1. yle.fi
  2. Uutiset

Tutkijaryhmä: Ilmaston pelastaminen saattaa sittenkin onnistua – toivonkipinöitä tuovat Kiina ja Joe Biden

Huolimatta suurvaltojen kohentuvasta ilmastopolitiikasta eräät maailman maat eivät halua osallistua ilmastonmuutoksen estämiseen.

ilmastonmuutos
Sammaleella ja jäkälällä kasvonsa peittänyt mielenosoittaja Hollannissa.
Sammaleella ja jäkälällä kasvonsa peittänyt mielenosoittaja vaati ilmastosopimuksen aikaansaamista Hollannissa marraskuussa 2015.Bart Maat / EPA

Maailma on juuri saanut hieman lisää toivoa, että ilmastonmuutoksen aivan pahin vaihtoehto voidaan välttää. Asiasta kertoo ilmastotutkijaryhmä Climate Action Tracker (siirryt toiseen palveluun), jonka raportista uutisoi Britannian yleisradio BBC (siirryt toiseen palveluun).

Maapallon ilmaston on ennustettu lämpenevän rajusti, vaikka tutkijat ovat tuoneet esiin yhä kasvavan huolen maapallon tulevaisuudesta.

Pariisissa vuonna 2015 maailman maat sopivat yhteisestä ilmastotavoitteesta rajoittaa lämpeneminen alle 1,5 asteen teollistumista edeltävään aikaan verrattuna. Valtioiden todelliset toimet ovat kuitenkin olleet riittämättömiä.

Monet maat, kuten eniten kasvihuonekaasuja tuottavat Kiina ja Yhdysvallat eivät ole viime vuosina asettaneet sellaisia tavoitteita, jotka osoittaisivat niiden aikovan toden teolla puuttua aiheuttamaansa ilmaston lämpenemiseen.

Infografiikka kasvihuonekassujen ennustetuista päästömääristä.
Harri Vähäkangas / Yle

Vielä syyskuussa Climate Action Tracker ennusti, että maapallon ilmasto lämpenee tällä vuosisadalla katastrofaaliset 2,7 astetta.

Kaksi isoa käännettä

Syksyn aikana tilanne on kuitenkin muuttunut, toteaa järjestö. Suurimmat päästömaat ovat tekemässä merkittävää muutosta ilmastopolitiikkaansa.

Kiinan presidentti Xi Jinping ilmoitti syyskuussa YK:n yleiskokouksessa maansa asettavan tavoitteekseen olla hiilineutraali vuonna 2060. Tämä tarkoittaa, ettei maa aiheuttaisi enää nettomääräisesti kasvihuonekaasuja.

Kiina lupasi tehdä ison käänteen ilmastopolitiikkaansa: hiilineutraaliksi 40 vuodessa – EU-komission puheenjohtaja: "Rohkaisevaa"

Toinen valonpilkahdus on Joe Bidenin nousu Yhdysvaltain presidentiksi. Hän on ilmoittanut, että ilmasto on hänen politiikkansa tärkeimpiä osia. Bidenin edeltäjä, Donald Trump, ei ole piitannut lainkaan ilmastonmuutoksesta. Hänen johdollaan Yhdysvallat irrottautui Pariisin sopimuksesta.

Lisäksi eräät muut paljon päästöjä aiheuttaneet maat ovat myös tehneet kunnianhimoisia ilmastopäätöksiä.

Japani, Etelä-Korea, Etelä-Afrikka, Euroopan unioni ja Kanada ovat kukin ilmoittaneet aikataulun, jonka puitteissa ne pyrkivät päästöneutraaliuteen. Tämä maajoukko vastaa yli puolta ihmisen aiheuttamista päästöistä.

Isot näyttämässä esimerkkiä

Jos nämä maat, samoin kuin muut vastaavia päätöksiä tehneet pienemmät maat pitävät lupauksensa, maapallon ilmasto lämpenisi "vain" 2,1 astetta, Climate Action Tracker laskee.

Tämä nousu olisi paljon enemmän kuin Pariisin sopimuksen tavoite, ja muuttaisi maapallon tilaa huomattavasti. Silti se olisi valtavan paljon parempi tilanne kuin aiemmin ennustettu 2,7 astetta.

Tutkijaryhmä huomauttaa myös, että koska suurmaat nyt alkavat näyttää esimerkkiä, ilmastotoimiin voivat ryhtyä pienemmätkin maat, jolloin Pariisin sopimuksen 1,5 asteen tavoite alkaisi olla "iskuetäisyydellä".

Suuria uhkakuvia edelleen

Tutkijat muistuttavat silti, että lupaukset eivät ole vielä tae toiminnasta. Pitkän aikavälin lupauksia vuosikymmenten taakse on helppo antaa, mutta tämän hetken toimet ovat asia erikseen.

Maiden lyhyen aikavälin ilmastotoimet eivät vastaa lainkaan pitkän aikavälin tavoitteita, Climate Action Tracker painottaa.

Maailmassa on edelleen paljon suuriakin maita, joilla ei näytä olevan kiinnostusta ilmastonmuutoksen estämiseen. Näitä maita ovat esimerkiksi Saudi-Arabia, Venäjä, Brasilia ja Australia, sanoo Climate Action Trackerin edustaja Bill Hare BBC:lle.

Hän muistuttaa myös, että monissa köyhissä maissa rakennetaan yhä lisää saastuttavaa hiilivoimaa.

– On paljon huolenaiheita ja on monia asioita, jotka voivat mennä väärin, hän kiteyttää ilmastontutkijoiden ajatukset.

1.1.2 klo 12.57 Grafiikan värikoodit korjattu.

Lue seuraavaksi