1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. omistajanvaihdos

Omistajanvaihdoksia vauhditetaan Keski-Pohjanmaalla: yrityksen ostamisesta halutaan yhtä tuttu väylä yrittäjäksi kuin starttiraha jo on

Omistajanvaihdosten tiellä on paljon syitä tiedon puutteesta vääriin mielikuviin.

omistajanvaihdos
Interiör från Gina Drockila-Kosonens blomsteraffär i Pyttis.
Uuden omistajan etsiminen yritykselle kannattaa aloittaa ajoissa, sillä vaihdoksen voi tehdä myös pitkässäkin yhteistyössä. Kuvituskuva.Leo Gammals

Yritysten omistajanvaihdoksia tuetaan uudella hankkeella Keski-Pohjanmaalla.

Koko maassa yrittäjistä iso osa lähestyy eläkeikää. Sama trendi on myös alueellisesti.

Keski-Pohjanmaan Yrittäjien jäsenyrittäjistä yli 55-vuotiaita on alueella eniten Pietarsaaressa ja Pedersöressä: 58 prosenttia. Myös Halsualla, Ullavassa ja Lestijärvellä heitä on yrittäjistä vähintään puolet.

Keski-Pohjanmaan yrittäjien hanke koostuu kahdesta osasta. Toinen tavoite on rakentaa alueen 43 yritysasiamiehelle yhteistyöalusta, jotta nämä voisivat sparrata toisiaan ja jakaa erityisosaamistaan.

Toinen tavoite on levittää tietoa, sillä valmiin yrityksen ostaminen on monelle outo asia, eikä tieto myytävistä yrityksistäkään aina löydy helposti.

– Starttiraha on monelle tuttu asia, mutta toimivan yrityksen myyminen tai ostaminen ei niinkään. Toivon, että kymmenen vuoden päästä ostamisesta puhuttaisiin yhtä luonnollisesti kuin starttirahasta, sanoo projektipäällikkö Matti Koivisto.

Tiedon puutetta ja vääriä kuvitelmia

Syitä siihen, ettei yritykselle tahdo löytyä jatkajaa, on monia. Osa ajattelee, että yritys pitäisi aina synnyttää omasta liikeideasta, alusta alkaen eikä ajatus ostamisesta tule edes mieleen.

Hinnoittelu on sekin taitolaji: väärin hinnoiteltu yritys ei ole houkutteleva.

– Ei ole ehkä ajateltu kliinisesti, mikä on se myytävä toiminto ja rahanarvoiset asiat. Voi olla, että prosessit ja asiakasrekisteri ovat jääneet kirjaamatta ja ovat vain pään sisällä. Sellaista tietoa on vaikea myydä, sanoo projektipäällikkö Matti Koivisto.

Toisaalta tietoa osto- tai myyntihaluista liikkuu vielä liian vähän. Sitä on pyritty lisäämään esimerkiksi yrityspörssin avulla.

Silti monet tuntuvat vierastavan ajatusta siitä, että levittäisi tietoa myyntihaluista. Osa pelkää asiakkaiden, alihankkijoiden tai kollegoiden reagoivan.

– Ei kannattaisi, koska monesti voi olla, että yrityksen myyntikuntoon laitto takaa sen hyvinvoinnin, sanoo Koivisto.

Hänen mukaansa liikkeellä kannattaa olla ajoissa, sillä ostaja saattaa haluta tehdä aluksi yhteistyötä yrittäjän kanssa pidempäänkin. Myyjä voi mentoroida, opettaa alan knopit ja auttaa firman jatkoa.

– Monesti yritys lähtee uuden omistajan voimin uudella vaiheella lentoon, tulee uusia innovaatioita ja kovasti kasvua.

Yrityksillä arvoa myös koko alueelle

Koiviston mukaan yritysten säilyminen on tärkeää myös kunnille ja alueille. Pahimmillaan yrittäjien tuottamat palvelut voivat harvinaistua tai hävitä, jos jatkajia ei löydy.

– Koko yritysmäärä pienenee, ja se ei ole kunnan näkökulmasta hyvä asia. Totta kai kaikki menestyvät ja hyvämaineiset yritykset olisi järkevä pyrkiä kaikin keinoin pitämään toiminnassa, sanoo Matti Koivisto.

Hän muistuttaa, että kyse on usein myös yrittäjän palkkalistalla olevien tuloista ja elämästä. Yksinyrittäjä taas voi myös merkittävä toisenkin yrittäjän arvoketjussa.

Lue seuraavaksi