1. yle.fi
  2. Uutiset

Pelastakaa lapset: Etiopiasta Sudaniin yksin paenneet lapset ovat vaarassa joutua hyväksikäytön uhreiksi

Monet lapsista ovat lähteneet Etiopiasta pakomatkalle vain päällään olleet vaatteet mukanaan.

Etiopia
Lapset keräävät vettä kanistereihin Um Rakuban pakolaisleirillä Sudanissa.
Lapset keräsivät vettä kanistereihin Um Rakuban pakolaisleirillä Sudanissa lauantaina. Leirissä on noin 5000 lasta.Mohammed Abu Obaid / EPA

Taisteluja Etiopiasta naapurimaa Sudanin puolelle yksin paenneet lapset ovat suuressa vaarassa joutua hyväksikäytön uhreiksi, sanoo Pelastakaa Lapset -järjestö tiedotteessaan.

Järjestön mukaan Etiopiasta on paennut yli 43 000 ihmistä Tigrayn osavaltion taisteluja Sudaniin, ja pelkästään yhdellä rajanylityspaikalla on rekisteröity 139 perheestään eroon joutunutta lasta. Järjestön Sudanin maajohtaja Arshad Malik muistuttaa erityisesti tyttöjen olevan suuressa vaarassa.

Malik on parhaillaan Um Rabakan leirillä, jossa noin 10 000 ihmisestä vajaa puolet on lapsia. Leiri on alkujaan suunniteltu 5 000 ihmiselle.

Monet lapsista ovat lähteneet Etiopiasta pakomatkalle vain päällään olleet vaatteet mukanaan. Lisäksi paenneet lapset ovat kävelleet päivien ajan paahtavassa kuumuudessa, ja ovat alttiita malarialle sekä muille loisten aiheuttamille sairauksille.

YK on arvioinut, että Etiopiasta paenneiden ihmisten määrä saattaa kasvaa 200 000 ihmisellä seuraavien kuukausien aikana. Etiopiassa on yli 110 miljoonaa asukasta.

Lue lisää:

Uutistoimistot: Tigrayn joukkojen johtaja sanoo taisteluiden jatkuvan Mekelen lähellä – väittää rintaman ottaneen eritrealaistaistelijoita vangikseen(30.11.)

Etiopian Humerasta löytynyt kymmenittäin hautoja taisteluiden jälkeen – kapinalliset väittävät vallanneensa alueita takaisin itselleen(29.11.)

Lue seuraavaksi