Ylen kannatusmittaus: Perussuomalaiset nousi SDP:n ohi suosituimmaksi puolueeksi – kokoomus vajoaa edelleen

Perussuomalaiset ja SDP kamppailevat nyt hyvin tasaväkisinä suosituimman puoleen asemasta.

Kuva: Ilkka Kemppinen / Yle

Perussuomalaiset on noussut SDP:n ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi Ylen tuoreessa kannatusmittauksessa. Muutos palauttaa puolueiden keskinäisen järjestyksen koronakriisiä edeltäneeseen tilanteeseen.

Perussuomalaiset onnistui kasvattamaan kannatustaan marraskuun aikana puolueista eniten, lähes puolentoista prosenttiyksikön verran. 20,9 prosentin kannatus on puolueelle korkein sitten alkuvuoden, jolloin perussuomalaiset oli edellisen kerran kannatusmittauksissa piikkipaikalla.

– Perussuomalaiset on onnistunut pitämään hyvin kannattajansa, jotka äänestivät heitä eduskuntavaaleissa. Lisäksi uusia kannattajia on tullut erityisesti nukkuvien puolueesta, kokoomuksesta ja keskustasta, kertoo kannatusmittauksen tehneen Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja.

Perussuomalaiset on kasvattanut Turjan mukaan kannatusta erityisesti miesten keskuudessa, mikä vahvistaa puolueen entisestäänkin vahvaa asemaa miesten puolueena. Mieskannattajien määrä on puolestaan vähentynyt sekä kokoomuksella että SDP:llä.

SDP:n koronalisä sulamassa

SDP:n kannatus laski hieman ja on nyt 20,6 prosenttia. Pääministeripuolueen kannatus on huvennut kahdessa peräkkäisessä mittauksessa lokakuusta lähtien.

SDP:n kannatus nousi huippulukemiin kevään aikana, kun koronakriisi keskitti kaiken huomion hallituksen koronatoimiin ja erityisesti pääministeri Sanna Mariniin (sd.), mutta nyt lukemat ovat palanneet lähemmäs tuttua tilannetta, jossa yhdelläkään puolueella ei ole selvää etulyöntiasemaa.

– Poikkeusoloissa nähtiin poikkeuksellisia lukemia ja nyt ollaan palaamassa lukuihin, jotka ovat normaaleja tässä nykyisessä poliittisessa tilanteessa. Ei ole yhtä ylivoimaisesti suurinta puoluetta, vaan kolmesta neljään keskisuurta puoluetta, Turja sanoo.

Kokoomuksen alavireinen oppositiotaival jatkuu

Keväällä kuntavaalien ykköspuolueen asemaa puolustavalle kokoomukselle kannatusmittaus tuo jälleen huonoja uutisia.

Syksyllä mittauksesta toiseen luisunut kannatus on vajonnut jo hieman alle 16 prosenttiin. Eniten kokoomuksen kannatus on laskenut alle 35-vuotiaiden keskuudessa.

Oppositiopolitiikassaan syksyn mittaan ärhäköityneelle kokoomukselle päänvaivaa tuottaa kahden rintaman sota, jossa kannatusta katoaa Taloustutkimuksen tausta-aineiston mukaan sekä perussuomalaisille että vihreille. Arvoliberaalien ja arvokonservatiivien samanaikainen miellyttäminen vaikuttaa yhä vaikeammalta.

Hallituspuolueista vihreät paransi kannatustaan 0,8 prosenttiyksikköä 11,6 prosenttiin.

Edellisellä mittausjaksolla näkynyt keskustan kannatusnousu ei jatkunut, vaan kannatus putosi hieman ja on nyt 12,1 prosenttia.

Vasemmistoliiton kannatus laski 7,2 prosenttiin. RKP:n kannatus on pysynyt käytännössä samana kuin edellisessä mittauksessa ja on nyt 4,4 prosenttia.

Hallituksen ja opposition yhteenlasketussa kannatuksessa muutokset pieniä

Hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus on 55,9 prosenttia ja opposition kannatus 44,1 prosenttia. Hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus on laskenut puoli prosenttiyksikköä, kun taas opposition kannatus on vastaavasti noussut puoli prosenttiyksikköä.

Kristillisdemokraattien kannatus on laskenut prosenttiyksikön verran kolmeen prosenttiin, mutta pienen puolueen osalta kyse on todennäköisemmin otoksen kokoon liittyvästä satunnaisvaihtelusta kuin pysyvästä muutoksesta.

Nyt-liikettä äänestäisi nyt 2,2 prosenttia vastaajista. Kokoomuksesta irtaantuneen kansanedustajan Harry Harkimon puolue on osaltaan hankaloittamassa kokoomuksen kuntavaalitilannetta, sillä puolueen voi odottaa keräävän ääniä juuri kokoomukselle tärkeällä pääkaupunkiseudulla.

Aiheesta voi keskustella perjantai-iltaan 4.12.2020 klo 23.

Lisää aiheesta: