1. yle.fi
  2. Uutiset

WSJ: USA neuvottelee Kanadassa vangitun Huawei-pomon vapauttamisesta, jos tämä myöntää osan syytteistä

Huawein perustajan tytär, talousjohtaja Meng Wanzhou pidätettiin joulukuussa 2018 Kanadassa Yhdysvaltojen pyynnöstä.

Meng wanzhou
Huawein talousjohtaja Men Wanzhou oikeudessa Kanadassa maaliskuussa.
Huawein talousjohtaja Men Wanzhou oikeudessa Kanadassa maaliskuussa 2019.Rich Lam / EPA

Yhdysvaltain oikeusministeriö käy parhaillaan neuvotteluja vangittuna olevan teknologiajätti Huawein johtajan mahdollisesta vapauttamisesta.

Asiasta kertovat tapausta lähellä olevat lähteet The Wall Street Journalille (siirryt toiseen palveluun).

Lehden mukaan osapuolet ovat neuvotelleet sopimuksesta, jossa kiinalaisyhtiön talousjohtaja Meng Wanzhou myöntäisi osan häntä vastaan esitetyistä syytteistä ja pääsisi tämän jälkeen palaamaan Kiinaan.

Huawein perustajan tytär, talousjohtaja Meng pidätettiin joulukuussa 2018 Kanadassa Yhdysvaltojen pyynnöstä. Meng päästettiin pian pidätyksen jälkeen vapauteen takuita vastaan. Meng on pidätyksestään lähtien vastustanut oikeudessa luovutustaan Yhdysvaltoihin.

Yhdysvallat on syyttänyt Mengia Iranin talouspakotteiden rikkomisesta.

Yhdysvaltojen mukaan Meng oli salannut Huawein toimet Iranin kanssa brittipankki HSBC:ltä ja Mengiä epäillään siten muun muassa pankkiväärinkäytöksestä.

The Wall Street Journalin mukaan Yhdysvaltain oikeuministeriön ja Mengin neuvottelema mahdollinen sopimus vaatisi Mengiä myöntämään joitakin häntä vastaan asetettuja syytteitä. Mikäli Meng tekisi asiassa yhteistyötä syyttäjien kanssa, luopuisivat nämä myöhemmin syytteistä.

Meng on tähän asti torjunut ehdotetun sopimuksen, koska hän ei ole mielestään tehnyt mitään väärää, kertovat lähteet.

Huawein tiedottaja ei ole kommentoinut uutista. Myöskään Yhdysvaltain ja Kanadan viranomaiset ovat kieltäytyneet kommentoimasta The Wall Street Journalin tietoja.

Kanadalaisia vangittiin Kiinassa Mengin pidätyksen jälkeen

Mengin pidätys vuonna 2018 kiristi paitsi Yhdysvaltain ja Kiinan myös Kanadan ja Kiinan suhteita.

Kiina pidätti entisen kanadalaisdiplomaatti Michael Kovrigin ja Kiinassa asuneen konsultti Michael Spavorin, joka järjesti matkoja Pohjois-Koreaan. Heidät pidätettiin pian sen jälkeen, kun Meng oli pidätetty Kanadassa.

Kiina ei ole myöntänyt, että pidätykset olisivat vastatoimi Meng Wanzhoun pidätykselle, mutta ajallisesti yhteys on ilmeinen. Kiina oli uhannut Kanadaa vakavilla seurauksilla, jos Mengiä ei vapautettaisi.

Kesällä 2020 Kiina ilmoitti nostaneensa (siirryt toiseen palveluun) kanadalaiskaksikkoa vastaan syyteet vakoilusta. Miehet ovat olleet vangittuna Kiinassa jo kaksi vuotta.

Lisää aiheesta:

Kiistelty Huawei markkinoi 5G-teknologiaansa kiristyvien jännitteiden keskellä – (27.7. 2020)

Näin Huawein kriisi on edennyt – Yhdysvaltojen painostus Kiinan lippulaivayhtiötä kohtaan on koventunut kuukausi kuukaudelta – (23.5. 2019)

Analyysi: Huaweihin liittyy ristiriita, jota on vaikea sovittaa – yhtiö löi pöytään länsimaisen kortin, mutta Kiina pelaa eri säännöin – (7.3.2019)

Kiinassa kadonneet: Kiina sulkee ihmisiä varoittamatta säilöön ja marssittaa heitä esiin sopivalla hetkellä – moni jää kuukausiksi "arestiin" – (18.2.2019)

Lähteet: Reuters

Lue seuraavaksi