1. yle.fi
  2. Uutiset

Joukko 8–13-vuotiaita poikia piinaa asukkaita – Maskussa tuskaillaan ilkivaltakierteen keskellä

Poliisin mukaan poikien tekemästä ilkivallasta on tehty vuoden aikana jo 20 rikosilmoitusta.

ilkivalta
Poliisi teksti poliisihenkilön selässä.
Kuvituskuva.Kristiina Lehto / Yle

Maskun Humikkalan alueella kärsitään lasten tekemästä toistuvasta ilkivallasta.

Poliisin mukaan vuoden aikana on tehty yli 20 rikosilmoitusta eri puolilta aluetta. Ilkivalta ja häirintä ovat kohdistuneet taloihin, urheilukenttään, koulurakennuksiin ja liikenteeseen.

Ilmiön takana on kymmenkunta 8–13-vuotiasta poikaa. Asianomistajia taas on useita, kertoo poliisi.

Tekijät ovat poliisin tiedossa, ja heitä on puhutettu. Poliisin mukaan alueelle suunnataan jatkossa tehostetusti valvontaa. Myös lastensuojelu on puuttunut asiaan. Poliisi toivoo lisäksi lasten vanhemmilta kasvatuksellista vastuunkantoa, koska tekijät eivät ole rikosoikeudellisessa vastuussa.

– Vaikka tekijät eivät vielä ikänsä puolesta ole rikosoikeudellisessa vastuussa, ovat he kuitenkin korvausvelvollisia aiheuttamistaan vahingoista, muistuttaa rikoskomisario Maria Sainio.

Samalla poliisi toivoo malttia asian ympärille nousseeseen paikalliseen Facebook-keskusteluun.

– Pahimmillaan somekirjoittelu täyttää rikosoikeudelliset tunnusmerkit esimerkiksi kunnianloukkauksen osalta, Sainio sanoo tiedotteessa.

Lue seuraavaksi