1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. vapaaehtoistyö

Heitä on tarvittu tänäkin vuonna – 4 tarinaa auttamisesta ja auttamisenhalusta: "Tiesin, että minua odotettiin"

Neljä eri-ikäistä vapaaehtoistyöntekijää kertoo työstään, jota korona on muuttanut monin tavoin.

vapaaehtoistyö
valoja ja keijo wallin janette pulkkinen marja nyrhinen henna honkarita ovat kuvien reunoilla jossa jouluvaloja keskellä
Janette Pulkkinen ja Marja Nyrhinen (ylärivissä) sekä Keijo Wallin ja Henna Honkarinta (alarivissä) toimivat kukin erilaisissa vapaahtoistehtävissä.Ville Viitamäki / Yle

Koronavuosi on muuttanut vapaaehtoistyötä monin tavoin.

Tapaamisia on peruttu, kohtaamiset ovat olleet virtuaalisia ja moni riskiryhmään kuuluva, aktiivisesti vapaaehtoistyöhön osallistuva, on joutunut jättämään harrastuksen osaltaan hetkeksi sivuun.

Vapaaehtoisina toimivien auttamisenhalu on kuitenkin pysynyt korkeana. Paikoin uusiakin vapaaehtoisia on saatu mukaan toimintaan.

Toisille korona-aika on tarkoittanut itsensä haastamista ja toisille rauhallisempaa vuotta. Tapasimme neljä eri-ikäistä erilaisissa vapaaehtoistehtävissä toimivaa suomalaista.

MARJA NYRHINEN, luku- ja perhemummi, MLL
Oppilaat tykkäävät, kun saavat lukumummilta täyden huomion, Marja Nyrhinen kertoo.Ville Viitamäki / Yle

Marja Nyrhinen, 66, halusi eläkeläisenä lasten pariin ja alkoi lukumummiksi

Seinäjoella asuvasta Marja Nyrhisestä tuli luku- ja perhemummi syksyllä 2019. Hän oli jäänyt eläkkeelle ja kaipasi sisältöä ja uudenlaisia kokemuksia eläkepäiviin.

– Elämä tuntui tyhjältä, kun ei ollut enää työtä ja omat lapset ja lapsenlapset asuvat kaukana – Tampereella ja ison rapakon takana. Tuntui, että lasten kanssa pitäisi päästä tekemisiin.

Rohkeana flikkana suostuin siihen ja lähdin mukaan

Marja Nyrhinen

Nyrhinen osallistui vapaaehtoiskurssille ja ilmoittautui Mannerheimin Lastensuojeluliiton lukumummiksi. Häntä pyydettiin myös varamummoksi perheeseen.

– Minä tietysti rohkeana flikkana suostuin siihen ja lähdin mukaan.

Viime talvena Nyrhinen kävi kerran viikossa koulussa lukemassa oppilaiden kanssa. Kummiperheessä hän vieraili aina pari tuntia kerralla.

– Perheessä oli kaksi pientä lasta. Olimme paljon ulkona. Kävimme leikkikentällä ja luistelemassa ja joulun aikaan leivottiin. Oli mukava tutustua lapsiin ja kovastihan ne tietysti mummiin kiintyivät.

Keväällä vapaaehtoistyöt jäivät hetkeksi sivuun, koska Nyrhisen puolison on yli 70-vuotias ja kuuluu riskiryhmään.

– Eihän se kivaa ollut. Tuli surku niitä lapsia, jotka olivat tottuneet siihen, että mummi tulee käymään ja tiesin että minua odotettiin. Ymmärsimme kuitenkin, ettemme voi vaarantaa omaa terveyttämme lähtemällä muualle.

Syksyllä hän palasi kouluun, missä suojautuu maskilla. Myös etäyhteydet ovat Marja-mummilla hallussa. Hän käyttää muun muassa teamsia ja skypeä.

– Onhan se erilaista, mutta on hienoa, että olen saanut kokea vanhoina päivinä, miten kaikki onnistuu ruudun kautta. Omien Amerikassa asuvien lastenlasteni kanssa käytän skypeä ja milloin mitäkin. Aina siitä jää kuitenkin jotain puuttumaan, kun ei livenä näe niitä kasvoja.

Nyt lukumummi on joululomalla. Perhemummoilu on jäänyt, mutta koulussa lukeminen jatkuu jälleen tammikuussa.

– Ihaninta on huomata, miten lapset edistyvät lukemisessa. Olen myös huomannut, miten merkittävä asia lukutaito on. Olisi kamalaa elää, jos ei osaisi lukea.

HENNA HONKARINTA, vapaaehtoistyöntekijä, Kokkolan srk-yhtymä
Vapaaehtoistyö on helppo paikka tutustua johonkin vastuualueeseen., sanoo Henna Honkarinta. Ville Viitamäki / Yle

Henna Honkarinta, 19, lähti jo 13-vuotiaana vapaaehtoiseksi leirille

Henna Honkarinnalle vapaaehtoistyö oli itsestäänselvyys.

Hänen kaksi tätiään työskentelee seurakunnan lapsi- ja nuorisotyössä. Heiltä kipinän sai myös 13-vuotias nuori nainen, joka lähti varhaisnuorten leirille isoseksi:

– Aika jännältähän se nyt tuntuu, että lähdin niin nuorena mukaan, mutta ehkä sille 13-vuotiaalle Hennalle annettiin vähemmän vastuuta kuin 19-vuotiaalle Hennalle.

Kuuden vuoden aikana Honkarinta on ehtinyt tehdä monenlaista. Hän on ollut rippikoulussa isosena, toiminut pyhäkoulussa, soittanut nuorten illoissa. Viime kesänä hän pääsi apuohjaajaksi seurakunnan leirille.

– Olen tosi kiitollinen, että olen saanut kokemusta ja vastuuta, ja päässyt näkemään leirielämää erilaisesta näkökulmasta. Minulle vapaaehtoistyö on tapa palvella seurakunnassa ja toteuttaa omaa uskoani ja käyttää omia lahjojani muiden hyväksi.

Siitä, kun joku kiittää, saa inspiraatiota ja se vahvistaa sitä, että olet tärkeä ja hyvä siinä, mitä teet.

Henna Honkarinta

Honkarinnan seurakuntatyöhön koronavuosi on vaikuttanut vain vähän.

– Leireillä sen näkee eniten siitä, kun desinfioidaan paikkoja ja pestään käsiä enemmän eikä oikein saa koskea toisiin eikä saa halata.

Tammikuussa nuori nainen aloittaa diakonissa-sairaanhoitajan opinnot Oulun diakonia-ammattikorkeakoulussa. Kimmoke ammattiin tuli rippileirillä vierailleen diakonin esittelystä.

Tulevaisuudessa Henna Honkarinta toivoisi näkevänsä enemmän nuoria vapaaehtoistyössä. Hänelle paras palkinto tulee työstä. Vapaaehtoisten kiitäminen on myös tärkeää.

– Siitä, kun joku kiittää, saa inspiraatiota ja se vahvistaa sitä, että olet tärkeä ja hyvä siinä, mitä teet. Olen joskus miettinyt, osataanko vapaaehtoistyötä arvostaa ja ymmärretäänkö, että se on työtä. Itse olen kokenut, että sitä arvostetaan.

KEIJO WALLIN, ensiapuryhmän ryhmänjohtaja, SPR Kokkola
Keijo Wallinilla on satoja hyvänpäiväntuttuja.Ville Viitamäki / Yle

Keijo Wallin, 66, sai onnettomuuspaikalta kimmokkeen ensiaputyöhön

SPR:n Kokkolan ensiapuryhmän ryhmänjohtaja Keijo Wallin on tuttu näky peleissä ja tapahtumissa. Mies on toiminut vapaaehtoisena yli 40 vuotta.

Kiireiselle miehelle tämä vuosi, kun osa tapahtumista peruttiin, ja aktiiviselle vapaaehtoiselle jäi siksi enemmän vapaa-aikaa, on ollut tervetullut poikkeus.

– Monta kesää menty niin, että on ollut aivan tuhottomasti päivystyksiä. Nyt monia tapahtumia on peruttu, joten minulla on ollut enemmän vapaa-aikaa. Toisaalta, kun päivystyksiä ei ole, osastolle ei tule rahaa, jolla pyörittää toimintaa vuoden ajan. Siis sekä huonoa että hyvää.

Keijo Wallin sai kimmokkeen vapaaehtoistyöhön osuttuaan muutaman kerran onnettomuuspaikalle 1970-luvulla.

– Oli kova halua auttaa, mutta tuntui, etten osaa tehdä mitään. Mentyäni töihin Outokummun tehtaille, lähdin sitä kautta kouluttautumaan, jotta saisin ensiavun perustiedot.

Yleensä päivystyksissä tullaan, koputetaan olkapäälle ja sanotaan, että teette hyvää työtä – se piisaa.

Keijo Wallin

Kerran Wallinia haastateltiin auttamisen halusta paikalliseen lehteen. Hän muistaa kertoneensa haastattelussa, että omaa varmaan hyvänlaatuisen sydänlaajentuman, kun vapaaehtoiseksi on lähtenyt ja halunnut.

– Naapurin täti oli lukenut lehden ja kysyi äidiltäni, kuinka paha sydänvika sillä Keijolla oikein on. Äiti kehotti lukemaan jutun uudestaan. Ei siinä puhuttu sydänviasta ollenkaan, Wallin nauraa.

Tänä vuonna Wallin on ollut vapaaehtoistyössä lähinnä KPV:n peleissä ja joissakin pienissä tapahtumissa. Koronavuosi on aiheuttanut myös sen, ensiavussa on pitänyt olla tarkempi itsensä suojaamisessa. Ettei tartuta itseään tai muita.

MIkä sytyttää vapaaehtoisen silmät?

– Se, kun näkee ilon, joka auttamisesta seuraa. Koet, että teet hyvää työtä. Yleensä päivystyksissä tullaan, koputetaan olkapäälle ja sanotaan, että teette hyvää työtä – se piisaa.

JANETTE PULKKINEN, nuoren kaveri, MLL
Janette Pulkkinen on mukana MLL:n ystävätoiminnassa.Ville Viitamäki / Yle

Janette Pulkkinen, 27, yhdisti työn ja huvin ja ryhtyi kaveriksi nuorelle

Yhteisöpedagogiksi opiskelevalle Janette Pulkkiselle Mannerheimin lastensuojeluliiton kaveritoiminta on mahdollisuus yhdistää työ ja huvi.

Koska lapset ja nuoret ovat olleet lähellä naisen sydäntä ja vapaaehtoistyöstä voi saada opintopisteitä, Pulkkinen ryhtyi kaveriksi 17-vuotiaalle nuorelle.

Ennen korona-aikaa he tapasivat kerran kuukaudessa, kävivät kahvilla ja ulkoilivat. Nyt yhteyttä on pidetty pääasiassa Whatsappilla ja videopuheluilla.

– Olen joutunut opettelemaan käyttämään erilaisia laitteita. Toisaalta yhteyttä voi nyt pitää kauaksikin, kun ollaan digitaaliajassa, Pulkkinen sanoo.

Nuoret monesti kaipaavat, että olisi joku, jota nähdä ja jonka kanssa olla.

Janette Pulkkinen

Suunnitelmissa on yhteinen makkaranpaistoreissu vielä ennen joulua.

– Kun Whatsappin kautta joutuu laittelemaan viestiä, ei oikein näe toista eikä saa sitä kontaktia. Nuoret monesti kaipaavat, että olisi joku, jota nähdä ja jonka kanssa olla.

Pulkkiselle vapaaehtoistyö on palkitsevaa. Työkokemuksen lisäksi nuoriin tutustuminen, heidän auttamisensa ja elämässä mukana oleminen ovat asioita, jotka tuntuvat hyviltä.

– Tulee tosi hyvä mieli, kun kuulee nuorelta, että onpa mukava lähteä sun kanssasi.

Lue seuraavaksi:

Noora Frantzi, 30, kouluttautui keväällä vapaaehtoiseksi kriisipuhelinpäivystäjäksi ja auttaa nyt ahdistuneita suomalaisia – puheluiden määrät räjähtäneet

Sadat uudet ihmiset ryhtyivät vapaaehtoistyöhön koronan vuoksi, ja he haluavat myös jatkaa sitä koronan jälkeen: "Ihmisten voima ei ole mikään pieni asia"

Lue seuraavaksi