1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. lentokoneet

Jäänpoistoauto törmäsi lentokoneeseen Kokkola–Pietarsaaren lentoasemalla

Onnettomuudesta selvittiin melko vähäisin vaurioin, kukaan ei loukaantunut.

Kokkola-Pietarsaaren lentoasema. Kuva: Kalle Niskala / Yle

Jäänpoistoauto törmäsi lentokoneeseen Kokkola–Pietarsaaren lentoasemalla Pohjanmaalla tiistaina puolilta päivin.

Onnettomuudesta kertoi ensimmäisenä Iltalehti. (siirryt toiseen palveluun)

Finavian viestinnästä kerrotaan, että auto osui onnettomuudessa paikallaan olleen lentokoneen moottoriin, mutta osuma jäi vain töytäisyksi. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa.

Finnairin viestintäjohtaja Päivyt Tallqvist kertoo, että toisen potkurin lapaan tuli vaurio. Mekaanikot saapuvat Helsingistä keskiviikkona korjaamaan vian.

– Valitettavasti tällaisia pieniä onnettomuuksia joskus harvoin sattuu, kun koneiden ympärillä pyörii huoltoajoneuvoja.

Klo 11.55 Helsinkiin lähteväksi merkitty Finnairin lento peruttiin, ja matkustajat kuljetettiin bussilla Oulun lentoasemalle. Sieltä matkustajien matka jatkuu illaksi koneella Helsinkiin.