1. yle.fi
  2. Uutiset

Kalifornian kuvernööri esti Charles Mansonin klaaniin kuuluneen Leslie Van Houtenin ehdonalaiseen pääsyn

Leslie Van Houten on ollut telkien takana yli 50 vuotta.

henkirikokset
Vanki ja vanginvartija oikeussalissa
Charles Mansonin sarjamurhakulttiin kuulunut Leslie van Houten oikeudessa kesäkuussa 2002, kun hän anoi pääsyä ehdonalaiseen 14. kerran.Damian Dovarganes / EPA

Kalifornian kuvernööri Gavin Newsom on estänyt Charles Mansonin seuraajiin kuuluneen Leslie Van Houtenin, 71, pääsyn ehdonalaiseen, kertoo uutistoimisto AFP.

Ehdonalaislautakunta hyväksyi heinäkuussa Van Houtenin anomuksen, mutta kuvernööri Newsomin mukaan hänen vapauttamisensa ehdonalaiseen olisi edelleen uhka yhteiskunnalle.

– Ottaen huomioon hänen rikoksensa äärimmäisen luonteen, en usko, että hän on osoittanut täysin ymmärtävänsä tekojensa seurauksia, Newsom sanoi.

Van Houten osallistui Leno ja Rosemary LaBiancan murhiin elokuussa 1969 ollessaan vain 19-vuotias. Hän iski Rosemary LaBiancaa 16 kertaa puukolla. Murhapaikalla oli mukana myös kulttijohtaja Manson sekä neljä muuta Mansonin klaanin jäsentä.

Heistä kolme oli edellisenä iltana murhannut kahdeksannella kuulla raskaana olleen näyttelijän Sharon Taten ja neljä muuta ihmistä.

Van Houten on pyrkinyt ehdonalaiseen yli 20 kertaa yli 50 vuotta jatkuneen vankeutensa aikana. Neljä kertaa ehdonalaislautakunta on hyväksynyt anomuksen, mutta kuvernööri on hylännyt sen. Van Houtenin asianajaja aikoo valittaa kuvernöörin päätöksestä.

Sharon Taten siskon vetoomus ehdonalaislautakunnan päätöksen kumoamiseksi ehti kerätä noin 170 000 allekirjoitusta.

Charles Manson kuoli vankilassa vuonna 2017. Hän oli kuollessaan 83-vuotias.

Yle Areena: Manson ja pahuuden kultti

Lue seuraavaksi