1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. keskussairaalat

Tältä näyttävät Keski-Suomen uuden keskussairaalan sisätilat – Nova vihittiin tänään käyttöön, potilaat siirtyvät tammikuussa

Keski-Suomen uudessa keskussairaalassa on panostettu potilaan viihtyvyyteen ja turvallisuuteen.

Aulatiloissa on käytetty muun muassa 200 vuotta vanhoista puista tehtyjä hirsiä. Kuva: Niko Mannonen / Yle

Keski-Suomen uusi sairaala Nova vihittiin käyttöön tänään tiistaina.

Lähes kymmenen vuotta kestänyt kiistelty hanke saa eräänlaisen päätöksen, kun potilaat siirtyvät uuteen sairaalaan 18. ja 19. tammikuuta.

Tällä hetkellä sairaalassa on käynnissä varustelu ja laitteiden käyttöönotto. Toimintojen muutto vanhoista tiloista uusiin käynnistetään asteittain.

Sairaala Novan ensimmäisen kerroksen ravintolassa on Petri Vainion suunnittelemaa valotaidetta. Kuva: Niko Mannonen / Yle

Novan suunnittelussa tärkeä tavoite on ollut potilasystävällisyys. Siksi esimerkiksi taidetta ja luonnonvaloa on paljon, ja sairaalaan ilmoittautuessaan saa laitteesta mukaansa pienen kartan.

Potilaiden hiljaiseksi tilaksi tarkoitetulla aukiolla on Nora Tapperin taidetta, joka on saanut inspiraationsa rantamaisemasta. Kuva: Niko Mannonen / Yle

Kaikki potilashuoneet ovat yhden hengen huoneita. Niissä on omat kylpyhuoneet, ja läheisillä on huoneissa yöpymismahdollisuus.

Potilashuoneissa on nojatuolit, joista saa omaiselle sängyn. Kuva: Niko Mannonen / Yle

– Yhden hengen huoneet ovat valtava edistysaskel potilasturvallisuudelle, kun ajatellaan nykyistä pandemiatilannetta ja sairaalainfektioita muutenkin. Sen lisäksi ne ovat toki miellyttävämpiä ihmisille, sanoo Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja Juha Kinnunen.

Juha Kinnusen mielestä uuden sairaalan rakentaminen on ollut haastava, mutta kiinnostava projekti. Kuva: Niko Mannonen / Yle

Turvallisuuteen on panostettu myös karsimalla yleiset sisäänkäynnit minimiin. Henkilökunta voi kulkea taloon useammasta ovesta, mutta ilman avainlätkää sisään pääsee vain kahdesta ovesta.

Kinnunen muistelee, että nykyisessä sairaalassa yleisiä sisäänkäyntejä on lähemmäs 20.

– Nyt sisäänkäyntien valvominen ja tarvittaessa sulkeminen on paljon helpompaa.

Henkilöstöä olisi voitu kuunnella paremmin

Henkilökunta on kritisoinut uutta sairaalaa esimerkiksi pitkistä käytävistä ja hiljaisten työskentelytilojen puutteesta. Vuosi sitten ylilääkärit kertoivat Ylen haastattelussa, että heidän näkökulmaansa ei ole otettu suunnittelussa huomioon.

Pitkistä käytävistä piti päästä uuden sairaalan myötä eroon, mutta niin ei käynytkään. Kuva: Niko Mannonen / Yle

Kinnusen mukaan kaikkia ole voitu ottaa mukaan suunnitteluun, ja kompromisseja on jouduttu tekemään.

– Tilojen käytössä on haettu kustannustehokkuutta. Siksi vaikkapa omia yhden hengen työhuoneita ei ole täällä tarjolla. Lähdetään siitä, että tiloja käytetään joustavasti.

Kinnunen kuitenkin myöntää, että henkilöstön tarpeita tilojen suhteen olisi voitu kuulla enemmän.

– Esimerkiksi kirurgialla on erilaiset tarpeet, kuin jollakin konservatiivisen palvelualueen alalla. Sellaisia asioita olisi voitu ottaa huomioon paremmin.

Hinta ylitti budjetin reilusti

Sairaala Novan hinta kohosi lopulta yli 50 miljoonaa euroa aiemmin ilmoitettua suuremmaksi. Yhteensä uuden sairaalan hinnaksi tulee noin 554 miljoonaa euroa.

Novan laitteistot ovat uutta teknologiaa, jonka avulla pystytään esimerkiksi tekemään kuvantaminen sekä kirurginen operaatio samalla pöydällä liikuttamatta potilasta. Kuva: Niko Mannonen / Yle

Juha Kinnusen mukaan hintalapun suuruus tuli vain osittain yllätyksenä.

– Minulla oli sellainen käsitys, että liikutaan jossakin 25–30 miljoonan ylityksessä, koska rakennusindeksin muutoksia ei oltu ajettu sisään etukäteen. Yllätyimme siitä, että meillä oli myös lääkintälaitteista ja muista ICT-järjestelmistä olevia ylityksiä.

Novaan liittyvä keskustelu ei ole vielä ohi. Kuva: Niko Mannonen / Yle

Sairaalan maksamiseen osallistuneet kunnat aikovat teettää hinnan ylityksen syistä ulkopuolisen selvityksen.

Lue lisää:

KSML: Sairaala Novan hinta kohoaa yli 50 miljoonaa euroa luultua kalliimmaksi – kunnat kauhistuivat

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin sydänpotilaiden hoito saatetaan myydä Tampereelle

Valtava rakennusmassa jää tyhjilleen, kun keskussairaala muuttaa Novaan – alueen valttina on keskeinen sijainti