1. yle.fi
  2. Uutiset

Poikansa vapaudenriistosta epäilty äiti on päästetty vapauteen Ruotsissa – erikoisen tapauksen tutkinta jatkuu, rikosta epäillään yhä

Dagens Nyheterin mukaan mies on ollut vuosien mittaan tekemisissä viranomaisten kanssa.

Ruotsi
Poliisi menee kerrostaloon salkun kanssa
Poliisin teknikot tutkivat äidin ja pojan kotia 1. joulukuuta. Äitiä epäillään poikansa vapaudenriistosta ja ruumiin vammojen tuottamisesta. Claudio Bresciani / EPA

Poikansa vapaudenriistosta epäilty 70-vuotias äiti on päästetty vapauteen Ruotsissa. Asiasta ovat kertoneet ruotsalaissyyttäjät keskiviikkona.

Äiti pidätettiin tällä viikolla, kun hänen kotoaan löytyi hänen 41-vuotias poikansa, joka kärsi pahoista ruumiinvammoista. Mieheltä puuttui esimerkiksi hampaita ja hänen jalkansa olivat märkivillä haavoilla.

Tapaus alkoi paljastua, kun äiti joutui sairaalahoitoon. Mediatietojen mukaan miehen sisko meni Haningenin kunnassa Tukholman läänissä sijaitsevaan asuntoon sunnuntaina ja löysi sieltä veljensä.

Poliisi alkoi epäillä, että äiti on pitänyt poikaansa vankina 28 vuoden ajan heidän kotonaan ja kohdellut häntä väkivaltaisesti. Äiti kiisti syytteet.

Löydettäessä mies ei pystynyt kävelemään eikä juurikaan puhumaan. Löydön jälkeen hänet vietiin mediatietojen mukaan sairaalaan leikkaukseen.

Rikosta epäillään yhä

Syyttäjä Emma Olsson on sanonut, että miestä kuulusteltiin keskiviikkona. Kuulustelun ja muun tutkinnan perusteella näyttö äitiä vastaan on syyttäjän mukaan heikentynyt.

Syyttäjä on arvioinut, ettei äiti voisi vahingoittaa tutkintaa, joten hänet päästettiin vapauteen.

Olsson painotti kuitenkin, ettei tutkinta ole vielä päättynyt ja rikosta epäillään yhä. Epäilyt koskevat laitonta vapauden riistoa sekä vakavan ruumiillisen sairauden ja vamman aiheuttamista.

Mies on ollut tekemisissä viranomaisten kanssa

Seuraavaksi tutkitaan niitä olosuhteita, jotka ovat johtaneet tapaukseen.

D (siirryt toiseen palveluun)agens Nyheterin (siirryt toiseen palveluun) tietojen mukaan mies on ollut tekemisissä viranomaisten kanssa viime vuosien aikana.

Dagens Nyheterin mukaan kymmenen vuoden takaa on olemassa muun muassa hallinto-oikeudenpäätös, jossa on käsitelty miehen työkykyä ja oikeutta sairauspäivärahaan.

Tapaus on saanut Ruotsissa paljon huomiota, ja nyt maassa pohditaan, miten miehen tilanne on voinut jäädä viranomaisilta huomaamatta. Sisko on kertonut ruotsalaismedioille, että asunto oli löytöhetkellä todella huonossa kunnossa.

– Siellä oli virtsaa, likaa ja pölyä. Se haisi mädäntyneelle, sisko sanoi Expressenille (siirryt toiseen palveluun).

Dagens Nyheterin mukaan sisko on kertonut tuoneensa jo useamman kerran esiin huolensa siitä, ettei asunnossa ole kaikki kohdallaan.

Tapauksesta kertoo Ruotsissa myös esimerkiksi SVT (siirryt toiseen palveluun).

Aiemmin aiheesta:

Äiti piti poikaansa sisällä lähes 30 vuotta Tukholmassa – epäillään laittomasta vapaudenriistosta

Lähteet: AFP

Lue seuraavaksi