Hyppää sisältöön

Mikkeli antoi omat tiukat koronan kiihtymisvaiheen rajoitukset ja suositukset

Suositusten mukaan yksityistilaisuuksia ei pitäisi järjestää lainkaan ja maskia pitäisi käyttää kaikissa kohtaamisissa.

Essote linjasi tiistaina, että alueella on siirrytty koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen. Kuvituskuva. Kuva: YLE

Mikkelin kaupungin häiriötilanteiden johtoryhmä on päättänyt uusista tiukoista koronarajoituksista (siirryt toiseen palveluun) ja suosituksista (siirryt toiseen palveluun)(siirryt ulkoiseen palveluun) (siirryt toiseen palveluun), jotka koskevat muun muassa kaupungin omistamien tilojen käyttöä ja yleisötapahtumia.

Myös Essoten alueen muissa kunnissa on ryhdytty laajasti vastaaviin toimiin. Suositukset ja rajoitukset ovat voimassa 21. joulukuuta saakka.

Linjaukset tehtiin sen jälkeen, kun Essote ilmoitti siirtyneensä koronavirusepidemiassa kiihtymisvaiheeseen.

Essoten linjausten mukaisesti kaupunki suosittaa käyttämään kasvomaskia kaikissa kohtaamisissa kodin ulkopuolella.

Johtoryhmä linjasi, että kaupunki ei järjestä lainkaan yleisötilaisuuksia. Tämä koskee sekä sisä- että ulkotiloja. Lisäksi kaupunki kieltää tilojensa käytön yleisötapahtumiin.

Yksityistilaisuuksia suositellaan kokonaan vältettäväksi, jos mahdollista. Jos tilaisuuksia järjestetään, osallistujien määrä tulisi rajata 20 henkilöön, osallistujien tulisi käyttää maskeja koko tilaisuuden ajan ja turvavälit tulisi huomioida. Ruoka- tai juomatarjoiluja ei tulisi järjestää näissä tilaisuuksissa.

Lukiot pysyvät lähiopetuksessa.

Kirjastot ja museot pysyvät auki rajoituksin

Museot pidetään avoinna kuitenkin niin, että yhtä aikaa voi olla paikalla enintään 20 henkilöä. Kirjastot pidetään auki, mutta niitäkin koskee 20 henkilön läsnäolorajoitus.

Koulujen liikuntatilat suljetaan koulun ulkopuolisilta kerho- ja muilta toimijoilta.

Kaupungin sisäliikuntapaikat, kuten jäähallit, Haukihalli, skeittihalli Rantakylän palloiluhalli sekä Raviradantien kuntosali, eivät ole asiakaskäytössä. Poikkeuksena ovat alle 12-vuotiaiden liikuntaryhmät ja ammattilaisurheilijat.

Lasten harrastustoiminnassa on huomioitava, että lasten huoltajat noudattavat hygieniaohjeita, huolehtivat turvaväleistä ja käyttävät maskia kohtaamisissa.

Aikuisten joukkueliikunta tauolle

12–18-vuotiaiden liikunnan harrastaminen mahdollistetaan ulkoliikuntapaikoilla enimmillään 20 henkilön ryhmissä. Sen sijaan aikuisten joukkueliikuntaa kehotetaan välttämään myös ulkona. Tilavuokria ei peritä seuroilta niiltä osin, kun tilojen käyttö estyy tai niiden käyttöäei suositella näiden ohjeistusten perusteella.

Uimahallit sulkeutuvat yleisöltä huomisesta keskiviikosta 2.12.2020 alkaen. Alakoululaisten uimakoulut kuitenkin jatkuvat normaalisti.

Nuorisotilat ovat käytössä, mutta tiloissa voi olla enintään 20 henkilöä kerralla. Kaikkien yli 15-vuotiaiden tulee käyttää kasvomaskia.