1. yle.fi
  2. Uutiset

Tässä ovat Suomen suosituimmat YouTube-videot – laulava poliisi ja THL:n valistus kiinnostivat suomalaisia koronavuonna

Eniten katseluita keräsi tänä vuonna oululainen vanhempi konstaapeli Petrus Schroderus lauluvideollaan.

YouTube
Poliisimies Petrus Schroderus pitää kaluksistaan kiinni Oulun Merikosken voimalan alakanavan rannalla.
Timo Nykyri/ Yle

Google on julkaissut tiedot kuluneen vuoden eniten katselluista YouTube-videoista Suomessa. Koronapandemia näyttää vaikuttaneen sekä videoiden katseluun että niiden sisältöihin.

Globaalisti internetissä vietetty aika on kasvanyt Googlen mukaan jopa 60 prosenttia korona-aikana ja myös nettivideoiden katselu on lisääntynyt.

Googlen mukaan YouTubeen ladattiin koronakeväänä kuusi kertaa enemmän kuin aiemmin sellaisia videoita, joissa tehdään asioita kotona. Myös joogaan liittyvien videoiden lataaminen kolminkertaistui.

Oulun tenoripoliisi lauloi itsensä suomalaisten sydämiin, myös viranomaisviestintä kiinnosti

Korona näkyy Suomen katselluimmissa YouTube-videoissa. Kymmenen suosituimman videon listalla kuudentena on THL:n valistusvideo (siirryt toiseen palveluun) koronavirukselta suojatumisesta ja kolmantena näyttelijä Antti Holman korona-ajan poikkeusoloille virnuileva huumorivideo (siirryt toiseen palveluun).

Suosituimmaksi videoksi nousi kuitenkin Oulun poliisin vanhemman konstaapelin Petrus Schroderuksen tekemä lauluvideo (siirryt toiseen palveluun), jossa Schroderus laulaa Oulun tyhjillä kaduilla ja luo uskoa tulevaan koronan keskellä.

Aiemmin myös Kansallisoopperassa työskennellyt tenoriääninen Schroderus palkittiin esityksestään poliisin hopeisella ansiomitalilla. Ylen haastattelussa Schroderus kertoi kärvistelleensä raskaan eroprosessin keskellä videon kuvaamisen aikaan.

Schroderuksen laulama kappale on ikivihreä neuvostoiskelmä Rakastan sinua, elämä. Senon säveltänyt Eduard Kolmanovski. Suomeksi laulua ovat esittäneet takavuosina muun muassa Kauko Käyhkö ja virolainen Georg Ots.

Suomen suosituimmista videoista yhdeksän kymmenestä suomalaisia

Kiinnostava yksityiskohta suosituimpien videoiden listassa on se, että yhdeksän kymmenestä ovat suomalaisten tekemiä.

– Suomalaiset pitävät suomalaisten tekemästä sisällöstä. Tämän vuoden top 10 -listalla on vain yksi ei-suomalainen video, Googlen markkinointipäällikkö Yacine Samb sanoo tiedotteessa.

Tässä Suomen suosituimpien YouTube-videoiden top 10 -lista vuonna 2020:

1. OulunPoliisi: Rakasta elämää - Uusi päivä koittaa vielä!

2. Lakko - MINECRAFT (musiikkivideo)

3. Antti Holma: Äiti ja Skaips-komferemssi

4. Mr. Tfue: 60 Days Build Millionaire Underground Swimming Pool House

5. Puolustusvoimat - Försvarsmakten - The Finnish Defence Forces: Taistelukenttä 2020, Slagfält 2020, Battlefield 2020

6. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos: Pieni teko, suuri vaikutus – suojaudu ja suojaa muita tartunnoilta

7. MTV Talent Suomi: Veronika, 8, laulaa oopperaa italiaksi, Talent Suomi, MTV3

8. Jaakko Keso – Yle Kioski: RIP JONNE aka MKDMSK 1997-2019

9. Putous: Musasketsi: Uusioperhe-laulu, 6. jakso, Putous 12. kausi, MTV3

10. ISMO: ISMO, Ja nimi oli

Lue lisää:

Oululainen tenoripoliisi laulaa uudella videolla tuodakseen toivoa koronan keskelle – "Tämän enempää sydämestä ei olisi biisi voinut tulla"

Kun miljoonat ihailivat poliisi Petrus Schroderuksen lauluvideota, mies itse kärvisteli eron keskellä – vanhoillislestadiolaisista kollegoista löytyi tuki

Lue seuraavaksi