Hyppää sisältöön

Tuija Siltamäen kolumni: Opintopiste ei pakota opiskelemaan 12 tuntia päivässä – jokainen saa itse päättää, mihin aikansa käyttää

Opintopiste tarkoittaa, että opiskelijalla saattaa kulua asian oppimiseen jonkin aikaa, kirjoittaa Tuija Siltamäki.

Kuva: Antti Haanpää / Yle

Marraskuussa Instagramissa levisi järkyttävä laskelma.

Helsingin yliopiston opiskelija Minna Majaniemi oli laskenut, että jos opiskelija suorittaa suositusten mukaisesti yhdessä periodissa kolme viiden opintopisteen kurssia, hän joutuu opiskelemaan lähes 12 tuntia päivässä.

Majaniemen laskukaava menee näin: kun yksi opintopiste vastaa virallisen suosituksen mukaan 27 tunnin opiskelua, ja yhdessä periodissa opintopisteitä pitäisi saada 15, on laskennallinen työmäärä 11,6 tuntia arkipäivässä.

Siis 12 tuntia päivässä vain, että saisi minimivaatimukset täyteen! Ja joku vielä ihmettelee, että opiskelijat uupuvat!

Hirveäähän se on, muttei ihan totta.

Korkeakoulussa opiskellaan itseä ja omaa elämää varten. Uupuminen ei ole oma valinta, mutta korkeakoulussa kukaan ei pakota ketään opiskelemaan kellon ympäri.

Opintopiste ei ole mikään absoluuttinen mittayksikkö. Se on epämääräiseen sopimukseen perustuva mittari, jonka tarkoitus on auttaa hahmottamaan, kuinka paljon työtä tiettyjen oppimistulosten saavuttaminen vaatii.

Suomessa opintopisteet otettiin käyttöön vuonna 2005 (siirryt toiseen palveluun), kun opintoviikot poistuivat käytöstä. Muutos perustui Euroopan unionin Bolognan prosessiin (siirryt toiseen palveluun), jonka tarkoitus oli yhtenäistää Euroopan maiden kirjavia korkeakoulujärjestelmiä. Bolognan prosessin seurauksena syntyi muun muassa The European Credit Transfer and Accumulation System (siirryt toiseen palveluun) (ECTS). Sen credit tunnetaan Suomessa nimellä opintopiste.

Systeemiä varten arvioitiin, kuinka paljon työtunteja yhden opintovuoden suorittamiseen kuluu. Tarkkaanhan sellaista ei voi tietää kukaan, koska eri aloilla ja eri opiskelijoilla kuluu eri asioihin eri verran aikaa, mutta kompromissina päädyttiin siihen, että varmaan noin 1 500–1 800 tuntia. Kokonaisen lukuvuoden arvoksi määriteltiin 60 opintopistettä, ja niinpä yhden opintopisteen laskennalliseksi työmääräksi tuli 25–30 tuntia.

Tunnusluvut vaihtelevat ympäri Eurooppaa. Jopa ECTS:n käyttöohjeissa (siirryt toiseen palveluun) painotetaan, että työmäärät ovat arvioita, ja yksittäisten opiskelijoiden työmäärät vaihtelevat.

Jostain syystä esimerkiksi Italiassa yksi opintopiste "vastaa" 25 tunnin työtä, Saksassa 30 tunnin työtä. Suomessa yliopistolakiin kirjattiin 1 600 tuntia, joka 60 opintopisteeksi jaettuna vastaa noin 27 tuntia per piste.

Opintopiste ei siis tarkoita,että opiskelijan pitäisi opiskella yhden pisteen eteen 27 tuntia. Se tarkoittaa, että opiskelijalla saattaa kulua 27 tuntia yhden pisteen oppimistulosten saavuttamiseen.

Se, miten opettajat ja ohjaajat näitä kaavioita tulkitsevat, on sitten toinen juttu. Käytännöissä olisi epäilemättä yhdenmukaistamisen varaa.

Joillakin aloilla opintomenestyksellä voi olla paljonkin väliä, toisilla ei minkäänlaista. 

Opintopistekiista karkasi pian alkuperäisestä aiheestaan ja yleistyi keskusteluksi opiskelijoiden jaksamisesta yleensä.

Se on tärkeä aihe, ja esimerkiksi YTHS:n mielenterveyspalveluissa olisi todella paljon parannettavaa. Kouluihin kaivattaisiin lisää opinto-ohjausta, ja korona-aikaan monen jaksamista on verottanut loputon etäily. Lisäksi käytännössä kurssien työmäärä ei aina vastaa niistä saatuja opintopisteitä, ja joskus kurssit ovat kuormittavia siksi, että ne on huonosti järjestetty.

Aihe on herkkä, joten yritän sanoa tämän mahdollisimman diplomaattisesti.

Korkeakoulussa opiskellaan itseä ja omaa elämää varten. Uupuminen ei ole oma valinta, mutta korkeakoulussa kukaan ei pakota ketään opiskelemaan kellon ympäri.

Aikuinen ihminen ratkaisee itse, kuinka paljon vaivaa opintojensa eteen haluaa nähdä. Jos haluaa saada joka kurssista vitosen ja tehdä kandinsa kuin väitöskirjan, on opiskelu luultavasti hyvin erilaista kuin sillä, joka on enimmäkseen kiinnostunut uusista kavereista, halvasta kaljasta ja mahdollisimman helpoista opintopisteistä. Joillakin aloilla opintomenestyksellä voi olla paljonkin väliä, toisilla ei minkäänlaista.

Sen verran uskallan kuitenkin suositella, että opiskeluaika kannattaa käyttää mieluummin tieteestä, tiedosta ja uudesta innostumiseen kuin sen miettimiseen, mitä jotkut eurooppalaiset byrokraatit jollakin pykälällä parikymmentä vuotta sitten tarkoittivat, ja miten virallisia suosituksia voisi kaikista parhaiten noudattaa.

Vapaudesta kannattaa nauttia silloin, kun sitä on.

Tuija Siltamäki on Ylioppilaslehden päätoimittaja ja tuleva yhteiskuntatieteiden maisteri, joka on erikoistunut hyvin keskinkertaisiin luentopäiväkirjoihin.

Kolumnista voi keskustella 9.12. klo 23.00 saakka.

.
.