1. yle.fi
  2. Uutiset

Suomalainen glögi maistuu myös Keski-Euroopassa – Alkosta ostetaan makutestien voittajia, sokeriton on valttia ruokakaupoissa

Kuopiolainen Lignell & Piispanen on kasvattanut glögin vientiään etenkin saksankielisessä Euroopassa.

glögi
Kirsi Räikkönen työn touhussa glögin pullotuksessa.
Lignell & Piispasen toimitusjohtaja Kirsi Räikkönen on hypännyt tänä vuonna tuotannon puolelle kiireavuksi. Marianne Mattila / Yle

Glögin myynti on kasvanut tänä vuonna päivittäistavarakaupassa. Glögiä on myyty viime vuotta enemmän ainakin K- ja S-ryhmien kaupoissa.

Glögikauppa alkoi pari viikkoa normaalia aikaisemmin heti lokakuun alussa. Myyntiä on edistänyt pakon sanelema koronatilanteesta johtuva kotoilu.

Ylivoimaisesti paras myyntivaltti on kuitenkin – kuten juomien suhteen yleensäkin – sopiva sää. Kun viilenee ja sataa lunta, glögikausi alkaa.

Päivittäistavarakaupan asiakkaat etsivät uusia makuyhdistelmiä ja ovat valmiita satsaamaan myös kalliimpiin glögeihin eli niin sanottuihin premium-tuotteisiin.

Eniten kauppansa on tehnyt kuitenkin sokeriton glögi. Tämä on huomattu myös sitä valmistavalla Valiolla. Kaikkiaan Valio valmistaa sesongin myyntiin yli miljoona litraa glögiä.

Uudet maut kiinnostavat kuluttajia alkutalvesta

Alkossa myydään vuosittain noin miljoona litraa glögiä. Perinteisten glögien lisäksi asiakkaat ovat kiinnostuneita uusista makumaailmoista ja mausteista. Viime vuosina on myyty myös enemmän glögejä, joissa on matalampi alkoholipitoisuus ja vähemmän sokeria.

Myyjä laittaa glögipulloja hyllyyn.
Joulun juhlapyhiksi kuluttajat ostavat mieluiten perinteistä punaista glögiä. Tämä on huomattu Alkossa ja ruokakaupoissa.Marianne Mattila / Yle

Kaikkein eniten Alkossa myydään makutestien voittajia. Tämä tiedetään myös testeissä pärjänneessä kuopiolaisyrityksessä. Lignell & Piispasella onkin pullotettu menestysglögiä urakalla.

– Meillä on ollut näin epävarmana aikana mahtava tsemppifiilis päällä, yhtiön toimitusjohtaja Kirsi Räikkönen kertoo.

Työtä on riittänyt myös siksi, että yrityksen glögien vienti on kasvanut tänä vuonna yli 50 prosenttia. Yli kolmannes sen liikevaihdosta tulee viennistä ja matkailun vähittäismyynnistä. Kasvanut vienti paikkaa menetettyä myyntiä matkustajaliikenteen pysähdyttyä lähes kokonaan.

Ensin piti vakuuttaa saksalainen jakelija

Eniten Lignell & Piispasen glögien vienti on kasvanut Keski-Euroopan saksankieliselle alueella. Juomia viedään myös Baltian maihin ja Venäjälle.

Myyntiä on hankala ennustaa, koska tilaukset tulevat lyhyellä aikajänteellä kaikkialta. Alkuvuodesta Räikkönen ei uskonut, miten hyvä vuosi koronavuodesta sittenkin tulee.

Ennen kuin vienti muutama vuosi sitten lähti liikkeelle, yrityksen piti vakuuttaa jakelija Saksan päässä.

– Paikallinen myyntiorganisaatio uskoi sata lasissa, että glögi tulee vetämään, mutta yrityksen omistajat olivat hieman varovaisia, Räikkönen kertoo.

Alueen oma glögin vastine glühwein on todella edullinen ja suosittu joulujuoma.

– Epäilyä oli siitä, haluaako kukaan maksaa moninkertaista hintaa glögistä.

Heti ensimmäinen joulu näytti kuitenkin toteen, että glögi maistuu myös etelämpänä Eurooppaa.

Tiina Koponen seisoo pullotuskoneen vieressä.
Pitkään Lignell & Piispasella työskennellyt Tiina Koponen hoiti pullotuskonetta kuvaushetkellä. Marianne Mattila / Yle

Keski-Euroopan joulutorien puuttuminen vei glögikaupan verkkoon

Keski-Euroopassa glögiä myydään etenkin perinteisillä joulutoreilla. Tänä vuonna niitä ei juurikaan järjestetä, joten Lignell & Piispasenkin tuotteita on myyty paljon verkossa.

Joulutorien tilanne näkyy myös Heinävedellä sijaitsevan Valamon luostarin glögin viennissä.

Valamon glögiä on myyty joulutoreilla satoja tuhansia litroja viimeisen 10 vuoden aikana. Esimerkiksi viime vuonna glögiä vietiin yhteensä 80 000 litraa.

Luostarin tavoitteena on, että glögistä tulee vielä joku päivä juoma jota nautitaan ympäri vuoden.

– Vienti joulutoreille palaa vähintään entiselleen pandemian jälkeen, uskoo luostarin viinitilan hoitaja munkki Andreas.

Glögiä käytetään nykyään monipuolisesti esimerkiksi drinkeissä ja leivonnassa. Vinkkaa Ylen lukijoille parhaat reseptisi. Keskustelu on auki 5. joulukuuta kello 23 asti.

Lue myös:

Joko aloitit glögikauden – mitä jos tekisitkin sen itse Puoli seiskan ohjeella? Nappaa tästä resepti

Lue seuraavaksi