1. yle.fi
  2. Uutiset

Pohjois-Satakunnan koronatapauksia lähtöisin pikkujouluista, hoitokodissa lisää tartuntoja – ylilääkäri toivoo ihmisten pysyvän kotona

Satakunnassa on todettu yhteensä 270 koronatartuntaa. Pohjois-Satakunta on leviämisvaiheessa, muualla Satakunnassa ollaan kiihtymisvaiheessa.

koronavirus
Satasairaalan pandemiapoliklinikan ovi
Jere Sanaksenaho / Yle

Satakunnan alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä kokoontui tiistaina ja täsmensi muutamia lauantaina annettuja koronasuosituksia.

Tilannearvio Satakunnassa on koronan suhteen ennallaan. Pohjois-Satakunnassa ollaan koronan leviämisvaiheessa, muualla Satakunnassa kiihtymisvaiheessa. Tiistaina 1. 12. Satakunnassa on todettu 270 koronatapausta (siirryt toiseen palveluun). Sairaalahoidossa on kaksi ja terveyskeskuksen vuodeosastolla kolme potilasta. Lisäksi Pohjois-Satakunnassa on todettu tänään viisi uutta koronatapausta hoitokodissa.

Tällä hetkellä annetut suositukset ovat voimassa tämän vuoden loppuun asti.

  • Aikuisten harrastustoiminnasta suositellaan pidättäytymään kokonaan erityisesti sisätiloissa. Harrastustoimintaa suositellaan toteuttamaan etäyhteyksin. Erityisesti kaikenlaista kontaktia sisältävää harrastustoimintaa kehotetaan välttämään. Rajoitus ei koske yksilö- tai ryhmälajien maajoukkuetoimintaa, SM-tason ja I-divisioonatasoista kilpailu- ja harjoittelutoimintaa sekä kansainväliselle huipulle tähtäävää ammattimaista harjoittelua.
  • 15-vuotiaat tai alle olevat ikäluokat voivat jatkaa harjoittelua, kun etäisyyksistä ja hygieniasta huolehditaan tarkasti. Mikäli ikäluokan joukkueessa on osa yli 15-vuotiaita, voi koko joukkue silti harjoitella, kun etäisyyksistä ja hygieniasta huolehditaan tarkasti ja turvavälejä tulee pystyä tosiasiallisesti noudattamaan.
  • Julkisten tilojen sulkemisen osalta työryhmä suosittelee, että lasten- ja nuorten harrastuspaikat pysyvät auki, mutta julkiset muut tilat voidaan tarvittaessa sulkea harkinnan mukaan kiihtymisalueilla kuntakohtaisesti.
  • Toisen asteen koulutuksen osalta seurataan tilannetta. Maskisuositus astui voimaan maanantaina 30.11. Asiaa tarkastellaan uudelleen seuraavassa kokouksessa.

Kaikki voimassa olevat alueelliset rajoitukset löytyvät täältä. (siirryt toiseen palveluun)

Aikuisten harrastustoiminnan osalta suositukset koskevat julkisia palveluita. Yksityiselle puolelle on kuitenkin esitetty toive, että suositukset huomioitaisiin myös siellä.

– Juridisesti emme voi antaa suosituksia yksityiselle puolelle, mutta kova toive on, että suositukset otetaan huomioon, sanoo Satakunnan sairaanhoitopiirin infektioyksikön ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä.

Julkisten tilaisuuksien järjestämisestä päättää aluehallintovirasto. Uusitalo-Seppälä sanoo, että avi on antamassa päätöksen myöhemmin tällä viikolla.

– Emme voi tietenkään tietää tarkkaan, minkälaisia päätöksiä sieltä tulee. Todennäköisesti rajoituksia kuitenkin tulee.

Jäljittäminen onnistunut hyvin

Satakunnassa on pystytty jäljittämään 92 prosenttia tartuntojen alkuperästä.

Käytännössä vain kuudessa tapauksessa tartunnan alkuperää ei tiedetä.

– Jäljittäjät ovat tehneet kovaa ja hienoa työtä, Raija Uusitalo-Seppälä sanoo.

Leviämisvaiheessa olevassa Pohjois-Satakunnassa tartuntaketjuja on lähtenyt muun muassa pikkujoulujuhlista. Eräissä vajaan parinkymmenen hengen juhlissa yli puolet sairastui. Uusitalo-Seppälän viesti kanssaihmisille onkin sitä myötä selvä.

– Nyt on aika pysyä kotona ja juhlia sitten, kun tilanne on parempi. Tässä myös nähdään se, että laajat karanteenit ovat välillä tarpeen. Tiedän, että moni kaipaa juhlia ja sosiaalista kanssakäymistä, mutta nyt ei vain ole sen aika.

Satakunnan tuoreimmat koronauutiset löydät täältä.

Kuuntele uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta täältä

Lue seuraavaksi