1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Linnan juhlat

Jani Halmeen kolumni: Suomessa ne hienoimmatkin juhlat ovat sangen tavalliset

Linnan juhlissa on leppoisampaa ja tavallisempaa kuin moni kuvittelee. Suomi on Suomi ja suomalaiset suomalaisia korskeimmillaankin, kirjoittaa Jani Halme.

Kuva: Laura Railamaa / Yle

”Syökää hyvin ennen kuin menette sinne. Ruokaa saa vasta melkoisen odottelun jälkeen”. Tuttu savonlinnalainen oli käynyt siellä ennenkin. Eikä olisi niin kuuma kuin väitetään. Mutta rennompaa kuin kuvittelisi.

Isä ja äiti sen kutsun ensimmäisinä löysivät. Heidän postilaatikkoonsa oli jaettu. Ihmekös tuo, vierekkäin kun ovat ja sama sukunimi kummassakin vihreässä laatikossa. Kyllä he taisivat heti tajuta, mistä on kyse. Olihan kuoren vasemmassa yläkulmassa lähettäjän nimi. Kuukausi olisi aikaa valmistautua.

Siihen nähden, miten tarkasti näiden juhlien pukukoodia väijytään, on merkille pantavaa että kutsussa puhutaan vain juhlapuvusta. Hämmästyttävän hyvin tuntuvat kaikki tietävän mitä se tarkalleen tarkoittaa. Kutsussa ei myöskään viitata siihen, miksi ihminen on kutsuttu. Osa tietää, loput arvailevat. Kansanedustajat ja suurlähettiläät kuuluvat ensin mainittuihin.

Ensimmäisen kerran kutsun haluaa nähdä kohtelias varusmies. Vai olikohan se poliisi? Korttelin päässä juhlapaikalta. Ovella henkilöllisyystodistus syynätään tarkasti. Kutsussa on tarkka saapumisaika, jottei jonoja syntyisi. Perimätiedon mukaan kansanedustajat on kaikki ohjeistettu saapumaan viimeisenä. Hehän juhlivat siellä joka vuosi. Aika moni näyttäisi jättäneen tämän kehotuksen huomioimatta. Lehdistön houkutus on liian suuri. Mitä pidempään on juhlissa, sen todennäköisempää on päästä jututettavaksi.

Koulussa kerrottiin nykytaiteen eroavan muusta taiteesta siinä, että taitelija on hengissä.

Palttoo narikkaan ja portaita ylös. Hyvin on aikaa ihailla näyttävää taulua. Kuulemma Anna Retulaisen käsialaa ja juhlapaikan ainoa nykytaideteos, tietää edellä jonottava kertoa. Koulussa kerrottiin nykytaiteen eroavan muusta taiteesta siinä, että taitelija on hengissä. Luotan jonottajaan ja opettajaan.

Jono matelee, portaat loppuvat. Yhtäkkiä joku isoihin mikrofonillisiin kuulokkeisiin sonnustautunut nainen kysyy kutsun mukana tullutta korttia. Siihen sai täyttää televisioväkeä varten oman nimensä. Juontajat ovat kokeneita ja ennakkonsa tehneitä, mutta eivät sentään taikureita. Kuulokenainen auttaa heitä, kertoo keitä ovesta seuraavaksi saapuu.

Moni kuulemma haluaa varmistaa ruutuaikansa. Se tapahtuu jättämällä etäisyyttä edelliseen ihmiseen, ennen kuin itse askeltaa kättelyyn. Tämä vaatii kylmäpäisyyttä. Oven takana kun on talon henkilökuntaan kuuluva henkilö, jonka tehtäviin kuuluu sen estäminen. Pontevasti hän patistelee: ”Ei saa jättää välejä. Välien jättäminen kielletty”. Nykyään tuota komentoa ei tunneta. Kaksi vuotta sitten oli erilaista.

Juhlissa aiemmin käynyt tuttu antoi toisenkin vinkin. Älkää sekoilko kättelyssä. Se kun tulisi Mariankadulta alkaneen jonottamisen päätteeksi yllättäen. Juuri noin siinä kävi. Minun vuoroni? Ai nyt? Kuumottavuuteen ja äkillisyyteen nähden tilanteessa yleishölmöillään ja tallotaan helmoja hämmentävän vähän.

Suunnittelin tuovani terveisiä myös kissaltani Urho Kekkoselta.

Kättelyssä ei pitäisi toivottaa hyvää itsenäisyyspäivää, vaan kertoa selkeästi oma nimi. Suunnittelin tuovani terveisiä myös kissaltani Urho Kekkoselta – mutta tilanteen kestoa yhtään pidentämättä. Jännitti niin vietävästi, etten ole ihan varma mitä lopulta sanoin. Omaan korvaan se kuulosti aivan liian nopeasti soperretulta sopalta omaa nimeäni, itsenäisyyden toivotusta ja ilman mitään perusteluja tilanteeseen tipautettua entisen presidentin nimeä. Luulen, että se kuulosti isännän ja emännän korvaan samalta. Portsari ei olisi päästänyt tuon pidemmälle.

Kättelyä seuraa kaunis yllätys, josta edes se savonlinnalainen ei maininnut mitään. Talon henkilökunta on muodostanut pitkille käytäville ja niitä seuraaville pitkille käytäville tervetulokujan, jossa toivotellaan iloisesti puolin ja toisin hyvää itsenäisyyspäivää. Kuja johdattaa syvemmälle juhlapaikan ytimeen. Kokeneimmat juhlijat kaartavat takaisin narikkaan. He vaihtavat siellä jalkaansa mukavammat juhlakengät. Enää eivät kamerat katso kenenkään jalkoja.

Kättelyt kestävät pitkään. Erittäin pitkään. Jokainen vieras odottaa kohteliaasti muiden vieraiden illan huippuhetkeä.

Jostain saa kuulemma jo jotain juomaa ja pikkusuolaista. Emme löydä, eikä liikkumaan oikein mahdu. Varastoidumme lukuisiin pieniin huoneisiin ja seuraamme televisiosta muiden saapumisia. Toisaalla niitä kutsuttaisiin neukkareiksi.

Hienoa salia seuraa upea sali ja sitä hieno sali.

Yllättäen ovia alkaa avautua. Heti kiertämään paikkoja. Hienoa salia seuraa upea sali ja sitä hieno sali. Onko tämä se goottilainen? Vai onko se tuo äskeinen? Kirjaston sentään tunnistaa helposti.

Booli on hyvää. Sillä tavalla kuten booli on. Vähän epäilen reseptin salaisuutta tai tekemisen pikkutarkkuutta. Varusmiehet kuulemma auttelevat sen tekemisessä, paikoin ronskistikin. Sen tepposet tekevään voimaan uskon silti, odottelu janottaa. Parturin tuolissa syödystä pizzasta palkitaan juuri nyt.

Juhlissa on leppoisampaa ja oudolla tavalla tavallisempaa kuin kuvittelin. Suomi on Suomi ja suomalaiset suomalaisia korskeimmillaankin. Ruoka on hyvää. Sillä tavalla kuten juhlien noutopöytäruoat ovat hyviä. Sellaista saa pitkän Martta-uran tehneen naapurin rouvan 70-vuotisjuhlissa tai järjestöjen joulujuhlissa. Voileipäkakkuja, sienipiirakkaa, kuivakakkua.

Yhtä valkoviiniä, yhtä punaviiniä ja olutta. Kaikki läheltä ja valtaosin luomua. Aivan kuten vieraatkin. Naapurimaan Nobel-illallinen on kopean pöyhkeää mahtailua tähän verrattuna. Crown -televisiosarjan meno on toiselta planeetalta.

Vaikka toteutus ja tunnelma ovat perin tasavaltalaisia, pitää säännöllisin väliajoin käydä keskustelua siitä, onko touhussa mitään järkeä. Kannattaako yhteisellä rahalla kustantaa kemut harvoille? Väitän, että kannattaa. 1700 kutsutusta lähes puolet on tavallisia suomalaisia työssäkäyviä ihmisiä edustamassa paitsi itseään myös kollegoitaan.

Etevimmät vieraat onnistuvat kääntämään mediahuomion itseään tärkeämpiin asioihin. Saamelaisen oikeuksiin, sananvapauteen, kotimaiseen muotiin.

Sairaanhoitajia, yrittäjiä ja vapaaehtoistyöntekijöitä. Nykyinen linnanherra on kasvattanut tavisten määrää edeltäjiinsä verrattuna. Nykyään myös televisiojuontajat tuntuvat yhä useammin löytävän lähetykseen niin vuoden opettajat, kuin tähtihuovuttajatkin.

Television myötä välitetään eteenpäin muitakin asioita kuin juhlahumua. Etevimmät vieraat onnistuvat kääntämään mediahuomion itseään tärkeämpiin asioihin. Saamelaisen oikeuksiin, sananvapauteen, kotimaiseen muotiin. Sinä vuonna Jasper Pääkkönen väisti satoja kertoja Hollywood -uraansa koskevat kysymykset ja puhui väsymättä uhanalaisten kalojen ja voimalapatojen purkamisen puolesta.

Minun mielestäni yhteiskunnallisten asioiden esiinnosto mahtuu itsenäisen maan syntymäpäiväjuhliin oivallisesti. Vapaan sanomisen ja tekemisen puolesta taistelemisessa moni koki käsittämättömiä menetyksiä.

Seuraavana päivänä lehdissä listataan illan kuningattaria. Minun valintani on selvä. Vaimoni pääsi kuin pääsikin juhliin. Suomessa kun ne hulppeimmatkin juhlat ovat sellaiset, että niihin uskaltaa saapua vaikka suoraan syöpäklinikalta. Jopa ilman hiuksia.

Jani Halme

Kirjoittaja on parikkalais-punavuorelainen luova johtaja, joka kokee kahdessa paikassa asumisen tuovan elämään runsaita henkisiä etuisuuksia.

Kolumnista voi keskustella 7.12. klo 23.00 asti.

Lue myös

Kaikki jäivät ilman kutsua Linnan juhliin, mutta ei hätää, sillä nyt voit ottaa selfien autiossa Presidentinlinnassa – näin se onnistuu

Näin itsenäisyyspäivää juhlitaan Ylen kanavilla tänä vuonna!