1. yle.fi
  2. Uutiset

Lämpökaapin käryäminen VTT:n tutkimuskeskuksessa aiheutti suuren palohälytyksen Jyväskylässä

Kukaan työntekijöistä ei loukkaantunut tilanteessa, sillä tulipalo rajoittui kiinteän polttoaineen laboratorioon. 

VTT
Pieni määrä palojätettä VTT:n tutkimuskeskuksen pihassa Jyväskylässä.
Lämpökaappi kärysi VTT:n tutkimuslaitoksella Jyväskylässä. Timo Hytönen / Yle

Teknologian tutkimuskeskuksen VTT:n kiinteän aineen laboratoriossa syttyi pieni tulipalo keskiviikkoaamuna.

Päivystävä palomestari Kalle Hakamäki Jyväskylän pelastuslaitokselta kertoo, että lämpökaappi savusi huoneessa. Työntekijät soittivat hätäkeskukseen ja poistuivat ulos rakennuksesta.

Kukaan työntekijöistä ei loukkaantunut tilanteessa, sillä tulipalo rajoittui kiinteän polttoaineen laboratorioon.

Koivurannantiellä oli pelastuslaitoksen kalustoa on runsaasti, muun muassa kevyen liikenteen väylällä.

Jyväskylän Koivurannantielle annettiin hälytys keskiviikkoaamuna klo 6.10. Hälytys tuli suurena rakennuspalona Vaasan hätäkeskukselta.

Lue seuraavaksi