1. yle.fi
  2. Uutiset

Kerrostalon ullakon syttymissyy Kouvolassa on yhä epäselvä – poliisi käy läpi eri vaihtoehtoja

Poliisi on tutkinut, saiko tulipalo alkunsa tapaturmaisesti vai sytyttikö sen joku tahallaan.

tulipalot
Tulipalossa kärsinyt talo Kauppalankadulla Kouvolassa
Kouvolassa Kauppalankadulla sijaitsevan kerrostalon katto painui lommolle tulipalon seurauksena. Arkistokuva.Pyry Sarkiola / Yle

Kouvolassa palaneen kerrostalon ullakon syttymissyy on vielä epäselvä.

Kauppalankadulla sijaitsevan kerrostalon ullakolla syttyi tulipalo 9. marraskuuta. Pelastuslaitoksen savusukeltajat pelastivat palavasta kerrostalosta kahdeksan ihmistä.

Tutkinnanjohtaja Roope Lehdon mukaan poliisi on pikkuhiljaa sulkenut pois eri vaihtoehtoja syttymissyistä, mutta varsinaista läpimurtoa tutkinnassa ei ole tehty.

– Tämän on maraton-tutkinta, valitettavan hidastempoinen. Olemme tutkineet eri vaihtoehtoja syttymissyistä, eli ovatko ne tapaturmaisia vai ihmisen aiheuttamia, Lehto kertoo.

Hän ei kuitenkaan ota kantaa siihen, mitä vaihtoehtoja on suljettu pois, koska tutkinnassa ei ole löytynyt mitään varmaa syttymissyytä.

Kaakkois-Suomen poliisi pyysi tulipalon jälkeen yleisöltä paloon liittyviä havaintoja ja tulipalosta kuvattua materiaalia.

– Alkuvaiheessa vihjeitä tuli mukavasti, mutta mikään ei ole ollut läpimurto tutkinnassa. Olemme silti kiitollisia yleisölle vihjeistä, Roope Lehto sanoo.

kerrostalopalo aiheuttaa runsaasti savua
Kerrostalon ullakolla syttyi tulipalo Kouvolan Kauppalankadulla.

Lue lisää: Kerrostalon ullakko roihusi ilmiliekeissä Kouvolan keskustassa – savusukeltajat pelastivat kahdeksan ihmistä

Asutko kerrostalossa, joka on rakennettu ennen vuotta 1978? Kotitalossasi voi muhia katastrofi, jos tulipalo syttyy

Lue seuraavaksi