1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Joulukinkku

Mia Röngän kolumni: Sika, se joulumielen tuo

Joulupöydässä pötköttää koiraa älykkäämpi eläin, kirjoittaa Mia Rönkä.

Joulukinkku
Mia Rönkä
Kalle Mäkelä

”Sika, se joulumielen tuo”, kirjoitti rocklyriikan mestari Juice Leskinen kappaleeseensa Sika. Juice näki joulukinkun länsimaisen kulutusyhteiskunnan vertauskuvana: ”...minä läävässä lojuvaa karjua katsoin / kärsivin ilmein, vellovin vatsoin / kun loppuu aatto ja alkaa yö / ihminen on sitä mitä hän syö...”

Muissa kuin omissa perinteissä ja käytännöissä on helppo nähdä korjaamisen varaa. COVID-19 -pandemian myötä kansainvälisesti uutisiin nousseet kiinalaiset eläintorit ovat herättäneet suomalaisissakin järkytystä ja paheksuntaa. Kuitenkin myös länsimaisessa lihan tehotuotannossa voi eläimille koitua kärsimystä, ja tehotuotanto saattaa eläintorien tavoin toimia virushautomona (siirryt toiseen palveluun).

Milloin ja millä perustein on jonkin perinteen aika väistyä?

Tämä joulu on erilainen kuin on totuttu. Ihmisen luontosuhteen kipukohdista ja eläinten väärästä kohtelusta alkunsa saanut pandemia traagisine seurauksineen pakottaa muuttamaan käyttäytymistä ja perinteitä.

Pandemian myötä on hengen ja terveyden turvaamiseksi tehty nopeasti ratkaisuita, joita aiemmin pidettiin tarpeellisina esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi mutta mahdottomina toteuttaa. Koronaviruksen leviäminen tanskalaisilla turkistiloilla on aktivoinut keskustelua turkistarhauksen oikeutuksesta. Jää nähtäväksi, nousevatko myös eläinten tehotuotanto ja ruokapöytäämme päätyvien eläinten hyvinvointi uudella tavalla keskusteluun.

Eri kulttuureissa hyödynnetään ravinnoksi eri eläimiä. Hinduille lehmä on perinteisesti pyhä eläin, jota ei syödä. Islamissa ja juutalaisuudessa sikaa ei pidetä ihmisravinnoksi kelpaavana. Suomalaisessa kulttuurissa puolestaan ei ole ollut tapana syödä esimerkiksi koiria. Toista puistattava käytäntö voi toiselle olla kyseenalaistamaton osa arkea.

Myös omat kokemukset vaikuttanevat siihen, mitä eläimiä tuntuu luontevalta ruokapöydässä nauttia. Aikanaan lemmikkikanin omistajana ei kanipaisti olisi maistunut. Minipossun hankkinut kaverini totesi, että kinkunsyönti on hänen osaltaan loppu. Kyseinen minipossu käy muun perheen mukana sienimetsällä, pitää lenkillä kontaktipulinaa ja osaa herkunhaussa avata kärsällään niin jääkaapin, juomatölkin kuin vetoketjun – ja odottaa parasta hetkeä makupalan nappaamiseen.

Joulukinkku on pohjoismainen perinne, joka juontanee juurensa kristinuskoa edeltävään aikaan. Islantilaisessa mytologiassa villisika liittyi talvipäivänseisauksen juhlintaan (siirryt toiseen palveluun) ja hedelmällisyyden jumala Freyrin palvontaan. Suomessa kinkku otti paikkansa joulupöydässä 1900-luvulla (siirryt toiseen palveluun). 1800-luvulla sikatalous oli pienimuotoista, eikä sikaa syöty joka kodissa. Joulukinkussa ilmeisesti yhdistyivät herrasväen tapa nauttia possua ja kansan tapa paistaa ruoaksi takajalka.

Suomessa keskimäärin noin kolmeen kotitalouteen neljästä ostetaan joulukinkku. Vuosittain joulukinkkuja myydään 6–7 miljoonaa kiloa, joista kotimaista lihaa on keskimäärin 87 prosenttia. Luomukinkkujen osuus myynnistä on alle kaksi prosenttia (siirryt toiseen palveluun). Lihatiedotuksen teettämän (siirryt toiseen palveluun) kyselyn mukaan kuitenkin jopa kolmannes kinkun ostajista hankkisi luomukinkun, jos niitä olisi saatavissa.

Ennen vanhaan lihan tuotantoketju oli yleensä lähellä ruokailijaa. Pihakarsinan possu teurastettiin syksyllä. Sama pätee joissakin tapauksissa nykyäänkin. Tanskalaisen tuttavaperheen luona vieraillessani päivällispöydän vuohipaistilla oli etunimi. Myös metsästäjä tai kalastaja kohtaa saaliseläimensä elävänä yksilönä, silmästä silmään.

Nykyään suuri osa lihasta päätyy kuitenkin keittiöihimme ja ruokapöytiimme nimettöminä raaka-aineina tai jalosteina ja tappaminen on suurelta osin ulkoistettu. Kuten Juice kappaleessaan Sika toteaa: ”...jouluna sikaa mä muista en / vain kinkkua vahtaan himoiten...”

Kinkkuna joulupöydässä lepäävä sika on eläimenä paljon älykkäämpi kuin joululahjaluutaan pöydän alla kaluava koira (siirryt toiseen palveluun). Sika yltää älykkyydeltään noin viisivuotiaan lapsen tasolle (siirryt toiseen palveluun), vaikuttaa kykenevän itsetietoisuuteen ja oppii ratkomaan ongelmia ja esimerkiksi pelaamaan videopelejä.

Suomalaisessakaan tehotuotannossa ei lain vähimmäisvaatimukset täyttävä hoito takaa näille älykkäille, uteliaille, sosiaalisille ja perhekeskeisille eläimille hyvinvointia ja lajityypillistä elämää, kuten mahdollisuutta pesänrakennukseen, tonkimiseen, pureskeluun, leikkiin ja ympäristön tutkimiseen.

Ympäristövaikutusten kannalta ajateltuna joulunvieton yhteenlasketusta hiilijalanjäljestä kinkun osuus on suhteellisen pieni. Sianlihan hiilidioksidipäästöt ovat keskimäärin 5–9 kiloa hiilidioksidia per lihakilo; viiden kilon kinkun hiilijalanjälki on siten vähintään 25 kiloa, mikä vastaa noin 160 kilometrin ajomatkaa bensiiniautolla (siirryt toiseen palveluun). Kuitenkin esimerkiksi joulupuuhun verrattua kinkun hiilijalanjälki on suuri: luonnonkuusen hiilijalanjälki on noin kaksi kiloa.

Missä määrin, mitä kautta ja kuinka nopeasti perinteet ja käytännöt muuttuvat? Mitä jonkin käytännön asema perinteenä oikeuttaa? Milloin ja millä perustein on jonkin perinteen aika väistyä?

Jotkin muualla harjoitettavista käytännöistä ja perinteistä on helppo mieltää omien lakiemme ja normiemme vastaisiksi, samoin osa entisistä omista käytännöistämme.

Kuinka tarkka sen sijaan on katseemme nykyisten lakiemme ja normiemme sallimien perinteiden ja käytäntöjen osalta? Mitä jos perinne on lainmukainen ja yleisesti hyväksytty mutta silti vahingoittaa esimerkiksi ympäristöä, eläinten oikeuksia tai muiden ihmisten elinehtoja? Mitä vaatii asioiden näkeminen uudella tavalla?

Viime vuosina ovat asenteet lihansyöntiä kohtaan jossain määrin muuttuneet. Monet kuluttajat haluavat luomua (siirryt toiseen palveluun) tai lähilihaa, jonka alkuperä on tiedossa ja kasvatusoloja pidetään hyvinä, tai suosivat riistaa. Myös ilmasto- ja terveysnäkökohdat painavat ruokavalinnoissa. Kasvisvaihtoehtoja ja lihankorvikkeita on jatkuvasti enemmän tarjolla moniksi ruoiksi, myös joulukinkuksi.

Mia Rönkä

Kirjoittaja on naantalilainen tutkija, tiedetoimittaja ja kirjailija, joka on perehtynyt etenkin ihmisen ja muun luonnon suhteeseen. Hän on ympäristöekologian dosentti Turun yliopiston biodiversiteettiyksiköstä.

Kolumnista voi keskustella 21.12. klo 23.00 saakka.

Lue seuraavaksi