Hyppää sisältöön

Emmi Nuorgamin kolumni: Rumat ne vaatteilla koreilee, mutta oletteko koskaan kuulleet ruman koreilevan peräkärryllä?

Pidämme naisten kuluttamista leväperäisenä tuhlaamisena ja miesten teknologiashoppailua tarpeellisena, kirjoittaa Emmi Nuorgam.

Kuva: Antti Haanpää / Yle

Asetan aina perheeni etusijalle. En ole ostanut itselleni mitään 13 vuoteen.” Näin kertoi perheenäiti haastattelussa jokin aika sitten. Ajatus jäi vaivaamaan minua. Ensinnäkään en usko tämän olevan totta. Miten kukaan voisi elää vuosikymmenen hankkimatta mitään itselleen? Ja toisekseen, miksi perheelle omistautumista mitataan sillä, miten paljon tai vähän itselleen ostaa?

Toki olen tähän itsekin joskus syyllistynyt. Ensimmäiset vuodet äitinä olin aivan hukassa. Kuvittelin, että äitiyden tärkeimpiä mittareita ovat väsymys ja uhrautuminen. Seitsemän vuotta sitten vietin aikaani äitiysblogien ja vauvafoorumeiden keskustelupalstoilla imemässä itseeni tietoa oikeanlaisesta äitiydestä.Foorumeilla vallitsi epävirallinen kilpailu siitä, kuka oli eniten kiintynyt ja läsnä.

Internet teki näkyväksi ilmiön, joka on toki ollut olemassa jo pidempään. Kainoilemme ja kursailemme, kun puhe kääntyy meihin. Ei minun takiani tarvitse. Voin juoda kupillisen jos sinäkin juot.

Muutama vuosi sitten Niina Lahtinen, Pirjo Heikkilä, Sanna Stellan, Krisse Salminen ja Anna Dahlman tekivät Ylelle palkittua Siskonpeti-sketsiohjelmaa, joka perustui lakoniseen arkihuumoriin. Somessa suosituimpia sketsejä olivat marttyyriäidin kuolinilmoitus ja äidin joulujaksot. Nauroin tietysti katketakseni, mutta samalla surin kulttuuria, jossa lähes jokainen tunnisti joulun pilaavan marttyyriäidin.

Kulutustutkija ja Jyväskylän yliopiston sosiologian professori Terhi-Anna Wilska on havainnut, että kun pojille ostetaan jotain, heidän ajatellaan herkemmin ”tarvitsevan” sitä. Tyttöjen kohdalla taas puhutaan helpommin ”haluamisesta”.

Kuluttamisen sukupuolittuneisuutta on tutkittu vain vähän, sillä sitä ei tunnisteta. Suomessa ajatellaan helposti, ettei kuluttamisessa, tai yhteiskunnassa muutenkaan ole sukupuolieroja. Tyttöjen ja poikien kasvattaminen erilaisiksi kuluttajiksi alkaa kuitenkin jo pienestä pitäen.

Kulutustutkija ja Jyväskylän yliopiston sosiologian professori Terhi-Anna Wilska on havainnut (siirryt toiseen palveluun), että kun pojille ostetaan jotain, heidän ajatellaan herkemmin ”tarvitsevan” sitä. Tyttöjen kohdalla taas puhutaan helpommin ”haluamisesta”.

Sama ilmiö näkyy aikuisuudessa siten, että naisten kuluttamista pidetään usein turhana. Naiset myös häpeilevät ostoksiaan huomattavasti enemmän kuin miehet. Wilskan mukaan rahaan liittyvät tottumukset ja kulutuskäyttäytyminen ovat pysyneet vuosia muuttumattomina, vaikka sukupuoliroolit muuten olisivatkin muutoksessa.

Ajattelemme edelleen, että naisten kuluttaminen on leväperäistä tuhlaamista, vaikka tutkimusten mukaan naiset ovat arkipäivän kulutuksessa säästeliäämpiä kuin miehet. Kulutuksen sukupuolittuneisuutta edistää myös se, millaisia asioita yhteiskunnassamme arvostetaan. Pidämme estetiikkaa turhana, kun taas teknologiashoppailu on tarpeellista. Tiedämme, että rumat ne vaatteilla koreilee, mutta oletteko koskaan kuulleet ruman koreilevan kotiteatterijärjestelmällä?

Wilskan mukaan kansainväliset tutkimukset näyttävät miesten olevan myös itsekkäämpiä rahankäyttäjiä. Palkankorotustilanteessa mies ajattelee korotuksen olevan omaa rahaansa, nainen perheen rahaa. Kulutuskäyttäytymisen välille kuilua repii myös naisten pienempi palkka. STTK:n mukaan naisten euro (siirryt toiseen palveluun) laski tänä vuonna entisestään. Kuukausiansioiden ero repesi jo yli 600 euroon. Vuoden 2019 tietojen perusteella palkkatasa-arvo oli Suomessa huonommalla tolalla kuin EU-maissa keskimäärin.

Äitiyden eetokseen liittyy vahvasti ajatus omien rajojen venymisestä.

Takaisin äitiin, joka ei kolmeentoista vuoteen ostanut itselleen mitään. Saattaa olla, ettei äidillä kertakaikkiaan ollut rahaa panostaa itseensä. Saattaa kuitenkin myös olla, ettei äidillä ollut rohkeutta arvostaa itseään tai omia halujaan.

Äitiyden eetokseen liittyy vahvasti ajatus omien rajojen venymisestä. Äitiys on pelkäämistä, huolehtimista, hoivaamista ja antautumista. En muista olenko kuullut kenenkään sanovan, että myös äiti on ihminen ja hoivaamisen arvoinen piste. Jos olenkin, on lause jatkunut sivulauseella, jossa muistutetaan äidin parhaan olevan myös lapsen paras. Muistatteko törmänneenne somepäivitykseen, jossa isä kertoo käyneensä metsäkävelyllä ja elokuvissa, koska isän paras on myös lapsen paras? Ette tietenkään, koska näin ei ole tapahtunut. Isä saa olla oma yksilönsä, äidistä tulee perheensä näkymätön jatke.

Voisiko tänä vuonna jokaisen äidin tärkein joululahjatoive olla ripaus itsekkyyttä ja jotakin sellaista, mikä ei hyödytä ketään muuta?

Itse aion toivoa aikaa, hiljaisuutta ja ravintolalahjakorttia, ihan vain itselleni.

Emmi Nuorgam

Kirjoittaja on entinen antijouluihminen ja nykyinen joulun kohtuukäyttäjä.

Kolumnista voi keskustella 3.12. klo 23.00 saakka.