1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. murha

Murhatun huumepomon pojat kertovat, miten selvisivät isän kuolemasta – 3-vuotiaana päähän ammuttu Tomi Ahlqvist sai pysyvän vamman: "Se on mukanani aina"

Kaikki neljä lasta olivat kotona, kun heidän isänsä Osmo "Lusu" Ahlqvist murhattiin 25 vuotta sitten.

Tomi Ahlqvist on nyt 28-vuotias. Hän ei oikeastaan muista aikaa, jolloin kuuli molemmilla korvillaan. Kuva: Antro Valo/Yle

– On ihme, että selvisin siitä.

Tomi Ahlqvist näyttää leuastaan kohtaa, josta oikeaan korvaan osunut luoti tuli ulos huhtikuussa 1995. Luoti lävisti vielä vasemman kyynärvarren pehmytkudosta.

Ihon pinta on nyt sileä. Vuodet ovat parantaneet ulkoiset arvet.

Ahlqvist ei oikeastaan muista aikaa, jolloin vielä kuuli molemmilla korvillaan.

– Viimeksi jouduin käymään korvaleikkauksessa reilu vuosi sitten. Se asia on pysynyt mukanani aina.

Sama luoti osui lopuksi Tomin isään. Useita osumia saanut isä Osmo "Lusu" Ahlqvist kuoli. Sinä iltana, tässä samassa keittiössä, nelilapsisen perheen elämä muuttui lopullisesti.

Lue lisää: Huumeparoni "Lusu" Ahlqvist rakensi vaatekaappiinsa pakotunnelin mutta tuli ammutuksi kotiinsa – Yle selvitti, miten epäily palkkamurhasta lakaistiin maton alle

Yli 25 vuotta myöhemmin Kotkan Tavastila odottaa ensilunta. Suuren omakotitalon keittiössä Tomi Ahlqvistin äiti Marita Ahlqvist kaataa kahvia mukeihin. Nalle-koira tallustelee huoneeseen ja käy lepäämään lattialle.

Marita Ahlqvist muutti lastensa kanssa takaisin taloon pian Osmo "Lusu" Ahlqvistin kuoleman jälkeen. Kuva: Antro Valo/Yle

Keittiöön saapuu Tomin veli Esa Ahlqvist. Hän tervehtii ja jää nojaamaan ovenpieleen. Myös Esa oli kotona, kun kohtalokkaat laukaukset ammuttiin. Hän oli silloin 12-vuotias.

Tomi Ahlqvist katsoo ikkunasta talon takapihalle. Muistot palautuvat huhtikuisen perjantain tapahtumiin. Kaikkea hän ei muista, mutta jotain kuitenkin. Kuten punavalkoisen jakkaran ja sen, kuinka isä heitti jakkaran takapihalle keittiön ulko-ovesta.

Kohta isää ei enää ollut.

Outo vieras

Huhtikuun 7. päivänä vuonna 1995 maata peitti paksu lumikerros. Ahlqvistin perheen isommat lapset pääsivät koulusta jo puolenpäivän aikaan.

Kolmevuotias Tomi oli käynyt leikkimässä kumminsa luona. Esa meni koulun jälkeen luokkakaverinsa synttäreille, joilta isä kävi hakemassa hänet illansuussa. Sieltä he jatkoivat lasten äidin Maritan luo noutamaan perheen tytöt, Helin ja Sinin.

Esa Ahlqvist muistaa, että isä käyttäytyi omituisesti. Hän oli hyvin hermostunut.

– Kun menimme hakemaan siskojani äidin luota, talon pihaan ei päässyt, koska siinä oli esteenä betoniporsaita. Muistan, että isä huusi ja raivosi niille betoniporsaille.

Esa Ahlqvist kummasteli käytöstä, koska isä oli normaalisti iloinen ja puhelias.

– Ennen kuolemaansa hän oli tosi vakava ja hiljainen. Ihan kuin hän olisi aavistanut, että jotain pahaa tapahtuu.

Ahlqvistit muistavat päivän tapahtumien kulun hiukan eri tavoin kuin poliisin kuulustelukertomuksista käy ilmi. Lopputulos kuitenkin oli, että kaikki neljä lasta olivat illalla isänsä luona Tavastilassa.

Esa Ahlqvist on kärsinyt mielenterveysongelmista, joita on hoidettu terapiassa. Kuva: Antro Valo / Yle

Se oli kuin mikä tahansa ilta. Perhe valmistautui viikonloppuun. Neljän lapsen lisäksi talossa olivat isä ja hänen naisystävänsä.

– Olin keittiössä isän kanssa. Muistan, että tänne tuli joku henkilö. Minulla ei kuitenkaan ole muistikuvaa siitä, miltä hän näytti, Tomi sanoo.

Hän kertoo muistavansa myös sen, kun ampuminen alkoi.

– Lähdin isän perään. Filmi katkeaa siihen.

Olohuoneessa Esa Ahlqvist katsoi televisiosta Filmnet-satelliittikanavan Movie Magic -ohjelmaa. Äkkiä keittiöstä kuului pamaus.

– Se on ensimmäinen asia, johon kiinnitin huomiota. Mitään muuta ääntä keittiöstä ei kuulunut, Esa muistaa.

Pamauksia tuli lisää. Esa lähti eteiseen katsomaan, mistä oli kyse. Hän näki veljensä makaavan verilammikossa ja tarttui puhelimeen. Pian pihaan saapui ambulansseja ja poliisipartioita.

Tomi Ahlqvist kiidätettiin korvansisäisen verenvuodon vuoksi leikattavaksi Töölön sairaalaan Helsinkiin. Hän oli kriittisessä tilassa.

Osmo ja Marita Ahlqvist menivät naimisiin 1980-luvun alkupuolella. Kuva: Ahlqvistien kotialbumi

"Pitkä ja erikoinen tarina"

Osmo ja Marita Ahlqvistin yhteinen taival alkoi vuonna 1979. Seurustelu syveni ja pariskunta vihittiin avioliittoon kolme vuotta myöhemmin. Lapset Esa, Heli, Sini ja Tomi syntyivät.

Pariskunta erosi virallisesti vuonna 1991. Marita muutti yhteisestä Tavastilan kodista vasta pari vuotta myöhemmin.

– Meillä oli pitkä ja erikoinen tarina. Olimme kuitenkin tekemisissä ja kävimme vielä pari kuukautta ennen hänen kuolemaansa yhteisellä Thaimaan-matkalla koko perheen voimin, Marita muistelee.

Avioerossa lasten huoltajuus jäi yhteisesti molemmille. Lapset olivat tasapuolisesti isänsä ja äitinsä luona. Iso omakotitalo Kotkan Tavastilassa on rakennettu Maritan perintötontille, ja eron jälkeen se jäi hänen nimiinsä.

Osmo "Lusu" Ahlqvist jäi kuitenkin asumaan sinne.

7. huhtikuuta 1995 Marita Ahlqvist vastasi illalla puhelimeen uudessa kodissaan. Tavastilassa lähellä Ahlqvistin taloa asunut siskon mies kertoi, että entisen kotitalon pihaan oli ajanut ambulanssi.

Marita soitti poliisille.

– Yritin kysellä, mitä oli tapahtunut. Minulle kerrottiin, että talossa oli ammuttu. Silloin ei ollut vielä mitään tietoa Lusun tilanteesta.

Marita ei tavoittanut ex-miestään puhelimellakaan. Hän kuvitteli, että tämä oli lähtenyt ajamaan ampujaa takaa. Marita lähti Tomin mukaan Töölön sairaalaan.

– Pelkäsin, että poikani kuolee.

Marita Ahlqvist sai tiedon ex-miehensä kuolemasta aamuyöllä. Poliisi ilmoitti Lusun löytyneen kuolleena läheltä talon ulko-ovea.

Yksi luodeista löytyi Lusun kuolinpaikan vierestä, kun lumet sulivat. Toukokuussa Marita Ahlqvist löysi talon kylpyhuoneesta hylsyn. Se vierähti esiin kaapiston alta, kun hän pesi suihkulla kaapin alustaa.

Marita ja Tomi Ahlqvistin esiin kaivamissa valokuva-albumeissa perheen isä Osmo "Lusu" Ahlqvist esiintyy lähes jokaisessa kuvassa. Kuva: Antro Valo/Yle

Tämä talo on ollut kaikkien vuosien ajan perheelle koti, ei rikospaikka. Marita Ahlqvist palasi lastensa kanssa taloon heti, kun poliisi oli suorittanut rikospaikkatutkintansa. Hänen mielestään teko olisi voinut tapahtua missä tahansa muuallakin.

– Halusin, että arki jatkuu mahdollisimman normaaliin tapaan. En tahtonut, että lapsille jäisi pelkotiloja tätä paikkaa kohtaan.

Talon makuuhuoneen ikkunoissa on panssarilasit. Ne ovat samat lasit, jotka Osmo "Lusu" Ahlqvist tilasi lasiliikkeestä ennen kuolemaansa. Ne ehdittiin asentaa vasta hänen kuolemansa jälkeen. Marita Ahlqvist muistaa hyvin lasifirmasta tulleen puhelun.

– Lasifirman mies melkein itkien aneli ottamaan jo tilatut lasit, ettei firma mene niiden takia konkurssiin.

Liesituulettimen takana Osmo Ahlqvist säilytti asetta. Mies vihjaili ex-vaimolleen olevansa hengenvaarassa.

– Kaikkialle piti asentaa liiketunnistimia, sisälle ja pihalle. Jokin häntä vaivasi. Lusu ei pelännyt yleensä muuta kuin lentämistä, mutta ennen kuolemaansa hän muuttui, Marita muistelee.

"Johtajan arkkityyppi"

Marita, Esa ja Tomi Ahlqvist siirtyvät keittiöstä olohuoneeseen ja ottavat vanhat valokuvat esiin. Perheen isä on mukana lähes jokaisessa. Yhdessä hänellä on päässään ylioppilaslakki ja sylissään kimppu ruusuja. Lusu luki ylioppilaaksi vasta vanhemmalla iällä.

Eräässä kuvassa hän poseeraa sähkökitaran kanssa.

– Lusu oli musiikillisesti lahjakas. Hän soitti monessa eri orkesterissa ja vankilabändissä, Marita kertoo.

Osmo "Lusu" Ahlqvist tunnettiin myös kovana voimanostajana. Hän oli vahva mies. Esa Ahlqvistin mukaan hänen isänsä oli "jämpti ja älykäs äijä".

– Minulle isä oli johtajan arkkityyppi. Missä tahansa hän liikkuikin, hän oli pomo. Häntä isompaa henkilöä ei minulle ollut. Isä sanoi aina, mitä tehdään ja milloin.

Esa Ahlqvist isänsä sylissä. Kuva: Ahlqvistien kotialbumi

Tomi oli isänsä kuoleman aikaan vasta kolmevuotias.

– Muistan isän tärkeänä ihmisenä. Olin tottunut siihen, että hänen kanssaan on aina turvassa eikä silloin voi sattua mitään pahaa. Siksi murha jätti turvallisuuden tunteeseen pahan särön, Tomi sanoo.

Hän puhuu välillä isästä, toisinaan Lususta. Vaikka Tomilla on isästään omiakin muistikuvia, on moni hänestä kerrottu asia jäänyt mieleen muiden puheista tai julkisuudesta.

Kaksoiselämää elänyt "lelutehtailija"

Osmo "Lusu" Ahlqvist oli bisnesmies. Oli bisnes sitten laillista tai laitonta, hän teki sitä koko ajan. Hänellä oli Lahdessa oma kuntosali, jolla tienasi sievoisesti. Itse täysin raitis mies teki rahaa pontikalla.

Kaikki ovat olleet yhtä mieltä Lusun liikemiestaidoista. Tämä on käynyt selväksi myös Tomi Ahlqvistille.

– Jos Lusu sai rautanauloja halvalla, niin hän osti ne ja myi eteenpäin kalliimmalla, Tomi sanoo.

Kotona Ahlqvist eli eräänlaista kaksoiselämää. Vaikka hänestä puhuttiin julkisuudessa isona rikollispomona, kotona hän oli tavallinen perheenisä. Marita Ahlqvistin mukaan mies ei puhunut tekemisistään eikä antanut niiden haitata arkea.

Perheen luona tosin vieraili alamaailmasta tuttuja henkilöitä. Joistakin tuli perhetuttuja. Esimerkiksi rikollisjärjestö Natural Born Killersin entinen pomo Lauri Johansson on Tomi Ahlqvistin kummi.

Isän rikostausta pysyi pitkään pimennossa lapsilta, vaikka vankilatuomioiden aikana tämä oli tietenkin poissa perheen arjesta. Poissaoloille piti keksiä selitys.

– Lusu selitti lapsille olevansa töissä lelutehtaalla. Lapset uskoivat, etenkin kun vankilassa pääsimme tapaamaan häntä huoneeseen, jossa oli lapsia varten leluja, Marita Ahlqvist kertoo.

Hän sanoo, ettei aina ollut itsekään selvillä miehensä liiketoimien luonteesta. Sen hän tiesi, että mies jätti veroja maksamatta ja teki muun muassa pimeää viinakauppaa. Lehtien rikosjutuissa Osmo "Lusu" Ahlqvist miljoonaliigoineen tuli tutuksi monelle suomalaiselle.

Marita Ahlqvist ei usko "Lusun" sekaantuneen kaikkiin rikoksiin, joista tätä epäiltiin. Kuva: Antro Valo / Yle

1990-luvulla Osmo "Lusu" Ahlqvistista alettiin puhua mediassa kovan luokan huumepomona. Tuolloin pariskunta oli jo eronnut. Marita Ahlqvist ei jaksa uskoa, että mies oli sekaantunut sellaiseen.

Tämän menneisyys kuitenkin piti taloa pitkään otteessaan.

– On väitetty, että talomme olisi rakennettu huumerahoilla. Tosiasiassa olen selvittänyt verottajalle jokaisen markan, joka tähän käytettiin. Kuolleen miehen päälle on niin helppo vierittää kaikenlaisia syytöksiä.

Osmo "Lusu" Ahlqvistin murhasta oli kulunut pari vuotta, kun eräänä aamuna ovikello soi.

Tomi Ahlqvist meni avaamaan oven. Piha oli täynnä poliiseja. He käskivät kaikki välittömästi ulos ja sanoivat tekevänsä kotietsinnän.

– He etsivät täältä huumeita. Lattiassa oli jokin kohouma, ja poliisi piikkasi senkin auki. Tietenkään mitään ei löytynyt, kun täällä ei mitään ollutkaan. Olin todella vihainen. Poliisi lopulta pahoitteli ja korvasi lattian, Marita Ahlqvist kertoo.

Selli ja pakotunneli

Marita Ahlqvist astelee portaita talonsa alakertaan. Kettingeillä tiiliseinään kiinnitetyn laverin päällä on kasa mattoja.

Ollaan sellissä. Se on yksi monista talon erikoisuuksista. Sellin ovena on alkuperäinen Helsingin Sörnäisten vankilan ovi. Seinä on täynnä nimiä, joista monet ovat tuttuja rikosuutisista.

Osmo Ahlqvist rakensi sellin huumorimielessä vierashuoneeksi vankilasta tutuille kavereilleen, jotta yövierailla olisi kotoisammat oltavat.

Nyt selli toimii varastona.

– Ei täällä hetkeen ole kukaan yöpynyt.

Vankisellin seinästä löytyy myös perheenjäsenten kirjoittamia tekstejä. Kuva: Antro Valo / Yle

Talossa on myös tunneli, joka johtaa talosta viereiselle joelle. Tunneli ei ole enää käytössä, Marita ei ole käynyt siellä pitkään aikaan. Lehdet kirjoittivat aikanaan pakotunnelista, mutta Maritan mielestä siinäkin oli kyse enemmän Lusun huumorista.

– Pihalla oli myös iso tykki. Keijo Vilhunen kävi ostamassa sen kymmenisen vuotta sitten.

Tavastila oli 1990-luvulla ja on edelleen pieni, syrjäinen kylä Kotkan laidalla valtatien 15 varrella. Perheen mukaan Osmo Ahlqvist tunnettiin Tavastilassa "kyläpäällikkönä", jonka sanaan saattoi luottaa. Naapurusto ja kyläläiset tiesivät hänet mukavaksi ja sosiaaliseksi mieheksi.

Lusu-nimellä oli silti paha kaiku joidenkin korvissa. Jotkut olivat varuillaan.

– Sellaiset ihmiset, jotka eivät häntä tunteneet, saattoivat kieltää lapsiaan leikkimästä meidän kanssamme. Mutta sellaista tapahtui onneksi harvoin, Tomi kertoo.

Lapset muistavat isänsä lempeänä mutta välillä kärsimättömänä luonteena. Kerran hän opetti pientä Esaa ajamaan mopolla.

– Kun en oppinut sitä viidessä minuutissa, hän turhautui ja antoi moitteita. Jos kaupan kassalla oli hänen mielestään liian pitkä jono, jätimme kaikki kärryihin kerätyt kauppatavarat siihen ja lähdimme pois.

Fyysisiä ja henkisiä vammoja

Esa Ahlqvist sanoo kieltäneensä isänsä kuoleman pitkään. Murha jätti häneen syvän trauman, jota on hoidettu muun muassa terapialla. Hän kertoo kärsivänsä mielenterveysongelmista.

– En pystynyt käsittelemään sitä asiaa. Edelleen siitä puhuminen herättää erikoisia tunteita, Esa kertoo.

Tomi Ahlqvistin arjessa tuon yhden illan tapahtumat ovat läsnä aina. Hän menetti kuulon oikeasta korvastaan pysyvästi.

Hän kertoo, miten ampumavamma oli viedä hänen henkensä toistamiseen pari vuotta ammuskelun jälkeen. Ahlqvistin perhe oli lomamatkalla Thaimaassa, kun Tomin päästä katkesi valtimo.

– Pääsin onneksi nopeasti sairaalaan. Lääkärit sanoivat, ettei minun pitäisi enää olla elossa. Päänsisäinen verenvuoto oli ollut niin raju.

Lapsi näkee harvoin henkirikoksen

Lapsi joutuu todistamaan äärimmäistä väkivaltaa Suomessa hyvin harvoin. Pelastakaa lapset ry:n erityisasiantuntija Hanna Mäki-Tuuri ei ota kantaa Ahlqvistin perheen tapaukseen vaan puhuu asiasta yleisellä tasolla.

– Tapaukset ovat poikkeuksellisia ja yksittäisiä, kuten perhesurmia. Perhesurmissakin lapset ovat usein uhreina eivätkä todistajina, kertoo Mäki-Tuuri.

Henkirikoksen näkemisen vaikutukset lapseen riippuvat paljon siitä, mikä on lapsen suhde uhriin. Myös ikä ja kasvuolosuhteet vaikuttavat oireiluun ja tuen tarpeeseen. Jos lapsuusaika on hyvin turvatonta ja rikkonaista, fyysinen ja psyykkinen oireilu voi jatkua läpi elämän.

– Jos lapsi joutuu todistamaan yksittäistä äärimmäisen väkivallan tilannetta, on ihan eri asia käsitellä sitä kuin silloin, jos koko lapsuus on epävakaalla pohjalla.

Oireilu esiintyy lapsilla esimerkiksi ahdistuksena, pelkoina ja itsesyytöksinä. Koulussa voi olla keskittymisvaikeuksia. Jotkut eivät näytä psyykkisiä oireita ulospäin, mutta heillä voi olla pääkipuja tai muita fyysisiä oireita, joille ei löydy selitystä.

Moni toipuu hyvin

Lapsia voidaan auttaa esimerkiksi kahdella terapiamuodolla, joiden tehosta on saatu myös näyttöä. Traumafokusoidun kognitiivisen käyttäytymisterapian ideana on vahvistaa ensin lapsen turvallisuuden tunnetta ja lähteä sen jälkeen vähitellen käsittelemään ikäviä kokemuksia ja muistikuvia.

– Jotkut aikuiset kuvaavat, että lapsuuden traumaattisesta tapahtumasta on jäänyt “musta aukko”. Tarkoitus on, ettei jäisi mustaa aukkoa vaan asia käsiteltäisiin osaksi omaa elämänhistoriaa.

Toinen näyttöön perustuva menetelmä on EMDR-terapia, joka tarkoituksena on neutralisoida vaikeita kokemuksia ja häiritseviä muistoja. Monesti tarvitaan myös lastensuojelun, terveydenhuollon ja koulun yhteistyötä. Lapsen toipumista edistävät perusturvallinen ympäristö ja rutiinit.

– Toipuminen voi onnistua hyvin, jos elämässä on luotettavia aikuisia ja tuki on oikea-aikaista. Ei ole mitenkään tavatonta, että ihminen toipuu ja selviytyy, vaikka olisi menettänyt esimerkiksi vanhemman henkirikoksen uhrina.

Aika on tuonut etäisyyttä 25 vuoden takaiseen tragediaan. Kuva: Antro Valo / Yle

Vaikka isän murha on yhä raskas asia muisteltavaksi Ahlqvistin perheessä, vuodet ovat tuoneet siihen etäisyyttä.

– Nykyään ei tunnu enää niin pahalta puhua siitä kuin joskus ennen. Aikaa on kulunut paljon, ja asian kanssa on oppinut elämään, Tomi Ahlqvist sanoo.

– Mutta ei siitä perheen kesken juuri puhuta. Ei sellaista mielellään muistele, Marita Ahlqvist lisää.

Perhe on huomannut, että Osmo "Lusu" Ahlqvist muistetaan edelleen erityisesti Kymenlaaksossa. Miehestä tullaan puhumaan heille toisinaan vieläkin. Sini Ahlqvist onkin päättänyt kirjoittaa isänsä elämäntarinan kansien väliin.

"Lusun päivät vain olivat luetut"

Osmo "Lusu" Ahlqvistia lukuun ottamatta kukaan perheessä ei tuntenut Jari Kolivaaraa. Vasta myöhemmin heille on selvinnyt, että murhaaja oli vieraillut talossa aiemminkin.

Murhasta ja murhan yrityksestä tuomittu Jari Kolivaara väitti jälkikäteen, että lapsen haavoittaminen oli jäänyt vaivaamaan hänen mieltään. Hän ei kuitenkaan koskaan ottanut yhteyttä Tomi Ahlqvistiin. Tomi ei pysty edelleenkään ymmärtämään Kolivaaran tekoa.

– Se oli raukkamaista. Oli todella väärin, että hän teki sellaista, kun lapset olivat paikalla. Kodin pitäisi olla perheelle turva ja se täytyisi jättää rauhaan.

Tomi Ahlqvistin elämässä kaikki on nyt hyvin. Hänestä on myös tullut isä. Hän haluaa taata omalle jälkikasvulleen turvallisen ja rauhallisen lapsuuden.

– Minulta se silloin riistettiin. En halua, että omat lapseni joutuvat kokemaan koskaan mitään sellaista.

Esa Ahlqvist uskoo teon olleen palkkamurha, jossa Jari Kolivaara vain teki mitä käskettiin.

– En ole missään vaiheessa uskonut, että Kolivaara on ollut yksinään murha-aikeissa liikkeellä. Pidän häntä tässä jutussa vain työkaluna. Mutta palkkaajan nimeä ei ole saatu selville.

Marita Ahlqvist ei ole pohtinut, jäikö osa syyllisistä mahdollisesti tuomitsematta.

– En ole edes ajatellut sitä. Tapahtunut mikä tapahtunut. Se ei muuta mitään.

Kolivaara koki lopulta Osmo "Lusu" Ahlqvistin kohtalon. Hän tuli tapetuksi kotonaan kaksi vuotta sitten. Ahlqvistin perheen mukaan tieto Kolivaaran kuolemasta oli helpotus.

– Sen kunniaksi juotiin kakkukahvit, Marita sanoo.

Marita Ahlqvistin mukaan kaikkein voimakkaimmat tuntemukset tekijää kohtaan ovat hieman laantuneet.

– Voisihan siihen asennoitua niin, että vihaisi häntä ihan hirveästi. Mutta toisaalta uskon kohtaloon. Lusun päivät vain olivat luetut.