1. yle.fi
  2. Uutiset

Keskusta avasi puoluevaltuuston kokouksen – Ryhmänjohtaja Kurvinen: “Halla-ahoa kiinnostaa lähinnä päästä kalifiksi Helsingin kaupungintalolle”

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen sanoi, että koko Suomen pitää asuttuna lähinnä keskusta ja Golfvirta.

Antti Kurvinen
Antti Kurvinen eduskunnassa 5.3.2020
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen puhui lauantaina puoluevaltuuston kokouksessa.Pekka Tynell / Yle

Keskusta nostaa viikonlopun aikana kuntavaalitunnelmia puoluevaltuuston kokouksessa Mikkelissä.

Kokouksessa puhui myös eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen. Kurvinen keskittyi puheessaan maaseudun tulevaisuuteen ja kaupungistumiseen.

Kurvisen mukaan koronakriisi on osoittanut viimeistään, että “keskittämisen” aika on ohi.

– Viimeistään korona-aika on osoittanut keskittämisen kestämättömyyden. Tosiasia on, että tauti jyllää pahiten isoimmissa kaupungeissa. Pitäisikö keskittymistä vielä tämänkin jälkeen vauhdittaa? Sehän olisi vihoviimeinen virhe, Kurvinen sanoi.

Kurvisen mukaan nyt pitääkin rakentaa väljempää Suomea. Tämä tapahtuu hänen mukaansa politiikan avulla.

– Pitää muistaa, että yhteiskunnan keskittyminen ja keskittäminen ovat eri asioita. Keskittyminen on pitkälle keskittämisen seurausta. Keskittäminen on poliittinen valinta.

Kurvinen otti kantaa myös kuntavaaliasetelmaan. Moni politiikan tarkkailija on analysoinut, että perussuomalaiset pyrkivät valta-asemiin keskustan perinteisesti vahvoilla alueilla.

Perussuomalaisten nousuun on nähty olevan mahdollisuuksia, koska keskustan kannatusmittaukset ovat olleet heikkoja viime eduskuntavaaleista lähtien.

– Puheenjohtaja Jussi Halla-aho kyllä on kolunnut viime kuukaudet pitkin maakuntia haukkumassa Keskustaa. Mitä parempaa tarjoaa mies, jonka mielestä pieniä kuntia ei tarvitse tukea eikä koko maata kehittää tasapuolisesti? Kurvinen kysyi.

– Halla-ahoa kiinnostaa lähinnä päästä kalifiksi Helsingin kaupungintalolle, vapaavuoreksi vapaavuoren paikalle. Pormestaribileissä unohtuvat niin Pihtiputaan kuin Kontulan mummon murheet.

– Todellisuudessa Halla-aho menee Kokoomuksesta oikealta ohi. Todellisuudessa Halla-aho on Kokoomustakin kovempi keskittäjä. Peruuttamattoman kauas on tultu Veikko Vennamon ja Timo Soinin ajoista.

Kurvinen toi esille myös vanhan keskustalaisen sanonnan, että koko Suomen pitää asuttuna vain keskusta ja Golfvirta.

Voit keskustalla artikkelista 29.11.2020 kello 23 asti.

Lue lisää:

Keskustan Kärnä ja Kurvinen: Valtion työntekijöiden saatava valita, missä tekevät töitä

Paavo Väyrynen luotsaa keskustan kaksikielistä piiriä – ehdolla myös puoluehallitukseen

Lue seuraavaksi