1. yle.fi
  2. Uutiset

Nuori poika luki huonon kirjan ja päätti kirjoittaa edes vähän paremman – nyt hän on palkittu kirjailija: "Elämäni paras päätös"

Jari Järvelän lapsuuden unelma löytöretkeilijän ammatista toteutui hiukan toisessa muodossa. Kirjailijakin löytää jatkuvasti uusia maailmoja.

kirjailijat
Jari Järvelä istuu tuolissa kirjahyllyn edessä kirja kädessä
Täydet kirjahyllyt kehystävät Jari Järvelän työhuonetta.Kirsi Lönnblad / Yle

Viinilasi ja hyvää ruokaa Sisilian sitruunapuiden alla. Edessä meri ja kauempana siintävä tulivuori. Eikä koronaa.

Siellä Jari Järvelä olisi onnellinen.

– Aika monta vuotta vaimoani Kirsiä sinne houkuttelin. Mafia pelotti häntä. Kerran olimme Pisassa Italiassa syömässä sisilialaisessa ravintolassa. Kun Kirsi oli syönyt, hän sanoi että nyt mennään Sisiliaan. Menimme seuraavana kesänä, emmekä ole kohdanneet niin ystävällisiä koko Italiassa.

Suomen Kotkassa marraskuun raskaat pilvet tihkuvat vettä. Pisara on ohutta kuin tikku.

Tämäkin kelpaa. Järvelä on syntynyt marraskuussa, samoin hänen poikansa. Oma nimipäiväkin sattuu samalle kuukaudelle.

Työhuonetta hallitsee muhkea kirjoituspöytä. Seiniä reunustaa monta hyllyllistä kirjoja. Jari Järvelä kerää matkoillaan ideoita muistikirjoihin ja vihkoihin, mutta täällä ne jalostuvat tekstiksi.

– Saan yllättävän paljon suomalaisia ideoita Suomen ulkopuolella. Kaukaa näkee paremmin. Ilman matkoja monta ideaa olisi jäänyt syntymättä.

Yksi niistä on Jari Järvelän uusimman kirjan Klikin koko tarina. Teos on parhaillaan ehdolla Runeberg-palkinnon saajaksi.

Kirjailija Jari Järvelä on Radio Suomen sunnuntaivieras. Häntä haastattelee Kirsi Lönnblad.

Kirja oli lapsena seikkailu

Järvelän perhe muutti pääkaupunkiseudulta Kouvolaan 1970-luvun alussa. Jari-poika oli jo pienenä kova lukija. Kirja kulki mukana joka paikkaan.

– Isosisko tankkasi keittiön pöydän ääressä aapista lukutikulla ja tavaamalla. Minä kuuntelin pöydän alla ja tutkin kirjoja. Kävi niin, että opin lukemaan 3-vuotiaana ennen isosiskoa. Se oli vanhemmille suuri riemu, ja sitä esiteltiin kaikille vieraille. Sieltä asti olen lukenut koko ajan.

Perheen kotona oli kirjahylly, kuten siihen aikaan kaikissa kodeissa. Jari Järvelälle kirja oli tapa seikkailla ja tehdä kaukomatkoja aikana, jolloin ei matkustettu Kanariaa kauemmaksi. Kirjat oli parasta huvia ja innostivat ajattelemaan, että pihapiirin ulkopuolella on muutakin.

mies katselee horisonttiin
Jari Järvelä pitää korkeista paikoista, koska niistä voi katsella horisonttiin ja unelmoida uusista maailmoista.Jari Järvelä

Pienenä Järvelä aikoi löytöretkeilijäksi. Hänen rakkain kirjansa esitteli noin 200 paikkaa eri puolilta maailmaa.

– Ajattelin, että vedän rastin aina, kun olen käynyt niissä. Se jäi vähän huonoksi, koska kärsin matkapahoinvoinnista. Isä ei lähtenyt viemään minua kovin herkästi edes Kalajoen hiekoille, koska aloin voida autossa huonosti jo Kuusankosken kohdalla.

Vuosien päästä sama kirja päätyi Järvelän omaan kirjahyllyyn. Silloin hän tajusi, että oli mutkan kautta lopulta päätynyt kuin päätynytkin löytöretkeilijän ammattiin.

– Kun kirjoittaa uutta kirjaa, lähtee vähän tuntemattomaan maailmaan. Ei tiedä, mitä on edessä.

Ei tiennyt tulevaisuutta nuori Jari Järvelä silloinkaan, kun ilmoitti lukiossa opettajan järkytykseksi ryhtyvänsä kirjailijaksi.

Lannistunut huokaus

Lukion ammatinvalintatunnilla opettaja halusi tietää, mitä kukakin aikoi tehdä lukion jälkeen. Pitkän matematiikan luokalla oli 30 poikaa ja kolme tyttöä.

Vuoro alkoi kiertää. Jari Järvelä kuunteli, kuinka muut pojat kertoivat haluavansa insinööreiksi tai teknikoiksi. Äkkiä hänelle valkeni, ettei se ala kiinnostanut häntä lainkaan.

– Olin juuri lukenut huonon kirjan. Kun vuoroni lähestyi, mietin, että saisin aikaan paremman kirjan kuin se. Muistan opettajan ilmeen ja jotenkin lannistuneen huokaisun. Kirjailijaksi ei silloin pystynyt opiskelemaan missään.

Jari Järvelä kirjoittaa työpöytänsä ääressä
Aamut ovat Jari Järvelälle parasta aikaa kirjoittaa, koska pää on tyhjä. Silloin on helppo astua kirjan maailmaan.Kirsi Lönnblad / Yle

Armeijan jälkeen Järvelä kävi jonkin aikaa töissä ja kuulosteli, missä kaverit opiskelivat. Myös äiti kannusti hankkimaan oikean ammatin. Opettajan työ kuulosti mielenkiintoiselta.

– Hain Jyväskylään opiskelemaan, koska en ollut ikinä käynyt siellä. Ei minulla siihen mitään kutsumusta ollut.

Ovet opettajakoulutukseen avautuivat, eikä koulutus lopulta hukkaan mennyt.

"En ole kaunis ja hyvähampainen nainen, mutta..."

Jyväskylässä Järvelä tapasi ensimmäistä kertaa samanikäisiä ihmisiä, joilla oli hyvin erilaiset arvot kuin hänellä. Silloin hän tajusi, kuinka erilaisia ihmiset ovat.

– Siihen saakka ihmiset tarinoissani ajattelivat kuten minä. Opin Jyväskylän vuosien aikana ajattelemaan toisten aivoilla ja eläytymään muihin. Se oli varmaan opettajakoulutukseni tärkein oppi.

Oikeastaan kirjailijan urakin sai alkunsa Jyväskylässä. Järvelä näki kirjastossa ilmoituksen kirjoituskilpailusta. Hän päätti osallistua.

– Lähetin kilpailuun novelleja ja ihmettelin, kun keväällä jaettiin palkinnot runoista. Menin kirjastoon ja huomasin, että se ilmoitus oli ollut vuoden vanha. Oli vuorovuosin kisa runoille ja novelleille. Kun onnistuin ilmoittautumaan oikeaan kilpailuun, sain kunniamaininnan.

Seuraavalla kerralla Järvelä pisti kaikki paukut peliin. Voiton tai ainakin palkintosijan piti olla varma. Pettymys oli raju, kun hän ei sijoittunut lainkaan.

Kiukkuisena hetkenä hän postitti samat novellit WSOY:lle. Se oli suurin kustannusyhtiö, jonka hän tiesi.

– Kiukkuinen kirje alkoi, että en ole nuori, kaunis enkä hyvähampainen nainen, mutta… Sieltä otettiin yhteyttä puolen vuoden päästä, ja siitä sai alkunsa ensimmäinen kirjani.

Rohkea hyppy

Järvelä sai opettajan viran Kotkasta. Vuonna 1996 hän päätti kokeilla tosissaan siipiään kirjailijana huomattuaan, ettei kahta ajatusenergiaa vaativaa työtä voi tehdä rinnakkain. Hän jäi aluksi virkavapaalle, ennen kuin jätti opettajan työn kokonaan.

Päätös ei ollut aivan yksinkertainen, sillä Järvelällä oli Kirsi-puoliso ja Havu-poika, joka oli vasta vuoden ikäinen. Lisäksi elettiin 90-luvun lamavuosien jälkeistä epävarmuuden aikaa.

– Se oli rohkea hyppy, mutta onneksi sen tein. Jälkikäteen ajatellen elämäni viisain päätös.

kaksi miestä lumisessa vuoristossa
Jari Järvelä poikansa Havun kanssa Himalajan vuoristossa.Jari Järvelä

Jari Järvelä on aina pitänyt korkeista paikoista. Ensimmäinen asunto Kotkassa oli kahdeksankerroksinen tornitalo lähellä merenrantaa. Ikkunasta ulos katsellessaan hän kiinnitti huomiota siihen, että rannassa kävi paljon autoja.

Ne pysähtyivät keula kohti merta, mutta ovet pysyivät kiinni. Sitä tapahtui öisinkin. Järvelää asia vaivasi kovasti.

– Mietin, odottavatko he laivoja vai ovatko salakuljettajia. Uimahallin saunassa kuulin, että se on kotkalainen tapa: mennään katsomaan horisonttia, sitten jaksaa taas arkea. Ajatus, että on mahdollisuus lähteä veneellä merelle vaikka Kapkaupunkiin asti.

Tuo ajatus purkautui joitakin vuosia sitten vuorivaelluksiin.

– Siellä ylhäällä on vähän sama kuin katsoisi meren rannalta horisonttiin. Tulee ajatus, että tuolla on jotain muutakin ja sinne on mahdollista mennä.

Kolme lupausta, kaikki rikottu

Järvelä on hyvin perhekeskeinen mies. Havu-poika pääsi hänen ja Kirsi-vaimon mukaan matkoille jo vauvana. Autoa perheellä ei ollut, vaan kaikki matkat tehtiin julkisilla.

Kolmikolla oli myös yhteinen harrastus: karate. Havun kasvettua aikuiseksi Järvelä jatkoi harrastusta vaimonsa kanssa. Viime syksynä he saivat mustat vyöt.

Nuorena Jari Järvelä vannoi, ettei mene koskaan naimisiin, ei juo kahvia eikä lyö vaimoaan. Myöhemmin hän huomasi pyörtäneensä kaikki lupauksensa. Kahvia alkoi kulua. Naimisiin tuli mentyä, ja vaimoa on tullut lyötyä.

– Olemme Kirsin kanssa karatessa monesti pari. Tatamilla potkimme ja lyömme toisiamme. Muuten elämä on rauhallista ja rakastavaa, mutta siellä saa purettua paineita. Mitään ei pidä vannoa.

nainen ja mies karateasuissa diplomit kourassa
Jari ja Kirsi Järvelä saivat karatessa mustat vyöt viime syksynä.Jari Järvelä

Romaanin kirjoittaminen on kestävyyslaji. Jari Järvelän kirjat eivät synny valtavin purskauksin vaan tasaisesti. Sitä jaksaa tehdä vuodesta toiseen.

Hänelle aamu on paras aika kirjoittaa.

– Aamulla pää on ihanan tyhjä kaikesta. Silloin on helppo mennä siihen uuteen rakentamaansa maailmaan. Illalla se on vaikeampaa, koska päivän aikana on ehtinyt tapahtua kaikkea. Todellinen maailma häiritsee.

Työpäivän päätteeksi Järvelä jättää tekstikappaleen kesken. Tavan hän on omaksunut Mika Waltarilta, koska niin voi välttää valkoisen paperin kammon.

– Kun kirjoittaa mielestään tosi onnistuneen kohtauksen ja laittaa pisteen, on hirveän vaikea jatkaa. Tyytyväisyys nostaa jonkinlaisen riman. Tekstin keskeltä on helppo jatkaa aamulla.

Subjektiivinen laji

Tällä viikolla jaettiin kirjallisuuden Finlandia-palkinnot. Jari Järvelä on ollut kolme kertaa ehdolla, viimeksi vuonna 2018 teoksestaan Kosken kahta puolta. Runeberg-palkintoehdokkuuksia on kertynyt kaksi, joista toinen tänä vuonna.

Palkintoja on myös tullut, kuten kirjallisuuden valtionpalkinto. Viimeksi hänet palkittiin vuonna 2015 vuoden esikoisdekkarista Tyttö ja Pommi.

Suurin palaute Järvelälle on, että kirja koskettaa lukijaa. Hänen mielestään palkintojen ja ehdokkuuksien suurin merkitys on, että ne nostavat kirjailijan nimen yleiseen tietoon. Hän oppi jo ensimmäisen novellikokoelmansa yhteydessä, että jokainen arvottaa lukemansa tekstin vähän eri tavalla.

– Se novellikokoelmani, joka ei menestynyt kirjoituskilpailussa, avasi ovet tähän ammattiin. Taiteen arvostelu on subjektiivista toisin kuin vaikka pituushyppy, jossa voi mitata tarkat sentit. Se ei ole ikinä omissa käsissä.

Lue seuraavaksi