1. yle.fi
  2. Uutiset

Pääministeri Marin selittää sähköposteissa kuvaamaansa turhautumista koronatoimiin: En arvostellut hallituskumppaneita

Marin kirjoitti perjantaina julkaistuissa sähköpostiviesteissään, että hallituksen sisällä on ollut vaikeuksia saada riittäviä koronatoimia aikaiseksi.

Sanna Marin
Pääministeri Sanna Marin puhuu  tiedotusvälineille saavuttuaan hallituksen iltakouluun Säätytalolle.
Pääministeri Sanna Marin palasi pääministerin haastattelutunnilla sähköpostiviesteihinsä hallituskumppanien koronatoimista.Vesa Moilanen / Lehtikuva

Pääministeri Sanna Marin (sd.) selitti Ylen pääministerin haastattelutunnilla perjantaina julkaistuja sähköpostiviestejä hänen ja valtiovarainministeriön entisen valtiosihteerin Martti Hetemäen välillä.

Marin kirjoitti sähköpostiviestissään, etteivät alueet ja kunnat ole päättäneet kaikista tarvittavista koronatoimista. Hallituskumppanitkaan eivät saaneet puhtaita papereita pääministeriltä.

– Olen syvästi turhautunut siihen, ettei tilanteen vakavuutta laajasti ymmärretä. Hallituksen sisälläkin on vaikeuksia saada riittäviä toimia läpi eri puolueiden epäröinnistä johtuen.

Marin sanoi haastattelutunnilla, ettei kyse ollut arvostelusta.

– En näe, että kyse on arvostelusta, vaan tilanteen toteamisesta.

Pääministeri ei yksilöinyt sitä, keneen tai mihin toimiin hän sähköpostissa viittasi. Hän sanoi ymmärtävänsä, että puolueille on erilaisia näkemyksiä ja painotuksia neuvottelutilanteissa.

Hallituskumppani keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko toivoi lauantaina, että Marin kertoisi itse, mihin hän viittasi viestissään. Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo puolestaan sanoi, että nyt aikaa kuluu liikaa keskinäiseen syyttelyyn.

– Jokaisen pitäisi nyt ottaa oma vastuu. Minua hieman huolestuttaa se, että meillä palstatilaa valuu syyttelykeskusteluun. Meidän pitäisi kertoa ihmisille, mistä on kyse ja mitä pitää tehdä, Ohisalo totesi lauantaina.

Julkisuudessa on viime viikkoina käyty väittelyä siitä, ovatko kaikki alueet toimineet riittävällä tavalla koronan torjunnassa. Hallituksen huomion on kiinnittinyt erityisesti Helsinkiin ja pääkaupunkiseutuun.

"Tilanne pahenee nopeasti"

Pääministeri Marin vertasi haastattelutunnilla kevään tilannetta nykyiseen koronavaiheeseen. Marin pelkää, että tilanne muuttuu nykyistä pahemmaksi.

– Jos vertaamme syksyn tilannetta kevään tilanteeseen, niin keväällä laajat rajoitustoimet aloitettiin ennen kuin yhtään kuolemantapausta oli tullut. Sairaalassakin oli vain kourallinen ihmisiä.

– Tällä hetkellä tilanne on se, että sairaalassa on yli 150 ja tehohoidossa 20 ihmistä, joten on todennäköistä, että tilanne tulee nopeasti tästä pahenemaan.

Marinin mukaan toimet voivat kestää nyt pidempää kuin toivotaan, koska tilanteen taltuttamisessa ollaan Suomessa takamatkalla.

– Voi hyvin olla, että tilanne on päässyt sen verran pahaksi, että nämä toimet eivät voi olla kovin lyhytkestoisia. Ne ovat aluksi kolmeksi viikoksi, mutta voi olla, niitä joudutaan senkin jälkeen jatkamaan.

Hyvää pääministerin mukaan nyt on se, että tilanteen vakavuus aletaan vähitellen Suomessa ymmärtämään.

Lue lisää:

"Pahoittelen, että vaivaan taas" – Hetemäki vaati kirjeenvaihdossa valmiuslakia ja maskipakkoa jo lokakuussa, Marin: "Olen syvästi turhautunut"

Sisäministeri Ohisalo ei pidä valmiuslain käyttöönottoa nyt perusteltuna: “Tällä hetkellä Uudenmaan sulkemisen kaltaiset toimenpiteet eivät tulisi kyseeseen”

Puheenjohtaja Saarikko kehuu hallituksen yhteistyökykyä koronakriisissä – “En tunnista, että pääministerin kritiikki olisi kohdistettu keskustaan”

Lue seuraavaksi