1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. vapaaehtoistyö

Pop up -vapaaehtoistyö on entistä yleisempää – nyt vietetään vapaaehtoisten päivää

Esimerkiksi Mannerheimin lastensuojeluliitossa on mahdollista tehdä vapaaehtoistytä kertaluontoisesti.

vapaaehtoistyö
SPR ensiapuryhmä harjoittelee Espoossa.
Myös esimerkiksi Punaisen Ristin toiminta perustuu osin vapaaehtoistyöhön. Kuvituskuva. m

Pop up -ajattelutapa on tullut myös vapaaehtoistyöhön. Esimerkiksi Mannerheimin Lastensuojeluliitolla on jo tarjolla kertaluontoisia auttamismahdollisuuksia. Tuolloin vapaaehtoinen saa tietyn tehtävän sekä sen alkamis- ja päättymisajan.

Kokemukset ovat olleet hyviä. Mallissa pitkään vapaaehtoisina toimineiden taakka kevenee ja samalla mukaan pääsevät myös sellaiset ihmiset, jotka eivät voi sitoutua pidempiaikaiseen vapaaehtoistyöhön.

Perjantaina 4. joulukuuta vietetään vapaaehtoisten päivää.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Lue seuraavaksi