa. TAYS kertoo Twitterissä, että tartunnat näyttäisivät liittyvän samaan ketjuun.

TAYSin mukaan tilannekuvan selvitys on kesken ja selvittelyyn tarvitaan hiukan työrauhaa. Kun selvitys on tehty, TAYS tiedottaa asiasta tarkemmin tänään.

Fimlab analysoi maanantaina 688 näytettä.

15.9. kello 9.40 Testeihin pääsee nyt entistä helpommin

Koronatestauksen isoimmat ruuhkat on purettu laajalti Suomessa. Fimlabista kerrotaan, että Pirkanmaalla jonotilanne parani sen jälkeen, kun Tampereen messukeskuksessa avattiin läpiajoperiaatteella toimiva näytteenoton suurtehopiste.

Uuteen näytteenottopisteeseen sekä Taysin ja Hatanpään pisteeseen pääsee Fimlabin mukaan nyt samana päivänä. Koronatestin tulos tulee tällä hetkellä keskimäärin 19 tunnissa näytteen ottamisesta.

Fimlab käyttää toistaiseksi PCR-testiä, jota se pitää luotettavampana kuin nopeampaa antigeenitestiä.

14.9. kello 15.50 TAYSin erityisvastuualueella kaksi koronapotilasta sairaalahoidossa

Tampereen yliopistollisen keskussairaalan TAYSin erityisvastuualueella on nyt kaksi koronapotilasta sairaalahoidossa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen katsaus. Erityisvastuualueeseen kuuluu Pirkanmaan lisäksi Kanta-Häme ja Etelä-Pohjanmaa. TAYS ei kerro, ovatko potilaat Tampereen, Hämeenlinnan vai Seinäjoen yksiköissä.

14.9. kello 13.52 Koronatartunta Tampereen Vuoreksen koulussa

Tampereen kaupunki on tänään tiedottanut Vuoreksen koulussa todetusta koronatartunnasta. Mahdolliset altistuneet on tavoitettu viikonloppuna ja asetettu karanteeniin ja etäopiskeluun. Muuten koulutyö jatkuu normaalisti.

Vuoreksen koulussa on ala- ja yläkoululaisia. Vuoreksen koronatartunnasta kertoi ensin Aamulehti.

14.9. kello 13.29 Yliopistolta alkanut tartuntaketju on katkaistu

Tampereen yliopiston keskustakampuksella syyskuun alkupuolella paljastunut laaja koronaviruksen tartuntaketju on saatu sammumaan.

Yliopistolta löytyi syyslulukauden aluksi seitsemän sairastunutta ja yli 70 altistunutta. TAYSin infektioyksikön osastonylilääkäri Jaana Syrjänen pitää varmana, ettei tästä ketjusta ei enää tule lisää altistuneita.

– Se jäi siihen. Tässä toimi juuri se, että pystyimme määrittelemään altistuneet ja kaikki oireita saaneet menivät testiin, Syrjänen sanoo.

Sairastuneiden oireet olivat melko lieviä.

4.9. kello 9.25 Pirkanmaalla kuusi uutta koronatartuntaa

Tampereen yliopistollinen sairaala kertoo maanantaina, että viikon aluksi on löytynyt kuusi uutta koronatapausta. Tartunnat ovat peräisin Pirkanmaalta.

Osa uusista tapauksista liittyy aiempiin tartuntaketjuihin, joten nämä sairastuneet ovat olleet jo valmiiksi karanteenissa.

Fimlab analysoi yhteensä 418 näytettä.

Tartuntojen määrä on ollut viimepäivinä kasvussa, sillä viikonloppuna uusia tartuntoja löytyi kaikkiaan seitsemän.

Pirkanmaalla on todettu nyt kaikkiaan 306 tartuntaa.

14.9. kello 9.16 Korona kurittaa teattereita – TTT ennakoi miljoonatappiota syyskaudelta

Tampereen työväenteatterissa on syksyllä kaksi musikaalia: oman talon Hamlet ja yhteistuotanto Kinky Boots.

Puolitetulla katsomolla teatteri saa katettua vain iltakohtaiset esityskulut. Tuotannosta syntyneitä kuluja ei pystytä pienennetyllä paikkamäärällä keräämään.

Lue lisää: Teatterien korona-ahdinko syvenee: "Elämme valtavassa kriisissä"

14.9. kello 9.02 Viikonloppuna seitsemän uutta tartuntaa

Pirkanmaalla todennettiin viikonlopun aikana seitsemän uutta koronatartuntaa, neljä lauantaina ja kolme sunnuntaina.

Fimlab tutki perjantaina 1784 näytettä ja lauantaina 588.

11.9. kello 11.50 Hallitus höllensi matkustusrajoituksia

Uudet ohjeet tulevat voimaa 19.9.

Lue lisää: Näistä maista matkailu avautuu ensi viikolla – päivittyvä grafiikka kertoo Euroopan tautitilanteesta ajankohtaisesti

11.9. kello 9.50 Pirkanmaalla yksi uusi tartunta, liittyy aiempaan ketjuun

Pirkanmaan tartuntojen määrä kasvoi torstaina yhdellä. Tapaus liittyy maakunnan ulkopuolella jo aiemmin tunnettuun tartuntaketjuun.

Fimlabissa tutkittiin eilen 1 045 koronanäytettä. Kaikkiaan Pirkanmaalla on tähän mennessä todettu 293 tartuntaa.

10.9. kello 13.51 Tampere on koronan kummajainen – erityisjärjestelyillä yritetään estää tilanteen paheneminen

Pirkanmaa on ollut syksyyn asti korona-ajan kummajainen. Tapauksia on ollut väkilukuun verrattuna todella vähän.

Tampereella on tällä viikolla useita isoja tapahtumia, joilta vaaditaan tiukkoja erityisjärjestelyitä. Lue lisää täältä.

10.9. kello 9.50 Pirkanmaalla yksi uusi koronatartunta – altistuneita selvitetään

Pirkanmaalla on keskiviikkona todettu yksi uusi korontartunta. Altistuneita selvitellään, kertoo Tampereen yliopistollinen sairaala.

Fimlab tutki Pirkanmaalla 819 koronanäytettä, mistä satsista ilmeni yksi uusi tartunta.

Tiistaina todettiin viisi uutta tartuntaa. Pitkän rauhallisen ajan jälkeen koronatartuntoja on alkanut ilmaantua lisää.

Pirkanmaalla on todettu tähän mennessä 292 tartuntaa.

9.9. kello 17.35 Nokian lukio siirtää abit etäopetukseen

Myös Nokian lukio siirtää abiturientit pääosin etäopetukseen ajalle 14.–30.9. Abit voivat noutaa ruuan kaksi kertaa viikossa ennakkotilauksesta.

9.9. kello 17.28 Toijalan terveyskeskuksessa yhdeksän altistunutta

Akaan kaupungin koronatapauksesta on saatu uutta tietoa. Tartunnan saanut työntekijä on työskennellyt oireettomana Toijalan terveysasemalla.

Seitsemän Toijalan terveysaseman vastaanottopalveluiden työntekijää ja kaksi potilasta on altistunut. Kaikki altistuneet on tavoitettu ja asetettu karanteeniin.

9.9. kello 13.17 Ylöjärven abiturientit siirtyvät etäopetukseen

Ylöjärven lukion abiturientit siirtyvät etäopetukseen 14.9.–21.9.2020. Tavoitteena on, että etänä opiskelu auttaisi kokelaita välttämään sairastumisen ennen ylioppilaskirjoituksia.

Ylöjärven kaupungin tartuntatautivastuulääkärin ohjeistuksen mukaan ylioppilaskirjoituksiin ei voi osallistua flunssaisena ilman negatiivista koronatestiä.

Ylioppilaskirjoitukset järjestetään 14.9.–1.10.2020.

Muut Ylöjärven lukion oppilaat jatkavat normaalisti lähiopetuksessa.

9.9. kello 9.31 Viisi uutta tartuntaa

Pirkanmaalla todettiin tiistain aikana viisi uutta koronavirustartuntaa.

Kahden sairastuneen tartunta on peräisin ulkomailta. Kaksi muuta tartuntaa liittyy aiemmin todettuihin eri tartuntaketjuihin. Näissä tapauksissa altistuneita ei juuri ole.

Yhden tartunnan lähde on toistaiseksi epäselvä.

Fimlab tutki tiistaina 1 433 näytettä.

9.9. kello 9.02 Teknillisen lukion opiskelijoita etäopetukseen

Tampereen teknillisen lukion opiskelijalla on todettu koronavirustartunta.

Tampereen kaupungin epidemiologin Sirpa Räsäsen mukaan tartunta ei ole altistanut muita lukiossa. Sairastuneen oireet alkoivat lauantai-iltana.

Silti varotoimena tartunnan saaneen opiskelijan kanssa läheisessä kontaktissa olleet opiskelijat jäävät etäopetukseen. Virallisia karanteeneja ei ole määrätty.

Lukion kanssa samalla kampuksella Hervannan Hepolamminkadulla sijaitsee Tampereen seudun ammattiopiston toimipiste.

Kampuksella on noin 300 lukiolaista ja jopa 3 000 ammattiopistolaista.

8.9. kello 16.35 Mahdollinen altistus kolmessa ravintolassa viikonloppuna

Tampereen yliopistollinen sairaala TAYS kertoo Twitterissä mahdollisista korona-altistumisista tamperelaisissa ravintoloissa. TAYSin mukaan lauantain ja sunnuntain eli syyskuun 5. ja 6. päivän välisenä yönä ravintoloissa on liikkunut henkilö, jolla on sittemmin todettu koronavirus.

Henkilö on ollut kello 23–02 Ranta- ja Poro-ravintoissa ja kello 02:sta sulkemisaikaan asti Lola Clubissa. Ravintolat Poro ja Ranta sijaitsevat Koskikeskuksessa. Lola Club toimii Hallituskadulla.

TAYS kehottaa ihmisiä, jotka ovat olleet kyseisissä ravintoloissa samaan aikaan, välttämään seuraavan kahden viikon ajan ylimääräisiä kontakteja ja ihmisjoukkoja. Mikäli ilmaantuu hengitystieinfektion oireita, pitää jäädä kotiin työstä tai koulusta ja hakeutua koronatestiin.

8.9. kello 11.55 Helapuiston päiväkodissa Hervannassa tartunta

Yksi päiväkotiryhmä on altistunut koronavirukselle Tampereen Hervannassa, Helapuiston päiväkodissa.

Yhdellä ryhmässä olleella henkilöllä on varmistunut koronavirustartunta. Kyseessä on ensimmäinen varmistettu koronatapaus tamperelaisessa päiväkodissa kesän jälkeen.

Altistuneita lapsia on 20 ja aikuisia neljä. Kaikkiin altistuneisiin on saatu yhteys ja he ovat karanteenissa.

8.9. kello 9.44 Pirkanmaalla kaksi uutta tartuntaa, toisen lähde tuntematon

Pirkanmaalla varmistettiin eilen kaksi uutta koronatartuntaa.

Tapauksista toinen liittyy Pirkanmaalla aiemmin havaittuun tartuntaketjuun. Toisen lähdettä ei tiedetä. Uusille tartunnoille altistuneet on saatu kartoitettua.

Pirkanmaalla analysoitiin eilen yhteensä 298 koronanäytettä. TAYSin mukaan koronatesteihin pääsee nyt nopeasti.

7.9. kello 16.18 Tampereen abiturientit siirtyvät etäopetukseen

Tampereen lukioiden 3. ja 4. vuosikurssien opiskelijat siirtyvät etäopetukseen keskiviikkona. Lukiokoulutuksen johtaja Jorma Suonio sanoo, että päätös tehtiin epidemiologien neuvosta.

Pirkanmaan koronatilanne on viime päivinä huonontunut ja esimerkiksi Tampereen yliopiston opiskelijoilla on todettu laaja tartunta- ja altistumisketju.

Etäopetus jatkuu syksyn 2020 ylioppilastutkinnon koekertojen loppuun.

Lue lisää: Tampereen abiturientit siirtyvät etäopetukseen – päätös tehtiin epidemiologien ohjeesta

7.9. kello 15.45 Mehiläinen ottaa käyttöön pikatestit myös Tampereella

Mehiläinen aloittaa koronaviruksen antigeenitestit Tampereella Finlaysonin alueella olevassa näytteenottopisteessään. Antigeenitestin tuloksen voi saada muutamassa tunnissa. Mehiläisen tavoitteena on keskimäärin 6 tunnin vastausaika.

Yle kertoi elokuussa, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL näyttää vihreää valoa koronaviruksen pikatesteille. Nopeat antigeenitestit ovat varsinaisia koronatestejä edullisempia mutta jonkin verran epäluotettavampia. Antigeenitesteistä voit lukea lisää myös THL:n nettisivulta (siirryt toiseen palveluun).

Mehiläisen asemalla antigeenitesti tehdään oireilevalle henkilölle samanlaisesta nenänielunäytteestä kuin tavallinen koronavirustesti, PCR-testi. Jotta uuden testin toimivuudesta saadaan lisätietoa, otetaan antigeenitestauksen käynnistysvaiheessa PCR-rinnakkaistestejä.

7.9. kello 12.39 Tartuntojen ja altistuneiden selvittäminen työllistää TAYSissa

Koronatartuntojen määrä on kasvussa Pirkanmaalla. TAYSin infektiolääkäri Janne Laine sanoo olevansa huolissaan.

– Jos lasketaan ilmaantuvuuksia, ollaan aika maltillisissa lukemissa, mutta suunta on ylöspäin. Kyllä on huoleen on syytä, mutta ei silti paniikkiin.

Laine sanoo, että tartuntojen ja altistuneiden selvittäminen teettää nyt enemmän työtä kuin keväällä. Silloin poikkeuslait olivat voimassa, ja ihmisillä siksi paljon vähemmän kontakteja.

7.9. kello 10.36 Fimlabin nettisivulta voi nyt tarkistaa, kuinka nopeasti koronatestin tulos tulee

Fimlabin nettisivulta (siirryt toiseen palveluun) löytyy nyt mittari, joka näyttää keskimääräisen vasteajan näytteenotosta tulokseen. Tänään se on 44 tuntia. Mittari löytyy Fimlabin nettisivun Ajankohtaista-osiosta.

Fimlab sai viime viikolla purettua näytteiden analyysiin kertyneen suman. Vastauksen saaminen kesti pahimmillaan viisi vuorokautta.

7.9. kello 10.10 Sunnuntaina löytyi kuusi uutta tartuntaa – luku suurin huhtikuun jälkeen

Pirkanmaalta on löytynyt sunnuntaina kuusi uutta koronavirustartuntaa. Tays kertoo Twitterissä, että kolme tapauksista liittyy opiskelijoilla tavattuun tartuntaketjuun ja kaksi tartunnan saanutta ovat altistuneet muualla Suomessa. Yhden tartunnan lähdettä vielä selvitellään.

Enemmän tartuntoja yhdessä päivässä on viimeksi ollut huhtikuun lopussa, jolloin löytyi kahdeksan tartuntaa.

Tampereen yliopistolla on nyt todettu kaikkiaan 12 tartuntaa. Fimlab tutki sunnuntaina kaikkiaan 809 näytettä.

Lauantaina Pirkanmaalta löytyi neljä koronatartuntaa. Fimlab tutki 1446 näytettä. Kaksi tartunnoista liittyy opiskelijoilla aiemmin todettuun tartuntaketjuun. Yksi lauantaina löydetyistä tartunnoista on saatu todennäköisesti ulkomailta.

Lue lisää: Tampereen yliopiston tartuntaketjusta löytyi viikonloppuna viisi uutta koronatartuntaa

5.9. kello 9.55 Pirkanmaalla on todettu kaksi uutta koronatartuntaa

Pirkanmaalla on todettu perjantaina kaksi uutta koronavirustartuntaa. Taysin mukaan toinen tartunta on ulkomailta ja toinen Pirkanmaalta.

Pirkanmaalta saatu tartunta ei liity opiskelijoilla aiemmin todettuun laajaan tartuntaketjuun.

Fimlab tutki perjantaina 839 koronanäytettä. Kaikkiaan Pirkanmaalla on laboratoriotesteissä todettu tänä vuonna 274 tartuntatapausta.

4.9. kello 10.55 Tampereen yliopistossa seitsemän koronatartuntaa, yli 70 altistunutta

Tampereen yliopistossa on paljastunut laaja koronaviruksen tartuntaketju. Keskustakampukselta on löytynyt yli 70 altistunutta ja sairastuneita on seitsemän. Heillä on lieviä oireita.

Taysin infektioyksikön ylilääkäri Jaana Syrjäsen tartunnat ovat ilmeisesti peräisin vapaa-ajan harrastustoiminnasta.

– Tartunnat liittyvät todennäköisesti joukkotapahtumaan, jossa on ollut paljon opiskelijoita paikalla. Tämä ei ole tapahtunut yliopiston tiloissa.

Eilen Pirkanmaalla todetut kaksi koronatapausta liittyvät yliopiston tartuntaketjuun. Altistuneissa on muitakin kuin opiskelijoita, esimerkiksi perheenjäseniä.

Kyseessä on ensimmäinen laaja tartuntaketju Tampereen yliopistossa.

4.9. kello 9.45 Kaksi uutta koronatartuntaa Pirkanmaalla

Pirkanmaalla on todettu kaksi uutta koronatartuntaa. Koronatapausten määrä nousee yhteensä 272:een.

Laboratorioyhtiö Fimlab kertoo, että testitulokset valmistuvat nyt keskimäärin 47 tunnissa. Fimlabin nettisivuille on tulossa mittari, joka näyttää päiväkohtaisen vasteajan.

4.9. kello 9.10 Miksi suurmarkkinat saa järjestää? Tapahtumat mietityttävät Tampereella

Tampereen kaupunki antaa järjestää kansainväliset suurmarkkinat, vaikka perui omat perinteiset tapahtumansa tältä syksyltä.

Kilpailukykyjohtaja Anna-Kaisa Heinämäen mukaan nelipäiväisillä markkinoilla turvallisuus voidaan huomioida paremmin kuin pistemäisissä, tuhansia ihmisiä liikuttavissa tapahtumissa.

Heinämäen mukaan Tampere on tapahtumakaupunki. Tapahtumia on tärkeää sallia aluetalouden ja työllisyyden kannalta.

4.9. kello 8.57 Fimlab kiristää tahtia testitulosten kanssa

Laboratorioyhtiö Fimlab pyrkii kohti kahden vuorokauden vastausaikaa, jatkossa lyhyempää. Tällä hetkellä puolet koronatesteissä käyneistä saa Fimlabilta tuloksen reilun kahden vuorokauden kuluessa näytteenotosta.

Pahimmillaan tilanne oli viime viikonlopun aikoihin. Silloin puolet testatuista sai tuloksen noin viidessä päivässä.

Koronatestinäytteitä on tullut viime aikoina ennätysmäärä

3.9 kello 9.50 Pirkanmaalla neljä uutta tartuntaa

Pirkanmaalla on todettu neljä uutta koronavirustartuntaa. Tampereen yliopistollinen sairaala kertoo Twitterissä, että kolme uusista tartunnoista liittyy aiempiin pirkanmaalaisiin tartuntoihin ja neljäs on saatu todennäköisesti Uudeltamaalta.

Kaikki sairastuneet ovat nuoria aikuisia. Taysin mukaan altistuneet ovat tiedossa.

Tartunnat löytyivät sekä Fimlabin että yksityisen laboratorion tuloksista. Fimlab tutki ennätysmäärän näytteitä: 2 024.

2.9. kello 16.10 Pormestari Lyly: suurimmat haasteet työttömyydessä

Koronan todelliset vaikutukset kuntien talouteen näkyvät vasta ensi vuonna. Sairaanhoitopiirit ovat ottaneet koronaiskun vastaan etulinjassa.

Tampereen pormestarin Laurin Lylyn mukaan suurimmat haasteet liittyvät työttömyyteen.

Tampereella koronapandemian vaikutusten arvioidaan olevan noin sata miljoonaa euroa. Veroprosenteissa se vastaisi 2,5 prosentin suuruusluokkaa.

2.9. kello 15.50 Ei yhtään tartuntaa nuorilla koko kesänä

Pirkanmaalla ei ole todettu ainuttakaan koronatartuntaaa alle 19-vuotiailla koko kesänä.

Fimlabin toiminta-alueella testattiin viime viikolla suhteellisesti eniten 7–15-vuotiaita. Positiivisen testituloksen saaneita oli suhteellisesti eniten 16–19-vuotiaissa. Nämä tapaukset olivat muilla Fimlabin alueilla kuin Pirkanmaalla.

2.9. kello 9.58 Yksi uusi koronatartunta

Laboratorioyhtiö Fimlab tutki tiistaina 1 413 koronanäytettä, joista löytyi yksi tartunta. Taysin mukaan tartunta liittyy aiemmin todettuun tartuntaketjuun.

1.9. kello 13.15 Lempäälän lukion abiturientit siirtyvät etäopetukseen

Lempäälässä on ryhdytty toimiin yo-kirjoitusten turvaamiseksi. Pahentuneen flunssatilanteen vuoksi abiturientit siirtyvät etäopetukseen.

Lempäälän lukion rehtorin, Erno Tossavaisen, mukaan nyt pyritään välttämään opiskelijoiden lähikontakteja. Päätös tehtiin yhteistyössä tartuntatautilääkärin kanssa. Se koskee noin 160 opiskelijaa.

1.9. kello 9.59 Pirkanmaan tuoreimmat tartunnat peräisin ulkomailta

Laboratorioyhtiö Fimlab tutki maanantaina 1036 koronanäytettä, joista ilmeni kaksi uutta tartuntaa. Taysin mukaan milemmat ovat peräisin ulkomailta.

Elokuussa Pirkanmaalla on todettu yhteensä 19 tartuntaa. Merkittävä osa todettu ikäluokassa 19 –30 -vuotiaat. Tartunnan saaneilla on ollut jopa useita kymmeniä kontakteja.

Korjaus 4.9.2020: Elokuussa tartuntoja todettiin yhteensä 19.

Lue seuraavaksi