1. yle.fi
  2. Uutiset

Uudelleen kiihtymisvaiheeseen noussut Etelä-Pohjanmaa kiristää koronarajoituksia ja ottaa käyttöön tiukemmat suositukset

Tartuntojen määrät ovat reilussa nousussa Etelä-Pohjanmaalla. Viimeisen viikon aikana todettuja tapauksia on 68.

koronavirus
Käytettyjä kasvomaskeja pöydällä.
Etelä-Pohjanmaalla suositellaan maskin käyttöä hyvin laajasti.Derrick Frilund / Yle

Etelä-Pohjanmaa on nyt koronaepidemian kiihtymisvaiheessa.

Viimeisen 14 vuorokauden aikana alueella on todettu 100 koronavirustapausta ja niistä viikon sisällä 68.

Alueellinen yhteistyöryhmä Nyrkki on antanut tänään perjantaina uudet tiukemmat suositukset muun muassa yksityistilaisuuksista ja harrastustoiminnasta.

Yli 20 hengen yksityistilaisuuksia ei toistaiseksi suositella järjestettäväksi ja pienemmissäkin tilaisuuksissa käytetään maskeja, elleivät turvavälit toteudu.

Maskisuositus on muutoinkin laaja, käytännössä yli 15-vuotiaiden tulisi käyttää maskia aina kodin ulkopuolella.

Nyrkki ohjeistaa myös, että yli 20-vuotiaiden osalta keskeytetään sisätiloissa tapahtuva joukkue- ja kontaktilajien harrastus-, ottelu- ja kilpailutoiminta 27. marraskuuta alkaen 15. joulukuuta saakka.

Lasten ja nuorten harrastustoiminta voi jatkua nykymuodossaan turvaetäisyydet ja hygieniakäytännöt huomioiden. Ottelut ja turnaustoiminta suositellaan järjestettäväksi ilman yleisöä.

Alueellisen yhteistyöryhmä Nyrkin suositukset löydät tarkemmin täältä (siirryt toiseen palveluun).

Avin rajoitukset kiihtymisvaiheen mukaisiksi

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto puolestaan on kieltänyt kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 50 henkilöä.

Sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan kuitenkin järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu yli 50 henkilöä, jos turvallisuus niissä voidaan varmistaa.

Tapahtuman turvallisuus varmistetaan noudattamalla THL:n ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi. Määräys on voimassa joulukuun ajan eli 1.12.–31.12.2020.

Ilmaantuvuusluvut nousussa

Tartuntojen määrät ovat reilussa nousussa alueella. Viimeisen kahden viikon aikana on Etelä-Pohjanmaalla todettu 100 koronavirustapausta (ilmaantuvuus 52,8/100 000 asukasta). Viimeisen viikon aikana todettuja tapauksia on 68 (ilmaantuvuus 35,2/100 000 asukasta).

Myös positiivisten näytteiden osuus on kasvanut. Viimeisen viikon ajalta positiivisten näytteiden osuus on 2,2 prosenttia kaikista otetuista näytteistä.

Katso täältä Ylen korona-aiheisia uutisia koottuna maakunnittain.

Lue seuraavaksi