1. yle.fi
  2. Uutiset

Kauppakamarit: Yritysten näkemys hallituksesta parantunut – on kuitenkin edelleen heikko

"Kevään pahimmat uhkakuvat eivät toteutuneet, ja sen takia ilmassa on lievää optimismia ensi vuotta kohden", sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja.

Keskuskauppakamari
Viiden hallituspuolueen puheenjohtajat rinnakkain.
Mauri Ratilainen / AOP

Kauppakamarien jäsenyritysten näkemys sekä hallituksen koronaepidemian että epidemian aiheuttaman talouskriisin hoidon onnistumisesta on parantunut alkusyksystä.

Kolmannes kauppakamarikyselyyn vastanneista yrityksistä on tyytyväisiä toimiin, kun tyytyväisiä oli lokakuussa vain 22 prosenttia.

Kuitenkin puolet yrityksistä on sitä mieltä, että hallituksen toimet talouskriisin suhteen ovat heikkoja tai erittäin heikkoja.

– Kevään pahimmat uhkakuvat eivät toteutuneet, ja sen takia ilmassa on lievää optimismia ensi vuotta kohden, vaikka tilanne onkin edelleen huolestuttava. Kaikki toivovat nyt, että toinen aalto saadaan laskuun ja rokote ennättää tulla ennen kuin kolmas aalto iskee, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi tiedotteessa (siirryt toiseen palveluun).

Kyselyyn vastasi yli 3 200 kauppakamarien jäsenyritystä useilta eri toimialoilta ympäri Suomen.

Lue seuraavaksi