1. yle.fi
  2. Uutiset

Rooma karkottaa turistien suosimat hevoskärryt kaupungin kaduilta – Eläinoikeusaktivistit pettyivät, koska toiminta saa jatkua puistoissa

Aktivistien mielestä hevosista ei pidetä hyvää huolta.

Rooma
Hevonen
Hevoskärryt Roomassa Capitolium-kukkukan lähellä.Endless Travel / Alamy / AOP

Roomassa pormestari Virginia Raggi on päättänyt, että turistien suosimat hevoskärryt kielletään kaupunkiliikenteessä.

Hevoskärryt saavat kuitenkin jatkossa toimia Rooman puistoalueilla.

Hevoskärrytoimintaa on arvosteltu jo pitkään eläinten huonosta kohtelusta.

Il Corriere della Sera -sanomalehden haastattelemien (siirryt toiseen palveluun) eläinoikeusaktivistien mukaan hevosille on vaarallista kulkea autojen joukossa kuumalla säällä.

Brittiläinen The Guardian kertoo puolestaan tapauksista (siirryt toiseen palveluun), joissa hevosia on pyörtynyt kuumuudessa ja omistajat ovat hakanneet niitä, jotta ne jatkaisivat matkaa.

Viiden tähden liikettä edustava Raggi lupasi lakkauttaa hevoskärrytoiminnan kampanjoidessaan Rooman pormestarinvaaleissa vuonna 2016.

Eläinoikeusaktivistit ovatkin il Corriere della Seran mukaan pettyneitä, että hevoskärrytoiminta saa edelleen jatkua, vaikka se siirtyykin kaduilta puistoihin.

Lue seuraavaksi