Hyppää sisältöön

Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdt lasketaan haudan lepoon lauantaina kotikaupungissaan Lappeenrannassa

Hautajaissaattueen reitti Lauritsalasta Lepolan hautausmaalle suljetaan saattueen kulun ajaksi muulta liikenteeltä.

Tuomas Gerdt haudataan Lepolan hautausmaalle. Kuva: Mikko Savolainen / Yle

Viimeinen Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdt haudataan huomenna lauantaina kotikaupungissaan Lappeenrannassa.

Tuomas Gerdt kuoli Oulunkylän kuntoutussairaalassa marraskuun 1. päivänä 98-vuotiaana.

Tuomas Gerdtin siunaustilaisuus alkaa Lauritsalan kirkossa kello 12.

Vainajan omaisten pyynnöstä siunaustilaisuus pidetään yksityistilaisuutena. Kirkko ja sen ympäristö eristetään yleisöltä siunaustilaisuuden ajaksi.

Hautajaissaattue siirtyy Lauritsalan kirkosta Lepolan hautausmaalle Kauppalankatua, Lauritsalantietä ja Lepolankatua pitkin noin kello 13. Yleisö voi kunnioittaa hautajaissaattuetta matkan varrella.

Reitti Lauritsalasta Lepolan hautausmaalle suljetaan saattueen kulun ajaksi muulta liikenteeltä.

Haudalla puheen pitää tasavallan presidentti, Puolustusvoimain ylipäällikkö Sauli Niinistö.

Yleisö voi jättää viimeisen tervehdyksensä Gerdtin haudalle saattoväen poistuttua. Hautausmaalla on käytettävä maskia.

Yle välittää Tuomas Gerdtin hautajaiset huomenna lauantaina kello 12.45 Yle Areenassa.

Sisäministeriö toivoo suruliputusta koko Suomessa kello 8–16.

.
.