1. yle.fi
  2. Uutiset

Äiti piti poikaansa sisällä lähes 30 vuotta Tukholmassa – epäillään laittomasta vapaudenriistosta

70-vuotiasta äitiä epäillään myös ruumiillisen vamman aiheuttamisesta.

vapaudenriisto
Kaupungin siluetti, tummia hahmoja etualalla.
Tukholman Strandvägen marraskuun auringonpaisteessa. Fredrik Sandberg / EPA

Äiti piti poikaansa käytännössä vankina siitä lähtien, kun tämä oli 12-vuotias, kertovat iltapäivälehdet Expressen (siirryt toiseen palveluun) ja Aftonbladet (siirryt toiseen palveluun). Sukulainen löysi 41-vuotiaan miehen huonossa kunnossa kotoaan sunnuntaina.

Mies oli peloissaan, aliravittu ja hampaaton. Hänellä oli useita haavoja jaloissaan, ja hänen oli vaikea kävellä. Sukulainen vei miehen sairaalaan.

Aftonbladetin mukaan miehen vammat ovat vaatineet leikkaushoitoa. Sairaala on tehnyt tapauksesta rikosilmoituksen.

"Äiti manipuloi yhteiskuntaa"

Iltapäivälehtien tiedot miehen taustasta ovat vajavaiset. Expressen kertoo, että hänet löysi sukulainen, joka oli jo pitkään epäillyt, että kaikki ei ollut kunnossa. Muu suku ei ollut kuitenkaan kuunnellut naisen huolta.

– Äiti on manipuloinut yhteiskuntaa vuosikausia. On kamalaa, että pojan elämä on ryöstetty häneltä, nimettömänä esiintyvä sukulainen kertoo Expressenille.

Sukulainen meni äidin ja miehen asuntoon sen jälkeen, kun miehen äiti oli joutunut sairaalaan. Hän kuvailee asuntoa kaatopaikaksi ja miehen tilaa järkyttäväksi.

Poliisi on pidättänyt äidin

Miehen 70-vuotiasta äitiä epäillään laittomasta vapaudenriistosta ja ruumiillisen vamman aiheuttamisesta. Poliisi on pidättänyt hänet.

Poliisi ei ole pystynyt kuulustelemaan miestä vielä.

Aftonbladetin mukaan äiti on ollut ylisuojelevainen perhettä kohdanneen "aiemman tapahtuman vuoksi". Hän otti poikansa pois koulusta, kun tämä oli 12-vuotias ja on ilmeisesti pitänyt tätä kotona siitä lähtien.

Lue seuraavaksi