1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. hengellisyys

Tuore tutkimusraportti antaa kirkolle ehdotuksia hengellisen väkivallan kitkemiseksi

Kirjoittajat ovat toiveikkaita siitä, että asiat voivat muuttua, vaikka aihe onkin vaikea niin kirkolle kuin uskonyhteisöille.

hengellisyys
Pappi pitää vihkipuhetta alttarilla
Raportissa tuodaan esiin seurakuntien, hiippakuntien ja kirkon johdon vaihtelevia rooleja väkivallan ratkaisuissa. Riika Raitio / Yle

Kirkkohallituksen juuri ilmestyneessä julkaisussa ”Kirkko ja hengellisen väkivallan ratkaisut” esitetään ehdotuksia hengellisen väkivallan torjumiseen sekä siihen, millaisessa roolissa Suomen evankelis-luterilainen kirkko voisi olla asian suhteen. Raportin ovat kirjoittaneet Kirkkohallituksen asiantuntija Johanna Hurtig ja politiikantutkija Aini Linjakumpu Lapin yliopistosta.

– Hengellisen väkivallan luonne ja seuraukset ovat jo aika hyvin tiedossa. Konkreettisia ehdotuksia ongelman ratkaisemiseksi on ollut kuitenkin vähän. Raportti pyrkii vastaamaan tähän tarpeeseen, Linjakumpu kertoo tiedotteessa.

Raportissa tarkastellaan hengellisen väkivallan määrittelyjä ja väkivaltaan altistavia yhteisöpiirteitä. Pääpaino on hengelliseen väkivaltaan puuttumisessa, ennaltaehkäisyssä ja vaurioiden korjaamisessa. Kirkolla on muihin yhteiskunnallisiin toimijoihin laajat yhteydet, joita myös tässä yhteydessä on mahdollistaa hyödyntää. Raportissa tuodaan esiin seurakuntien, hiippakuntien ja kirkon johdon vaihtelevia rooleja väkivallan ratkaisuissa. Uskonnollisille yhteisöille aihepiiri on kuitenkin arkaluonteinen.

– On kuitenkin selvää, että ilman uskonnollisten yhteisöjen mukanaoloa asiaa ei voi mielekkäästi ratkaista, Hurtig painottaa.

Kirjoittajat ovat myös toiveikkaita siitä, että asiat voivat muuttua, vaikka aihe onkin vaikea niin kirkolle kuin uskonyhteisöille.

– On vaikea uskoa, että kenenkään intresseissä olisi vahingoittaa toisten hengellisyyttä - inhimillisesti herkkää ja yksityistä aluetta. Uskomme, että väkivallaton ja turvallinen hengellisyys on kaikkia yhdistävä tavoite. Tarvitaan kuitenkin rakenteita ja yhteistä tahtotilaa väkivallan ongelman ratkaisemiseksi, Hurtig ja Linjakumpu summaavat.

Lue seuraavaksi