1. yle.fi
  2. Uutiset

Olitko Levillä näissä kolmessa baarissa kisaviikonloppuna? Olet voinut altistua koronavirukselle

Koronatartunnan saaneet kävivät Pub Hölmölässä, Ravintola Narranissa ja Bar Ihkussa.

koronavirus
Kaksi lasia, joissa toisessa on olutta. Taustalla näkyy olutpulloja kaapissa.
Levillä oli väkeä viime viikonloppuna.Janne Lindroos / Yle

Koronavirustartunnan saaneet henkilöt ovat käyneet viime viikonloppuna kolmessa Kittilän Levin ravintolassa. Paikat ovat nimeltään Hölmölä, Narran ja Ihku.

Lapin sairaanhoitopiiristä kerrotaan, että tartunnan saaneet kaksi henkilöä kävivät Ravintola Narranissa perjantaina 20. marraskuuta illalla ja Pub Hölmölässä lauantaina 21. marraskuuta illalla. Lisäksi yksi sairastunut on ollut Bar Ihkussa torstaina 19. marraskuuta illalla, perjantaina 20. marraskuuta illalla ja lauantaina 21. marraskuuta illalla. Henkilöt ovat vierailleet kyseisinä päivinä baareissa noin kello 21-24.

Kaikkia edellä mainittuina aikoina kyseisissä baareissa olleita kehotetaan hakeutumaan koronatestiin lievissäkin oireissa, Lapin sairaanhoitopiiristä muistutetaan.

– Meillä on tiedossa kolme tartuntaa, jotka näyttäisivät liittyvän Levin iltaravintoloihin viime viikonloppuna. Tartunnan saaneet ovat Inarissa, Utsjoella ja Porissa, infektioylilääkäri Markku Broas Lapin sairaanhoitopiiristä sanoo.

Levillä oli viikonloppuna runsaasti väkeä. Alppihiihdon maailmancupin lisäksi hiihtokeskuksessa oli muun muassa Aurinkomatkojen pakettimatkailijoita muualta Suomesta.

Lue seuraavaksi