1. yle.fi
  2. Uutiset

Poliisin tehovalvonta paljasti poikkeuksellisen paljon liiketoimintakiellon rikkojia

Valvonnoista on yleensä seurannut muutama rikosilmoitus, nyt niitä kertyi 11.

liiketoimintakiellot
Poliisi.
Poliisi on lokakuussa valvonut tehostetusti liiketoimintakiellossa olleita henkilöitä. Tiina Jutila / Yle

Poliisi valvoi lokakuussa tehostetusti viikon ajan liiketoimintakieltoon määrättyjä ihmisiä. Valvontajaksoon osallistuneilla poliisiyksiköillä oli liiketoimintakieltoon määrättyjä henkilöitä yhteensä 917, joista tehostetun valvonnan kohteeksi profiloitiin 200 henkilöä.

Valvonta poiki 11 rikosilmoitusta.

– Yleensä rikosilmoituksia on karttunut vastaavissa tehovalvonnoissa muutamia. Ilmoitusten määrä oli nyt korkea. Profilointi vaikuttaa onnistuneen, kertoo poliisitarkastaja Arto Hankilanoja Poliisihallituksesta.

Poliisi ei avaa tarkemmin esimerkiksi sitä, mistä toimialoista oli kyse.

– Laaja toimialaskaala näissä on, Hankilanoja kertoo.

Rikosilmoituksia tehtiin muun muassa liiketoimintakiellon rikkomisista, veropetoksista ja kirjanpitorikoksista. Kiellon rikkomisesta määrätään yleensä sakkoa.

Jos liiketoimintakiellon rikkoja syyllistyy muihin talousrikoksiin, voi kiellon rikkomisesta seurata jopa kaksi vuotta vankeutta. Siitä voi koitua myös liiketoimintakiellon pidentäminen.

Liiketoimintakieltoon voidaan määrätä, jos on liiketoiminnassaan olennaisesti laiminlyönyt lakisääteisiä velvollisuuksia tai jos on liiketoiminnassa syyllistynyt rikolliseen menettelyyn, jota ei voida pitää vähäisenä.

Liiketoimintakiellon määrää tuomioistuin vähintään kolmeksi ja enintään seitsemäksi vuodeksi. Kiellon noudattamista valvoo poliisi. Vuositasolla liiketoimintakiellon rikkomisia on paljastunut 30–40.

Lue seuraavaksi