1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kemi

Kemiin ollaan perustamassa perhekeskusta – kaupunkilaiset halutaan mukaan suunnittelutyöhön

Tavoitteena on, että uusi keskus olisi toiminnassa ensi keväänä.

Kemi
Nukke ja puujuna.
Perhekeskuksen tavoitteena on saada järjestettyä perheelle apua ja tukea mahdollisimman varhaisessa vaiheessa eri toimijoiden välisen tiiviin yhteistyön avulla.Simo Pitkänen / Yle

Kemissä on alettu suunnitella uutta perhekeskusta. Perhekeskussuunnittelija Anne Leppälä-Hast huomauttaa, että tuleva perhekeskus tarkoittaa palvelujen verkostoa, ei uutta fyysistä rakennusta.

Leppälä-Hast kertoo, että keskukseen ei ole tulossa uusia palveluja, vaan ne ovat jo ennestään tuttuja.

– Keskeisimpiä palveluja ovat muun muassa äitiys- ja lastenneuvola, lapsiperheiden kotipalvelu, perheneuvola ja lastenvalvojien palvelut, Leppälä-Hast listaa.

Perhekeskuksen tavoitteena on saada järjestettyä perheelle apua ja tukea mahdollisimman varhaisessa vaiheessa eri toimijoiden välisen tiiviin yhteistyön avulla.

Kaupungissa asiakkaat halutaan mukaan uuden perhekeskuksen suunnitteluun. Tämän vuoksi kaupungin verkkosivuilla on julkaistu Luodaan yhdessä uusi perhekeskus Kemiin -kysely (siirryt toiseen palveluun), jonka vastauksia hyödynnetään suunnittelutyössä. Vastausaikaa on 18. joulukuuta saakka.

Tavoitteena on, että uusi perhekeskus olisi toiminnassa ensi keväänä.

Lue seuraavaksi