1. yle.fi
  2. Uutiset

Puolustusvoimat järjestää yli 4000 hengen taisteluharjoituksen, vaikka korona alueella leviää: "Harjoitus on ehdottoman välttämätön"

Karjalan prikaati aloittaa tänä viikonloppuna isot taisteluharjoitukset Kouvolassa.

kertausharjoitukset
Varusmiehet kävelevät metsässä
Maavoimien harjoituksiin osallistuu kaikkiaan noin 4200 henkilöä.Karjalan prikaati

Karjalan prikaati on aloittamassa isot taisteluharjoitukset, joihin osallistuu yhteensä noin 4 200 henkilöä. Varsinainen taisteluharjoitus alkaa ensi maanantaina, mutta joukot kokoontuvat kasarmeille jo perjantain ja lauantain aikana.

Harjoitukset järjestetään pääosin Kouvolassa Kymenlaaksossa, jossa koronavirustilanne siirtyi tällä viikolla kiihtymisvaiheeseen. Osa joukoista liikkuu myös Mäntyharjun puolella Etelä-Savossa.

Suurin osa harjoitusjoukoista on varusmiehiä sekä Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen henkilökuntaa. Joukkoja tulee Kouvolan lisäksi Haminasta ja Porin prikaatista.

Kertausharjoituksiin osallistuu myös yli 1 000 reserviläistä. Heitä tulee esimerkiksi Kymenlaaksosta, Etelä-Savosta, Päijät-Hämeestä ja Uudeltamaalta.

Päijät-Hämeen ja pääkaupunkiseudun koronavirustilanne on tällä hetkellä leviämisvaiheessa.

Koronavirustilanteen huonontumisesta huolimatta harjoitukset järjestetään.

– Tämä harjoitus on maavoimien puolustuskyvyn kannalta ehdottoman välttämätön. Puolustusvoimien suorituskyky perustuu ennen kaikkea reservin suorituskykyyn. Reservin suorituskykyä pitää harjoittaa tällaisissa isommissakin harjoituksissa, jotta se säilyy ja sitä pystytään rakentamaan pitkäjänteisesti, sanoo Karjalan prikaatin esikuntapäällikkö Juhana Skyttä.

Kymenlaakson sote-kuntayhtymä Kymsote kehotti perjantaina kaikkia kymenlaaksolaisia välttämään matkustamista leviämisvaiheessa oleviin maakuntiin Uudellemaalle ja Päijät-Hämeeseen. Kymsoten mukaan myös vierailuja leviämisvaiheen alueita Kymenlaaksoon tulisi välttää.

Erityisjärjestelyt

Puolustusvoimat on tehnyt erityisjärjestelyitä taisteluharjoituksiin koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

Reserviläisten kuljetuksiin on varattu tavallista enemmän linja-autoja. Kertausharjoituksiin tuleville reserviläisille on myös varattu enemmän parkkipaikkoja varuskunta-alueelta.

– Syksyn kertausharjoituksista on huomattu, että moni on saapunut omilla ajoneuvoillaan, Juhana Skyttä sanoo.

Varusmiehiä maastossa
Puolustusvoimat pyrkii pitämään harjoitusjoukot pieninä ja erillään toisistaan.Karjalan prikaati

Varusmiehet eivät harjoittele eivätkä majoitu yhdessä reserviläisten kanssa. Harjoitusjoukot jaetaan pieniin osastoihin, jotka majoittuvat, ruokailevat ja harjoittelevat toisistaan erillään siten, etteivät ne ole toistensa kanssa tekemisissä.

Esikuntapäällikkö Juhana Skytän mukaan osastojen ryhmäkoko vaihtelee tehtävän mukaan muutamasta henkilöstä noin kymmeneen henkilöön.

– Tietysti kokoonpano suurenee eri tilanteissa, mutta harjoituksen aikana toimitaan mahdollisimman paljon lähiryhmässä.

Kasvomaskeja käytetään sisätiloissa, joissa ei pystytä pitämään riittäviä 1,5–2 metrin turvavälejä. Nukkuessa ja ulkoharjoituksissa maskeja ei käytetä.

Vointi selvitetään kyselyllä

Esikuntapäällikkö Juhana Skytän mukaan varuskunnassa ei ole tällä hetkellä yhtään koronatapausta. Aiemmin Karjalan prikaatissa on todettu useita koronatartuntoja.

– Tartunnan saaneet ja altistuneet on välittömästi pystytty eristämään, eivätkä tapaukset ole levinneet laajemmaksi epidemiaksi, Skyttä sanoo.

Puolustusvoimat pyrkii pitämään koronatartunnat loitolla tekemällä kaikille reserviläisille heidän saapuessaan varuskunta-alueelle kyselyn, jossa selvitetään heidän vointiaan. Jos ennakkokyselystä ilmenee oireita, terveydenhuollon henkilöstö tutkii osallistujan terveydentilan.

Jos reserviläinen tuntee esimerkiksi flunssan oireita ennen lähtöä kertausharjoituksiin, häneltä vaaditaan poissaoloon lääkärintodistus. Juhana Skytän tiedossa ei ole tässä vaiheessa, että kertausharjoituksiin olisi tullut tavallista enempää terveydentilaan liittyviä peruutuksia.

– Missään tapauksessa harjoitukseen ei saa tulla sairaana, vaan pitää hakeutua hoitoon voimassaolevien koronaohjeiden mukaisesti, Skyttä sanoo.

Harjoituksesta ei seuraa karanteenia.

– Jos sellaiseen on tarvetta, karanteenipäätöksen tekee lääkäri harjoituksen jälkeen.

Skytän mukaan harjoitusten järjestelyistä on tullut kyselyitä osallistujilta. Hänellä ei ole kuitenkaan tiedossa, että kukaan olisi pelännyt saapua paikalle.

– Luonnollisesti järjestelyt kiinnostavat ihmisiä, ja se on mielestäni ymmärrettävää.

Joukot kokoontuvat kasarmeille viikonlopun aikana, ja varsinaiset taisteluharjoitukset alkavat maastossa ensi maanantaina ja loppuvat ensi viikon perjantaina.

Lue seuraavaksi